äitipuoli lyö

tarvitsenkipeästiapua

Eli kirjoitin aiheesta toisella palstalla kunnes tajusin että tämä olisi ehkä sopivampi. Isäni meni siis naimisiin uuden naisen kanssa jolla oli minua vuotta nuorempi tytär. Tyttö on täydellinen. Hän on kaunis, fiksu, pärjää hyvin koulussa, hyvät käytöstavat, tottelee aina äitiään, eikä tee mitään väärää. Tai näin luulin. Pian mulle selvis että siskopuolella on ongelmia viinan kanssa sekä kokaiinia menee välillä. Tyttö oli myös tosi kylmä ja jopa ilkeäkin oikeasti ja tuo kiltin tytön esitys on vain äidin mielistelyä. Lähennyimme kumminkin siskopuolen kanssa ja yksi ilta hän tuli huoneeseeni aivan sekavana ja mustelma poskessaan. Kysyin tietenkin mistä mustelma oli tullut ja siskopuoli vain totesi äidin suuttuneen huonosta arvosanasta (kasi puol). Aloin tarkkailla tilannetta mutta äiti ei käynyt käsiksi tyttöön minun ja isän läsnäollessa. Muutaman kerran näin retuuttavan tyttöä kovemmin mutta menin heti väliin. Siskopuolella on välillä myös mustelmia mutta harvemmin. Enemmän äiti käyttää henkistä väkivaltaa. Hän kutsuu tyttöä huoraksi ja arvostelee siskopuolen painoa jatkuvasti. Siskopuoli ei kehtaa syödä niin että joku näkee ja en ole ikinä nähnyt hänen pistävän minkään näköistä herkkua suuhunsa. Hän on todella pieni 158cm ja 39kg ja olen todella huolissani hänen holtittomasta juomisestaan. Pelkään että joku tekee hänelle jotain ja yritän aina olla mukana kun hän menee jonnekkin. Joskus joudun yöllä etsimään häntä ja kantamaan kotiin. Hän on myös todella pidättäytyvä kotona eikä saa minkäänlaisia tunteen purkauksia muiden nähden. Nykyisin hänen tunteensa voi tulle hieman pintaan minun seurassani. Äitiään hän tottelee aina mukisematta vastaan ja jos äiti haukkuu häntä hän painaa vain pään alas ja pyytää anteeksi. Isästäni ei ole mitään apua. Siskopuoli ei kykene luomaan aitoja ja vahvoja ihmissuhteita ja minä olen ainoa josta hän välittää yhtään. Itse täytän pian 18 ja voin muuttaa pois kotoa, voinko ottaa siskopuolen mukaani vai pitäisikö minun jäädä kotiin suojelemaan häntä ja odottaa että hän on riittävän vanha muuttamaan pois??

10

1615

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Hyvä, että olet lähtenyt hakemaan apua sisarpuolesi ongelmiin. Hänen äitinsä häneen kohdistama väkivalta kuulostaa vakavalta sekä henkisesti että fyysisesti. Ei ole ihme, että sisarpuolesi vaikuttaa voivan todella huonosti.

      Voisit lähteä liikkeelle ottamalla asian suoraan puheeksi oman isäsi tai jonkun muun tutun ja turvallisen aikuisen kanssa. Tilanteeseen tarvitaan jonkun aikuisen väliintuloa. Sisarpuolesi tarvitsee ehdottomasti tukea, apua ja ratkaisuja sekä väkivallan lopettamiseksi, myös kokemuksistaan toipumiseen ja päihdeongelmaan. Voi olla, että hän hakee päihteistä helpotusta pahaan oloonsa, jota aiheuttaa paitsi itse väkivalta myös sen jatkuva uhka. Henkinen väkivalta satuttaa vähintään yhtä paljon kuin fyysinen.

      Kannattaa rohkaista sisarpuolta kertomaan asiasta esimerkiksi terveydenhoitajalle tai koulukuraattorille, jos hän opiskelee. Voisit mennä hänen mukaansa tueksi, jotta saa helpommin avauduttua tilanteestaan. Jos sisarpuolesi ei uskalla tai ole halukas kertomaan asioista ulkopuoliselle, kannustan sinua tekemään sen hänen puolestaan. Olisiko mahdollista laittaa vaikkapa sähköpostia koulukuraattorille tai terveydenhoitajalle? Ja linkata esimerkiksi tämä keskustelunavauksesi?

      On todella tärkeää, että ette jää kaksin kantamaan noin suurta asiaa harteillanne. Jotkin salaisuudet ovat liian suuria pidettäviksi vain sisällään. Olette todella nuoria, ja sisarpuolesi on myös ulkopuolisen avun tarpeessa. Voitte halutessanne tai (vain sinä) tulla myös RIKUchattiimme keskustelemaan tilanteesta. Chat on varmimmin auki tiistaisin kello 17–19 osoitteessa www.riku.fi/nuoret.

      Ystävällisin terveisin
      Rikosuhripäivystys

      • Puhu suoraan sisarpuolellesi siitä, mitä koet.

        Vastauksiansa kuunneltuasi, vastaa tälle se, miten itse koet asian olevan.

        Puhuta kolmatta osapuolta osaasi sopivalla tavalla, jos koet sen oikeaksi lähestymistavaksi.

        Kolmanneksi ota yhteyttä viranomaisiin, sillä et ole ainoa ja osaavat ratkaista asian oikeimmin.

        Ole vapaa siinä, mitä teetkin, sillä sen minkä teet, niin teet rakkaudesta.


      • Jarnojuoppo

      • Pahoinpidelty.lapsesta

        Mistä johtuu, että tämä väkivalta kotona jatkuu vuosikymmeniä?
        Jos joku pahoinpitelisi vierasta, kuten perheissä hakataan, niin
        se laskettaisiin rikokseksi ja rangaistaan.
        Perheissä se on "normaalia kurinpitoa", jopa joidenkin tuomarien milestä!
        Tämän tajusin nuorena ja välini sukulaisiin kylmeni täysin.


      • Pahoinpidelty.lapsesta

        Olen alkanut lukea "RIKUN" sivuja oppiakseni tietämään yhteiskunnan
        mahdollisuuksia tänä päivänä väkivallasta kärsiville.
        Oikein paljon tietoa, ymmärrystä, tukea asiaintuntijoilta.
        Suosittelen blogeja ja muita mietittäväksi.
        Tulen itse viisaammaksi, enkä anna vääriä neuvoja toisille
        oman ainokaisen elämänkokemukseni perusteella.
        Minä kun olen jo eläkeläinen ja yhteiskunta on muuttunut täysin.


    • Pahoinpidelty.lapsesta

      Hyvä aloittaja! Kotona sinua murennetaan ja heikennetään koko ajan.
      Sinä et kykene vaikuttamaan huumeista riippuvaiseen miään.
      Hän tekee ensin itse valinnan turruttaa itseään huumeilla.
      Niistä on tullut vahvempi kuin hänen oma tahdonvoimansa.
      Olen nähnyt saman tilanteen monta kertaa ja kokenut sen itse.
      Minä muutin kotoa pois 18-vuotiaana, koska tajusin, että
      minusta tulisi vain yksi raato lisää ja ketä se auttaisi?
      On parempi, että pelestat oman tulevaisuutesi ja kun
      olet päässyt kuiville, sinulla on tukikohta, josta
      voit tarvittaessa ojentaa auttavan kätesi sisarellesi.
      Mutta muista: huumeenkäyttäjä valehtelee sinullekin.
      Hän tarvitsee lääkkeensä joka tapauksessa.
      Se ei ole persoonallisesti kohdistettua, vaan pakkoa.
      olen taistellut huonoa omaatuntoa vastaan, mutta
      lähde pois huonojen vaikutuksien alaisuudesta.
      Et ole huumeita voimakkaampi.

    • oppeliini1

      Aivan ensiksi juttele siskosi kanssa ja saa hänet ymmärtämään että äitinsä käyttäytyminen , pahoinpitely, on lain vastaista. Sinulla ja siskollasi on laki tukenanne.

      -Kerro heti isällesi sekä siskosi pahasta olosta ja alkoholismista/ huumeista. Kerro samalla että tulet tekemään poliisille ja sosiaalityontekijoille ilmoituksen siskosi pahoinpitelystä.
      -Kerro koulussasi asiasta, sieltä saat neuvoja miten toimia sisarpuolesi hyväksi.
      -Kipitä seuraskuntasi pastorin puheille. Vaikka et olisi koskaan aiemmin nähnyt tai tavannut häntä, tiedä että hänellä on vaitiolovelvollisuus, voit kertoa huolesi hänelle. Sieltä kautta voit saada ohjeita kuinka toimia. Parasta jos siskosi tulisi mukaan, menisitte yhdessä.

      • Pahoinpidelty.lapsesta

        Sinulla on hyviä ohjeita aloittajalle, kuten kaikille perheväkivallasta kärsiville.
        Omasta kokemuksestani perheväkivallasta, haluaisin puida neuvojasi.

        Minä puhuin, vetosin, yritin parhaani sisaruksieni suhteen.
        Olimme kaikki kärsineet samoista olosuhteista kotona.
        Minulla ei ollut mitään antaa sisaruksilleni omasta kokemuksestani.
        He valitsivat omat huumeensa, oman seuransa, joita minä pelkäsin.
        Minulla ei ollut antaa heille mitään parempaa.
        Suru ja häpeä on siitä ollut koko ikäni.

        Koulussa opettajat näkivät remmillä piiskatut veriset selät,
        revityt vaatteet, tekemättömät koulutehtävät ja ruoan varastamisetkin.
        Eivät keksineet parempaa ratkaisua kuin antoivat asiantilan jatkua.

        Sukulaiset tunsivat asiat yhtä hyvin, koska puhuivat keskenään:
        "Kakarat saavat kuudesti päivässä selkään ja kerran päivässä ruokaa."
        Lapset tarvitsevat läheisemmät ihmissiteet kuin, että sosiaalitädit
        sijoittavat heidät lastenkoteihin tai vieraisiin paikkoihin, joissa heitä
        kohdellaan usein vielä pahemmin. Moni karkailee paikasta toiseen.
        Sekö on se ratkaisu perheväkivaltaan? Tulla hyväksikäytetyksi uudelleen!

        Yhteiskunnalla ei ole mitään hyvää ratkaisua, varsinkaan tänä aikana,
        kun pakolaiset vyöryvät maahan ja lisäävät puutetta asunnoista,
        työpaikoista, kouluista, kaikesta. Väkivalta ja rikollisuus lisääntyy.

        Seurakunnat ja pastorit ovat monesti osoittautuneet pettäviksi jäiksi.
        "Tule kirkkoon, osallistu vapaaehtoiseen työhön", oli papin vastaus minulle.
        Onkohan se se oikea neuvo rikkinäiselle, hätääntyneelle nuorelle, jonka
        tulisi saada oma elämänsä alkuun, tunne-elämä tasapainoon.
        Pastorit yrittävät lisätä oman seurakuntansa jäsenmäärää ja maksavia
        jäseniä ja ilmaistyöntekijöitä. Lisätyölläkö nuoren taakka kevenee?
        Mustamaalaavat toisia samaan Raamattuun uskovia eriävien oppikysymysten johdosta. Eikö se seurakunnan sääntöjen opiskelu ole vielä lisäkivi taakkaan?
        Mihin Suomen kymmenistä kristillisistä haaroista suosittelet kääntymään?


    • Äitihelvetti

      Hei sinä nuori aloittaja.
      Et ehkä voi ottaa siskasi ihan kokonaan luoksesi kun muutat asuun omillesi (tullee mm talouden kanssa muuten)koska suomen lait ja perus byrokratia ovat kieroja. Mutta voit antaa hänelle suopaikan luoltasi aina välillä. Tyyliin vkl tai viikollakin joa on tarve. Ja nähdä ja tukea itsenäystumään vaikka nuoria ootekin. Samoinkun hän voisi hakeutua turvakotiin. Avainsana on se että hän saisi toisenaista ympäristöä itselleen edes hetketkeksu. Sossunsiotukset ei oo paras ratkaisu aina, mutta mietin että jos siskosi on 16 tai yli silloin kannattais kysyä sossullta tukiasumisesta perhekotien yhteydessä (tähän vaaditaan usein pelkäämäsi huostaanotto mutta ei aina) tai asuntola paikkaa koulussa.... Hänen kannattaa miettiä tarkoin tulevasuutaa jä lähteä perhe hevetistä pois kohti omaa elämää. Sinä taas olet tarkeä tuki tässä projeltissa ihan varmasti. Mutta muista oma elämäsi myös.
      Opiskele. Pidä talous kurissa ja hoida terveytesi.
      Ja mitä tulee ulkopuoliseen apuun. Kumpiki teistä tartee sitä vähintää rahoitus kuvioissa joten kannattas avata se suu ja ottaa valton hyödyt vastaan.
      Ellei oo ny satu oleen mitää korumies Arvi tyylistä huippuideaa myytäväksi ja rahantekoon.
      Toisen tasainen elämä autaa sitä joka kärsii hätää. Eli tue, mutta älä liikaa.
      Isosti tsemppiä ja hyvää jatkoa molemmille .
      T joku joka lähti aikanaan kotoa 16 vuotiaana ko äitl löi...
      Mä oon nykyään 31 ja monet asiat on järjestyny ja oma elämä on suht kunnossa. Toivoin samaa teille :)

    • jokuvain87

      Hei. Tilanne kuulostaa tosi pahalta. En itse ole kokenut vastaavaa kotona, mutta peruskoulussa minua kiusattiin koko ajan. Suosittelen samaa mitä rikosuhripäivystys koska jos tuollainen jatkuu, sillä on vakavia seurauksia myöhemmällä iällä. Toinen vaihtoehto on että jos muutat kotoa, otat siskon mukaan. itsellä oli nuorempana alkoholiongelma joten tiedän ainakin siitä jonkun verran.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3238
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2904
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2590
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2517
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe