Kiinteistönhuoltoyhtiö ajeli ruohonleikkurilla jo pari viikkoa sitten taloyhtiön nurtsilla jossa ei edes kasvanut kunnolla nurmikkoa, leikkurin terät ei nurmikkoa leikanneet, se oli liian matalaa, vaan ainoa mitä tapahtui, oli se, että nurmikon alkua lakosi leikkurin pyörien alla. Rahastaako kiinteistönhuoltoyhtiöt tuollaisella turhalla ajelulla taloyhtiöitä? Antaisivat edes nurmikon kasvaa ennen meluavaa pörräämistä.
Mitä kummaa tää on
5
<50
Vastaukset
- Vastaan_vaan
Yleensä nurmikon leikkuu kuuluu kiinteistöhuollon kiinteään hintaan, eli erillisistä ajokerroista ei laskuteta. Ei niitä ajokertoja huvikseen tehdä. Epäilisin nurmikon ajon syyksi viime syksyisten lehtien silppuamisen. Jos lehtiä on jäänyt nurmikolle, ne voivat "tukehduttaa" nurmikon ja siitä tulee laikukas. Toinen vaihtoehto on nurmikon "ilmaaminen". Ruohonleikkurin perässä on lisälaitteena rulla jossa on piikkejä jotka lävistävät nurmikon ja nurmikon juuret saavat ilmaa.
- kysyn_vaan
Ei ollut lehtiä, ne siivottiin todella hyvin talkoilla pois syksyllä. Leikkurissa ei ollut mitään lisälaitteita, renkaat lähinnä tiivistivät savista maata. Oli aivan turhaa pörräämistä ja polttoaineen sekä työajan tuhlausta, ihmeteltiin sitä muutaman muun asukkaan kanssa.
Jos huoltoyhtiön kanssa tehdyssä sopimuksesa lukee, että nurmikko leikataan kerran viikossa toukokuun alusta lokakuun loppuun, niin se silloin leikataan kerran viikossa, oli nurmikkoa tai ei.
- 0hm0
No ei se nt ihan noinkaan mene, ei sitä nurmikkoa voi leikata jos sitä ei ole.
- kysyn_vaan
"No ei se nyt ihan noinkaan mene, ei sitä nurmikkoa voi leikata jos sitä ei ole."
Yritys oli kuitenkin hyvä, olisiko tilaaja-tuottaja mallissa järjen käyttö on kiellettyä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38879Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30613Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26558Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536- 24531
Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17503Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16492