Johtuukohan siitä että Suomessa alkaa olla liikaa henkilöitä jotka saavat palkkansa verokertymillä kerätyistä rahoista? Siispä ehkä heidän ajatusmaailmansa on vieratunut järjelläajatelusta. Kun olen kyselyt näista maahantulevien ottamisesta, niin kaikki jotka saavat palkkansa työstä eikä verorahoista ovat sitä vastaan. Mutta kun suurin osa kuitenkin haluaa ottaa lisää elättejä, niin onko heitä sitten ennemmän kuin tuottavan työn tekijöitä. Tällä systeemillä ei tule minkään laskuopin tapaan menemään hyvin.Ei suuripalkasen verot sitä ratkaise jos koko heidän palkkansa jo on verokertymästä josta he pitävät kuitenkin suuremman osan. Onko järjellinen ajattelu mennyt siihen että tuijotetaan omaan mahaan ja kerätän tuloja joka ei ole yhteikunnalle järkevää?
Tuottavaatyötätevät ja verokertmillä eläjät.
Elättejälisää
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Maatalous ja teollisuus.
Infrastruktuuri ja rakennus.
Siinä tärkeimmät.
Kaupallakin alkaa olla jo verenimijän rooli.