diagnoosina kaksisuuntainen. alotin syömään valdoxania n. neljä vuotta sitten. en kuitenkaan enää muista mikä silloinen lääkitykseni kokonaisuudessaan oli. anyway. söin valdoxania orjallisesti koko ajan, kunnes psyk.polin. hoitajan kanssa tajuttiin, ettei minun pitäisi syödä lääkettä, kun/jos en ole masentunut. kaikki sujui hyvin. lopetin lääkkeen ja vointini parani huomattavasti.
kuitenkin, tammi/helmikuun vaihteessa, kiinnitin huomiota lieviin masennusoireisiin. lääkärin kanssa keskusteltuani aloitin valdoxan-lääkityksen uudestaan. tästä seurasi aivan järkyttävä olotila. alkuun oli vain pahoinvointia ja unettomuutta. sen jälkeen kaikki ikäänkuin levisi käsiin: järjetön ahdistus, itsetuhoisia ja negatiivisia ajatuksia. kaikki tämä potenssiin kymmenen normaali masennukseen, ahdistukseen etc. verrattuna. olen käynyt ryhmissä, joissa opetelleen ajatusten ja tunteiden hallintaa. nyt, tämän lääkityksen oltua päällä, en pystynyt vaikuttamaan omaan mieleeni lainkaan. tuntui kuin joku olisi syöttänyt päähäni kaikkea negatiivista ja itsetuhoisia ajatuksia.
olen ollut masentunut ja ahdistunut elämäni aika paljonkin, mutten ole koskaan käynyt läpi sellaista prässiä minkä valdoxan aiheutti: kaikki ahdistus etc. olivat moninkertaisia verrattuna ns. normaaliin ahdistustilaan. lääkkeen lopettamisenkin (söin 3 viikkoa) jälkeen oloni oli huono vielä monta viikkoa. ja kaikki itsetuhoiset ajatukset etc. loppupelissä ajoivat minut itsemurhayrityksen partaalle.
totta, että on ollut olemassa myös muita riskitekijöitä, mutta lääkkeen uudelleen aloittaminen lisäsi henkistä pahoinvointiani ja näin edesauttoi yrittämään itsemurhaa.
jälkeenpäin on hyvä pohtia, mikä on on ollut sitä omaa puhdasta pahoinvointia ja mikä lääkkeen aiheuttamaa pahoinvointia. kutan jo mainitsin, oloni kohentui huomattavasti lopetettuani valdoxan-lääkityksen. aloitus pahensi oloani huomattavasti. toisaalta voidaan ajatella jälkeenpäin ajasta, kun söin lääkettä säännöllisesti usean vuoden ajan, mikä on todellakin ollut omaa pahoinvointiani ja mikä kyseisen lääkkeen aihauttamaa pahoinvointia. sitä ei saada mitenkään selville, mutta kyseenalaistan tämän plus muiden mieliala/masennuslääkkeiden arvon. auttavatko ne todellisuudessa vai lisäävätkö ne olemisen tuskaa sivuvaikutuksineen. tämän kokemuksen jälkeen pienikin masennus ja ahdistus on lastenleikkiä. enää en riskeeraa pääkoppaani kemiallisesti.
kuitenkin, tammi/helmikuun vaihteessa, kiinnitin huomiota lieviin masennusoireisiin. lääkärin kanssa keskusteltuani aloitin valdoxan-lääkityksen uudestaan. tästä seurasi aivan järkyttävä olotila. alkuun oli vain pahoinvointia ja unettomuutta. sen jälkeen kaikki ikäänkuin levisi käsiin: järjetön ahdistus, itsetuhoisia ja negatiivisia ajatuksia. kaikki tämä potenssiin kymmenen normaali masennukseen, ahdistukseen etc. verrattuna. olen käynyt ryhmissä, joissa opetelleen ajatusten ja tunteiden hallintaa. nyt, tämän lääkityksen oltua päällä, en pystynyt vaikuttamaan omaan mieleeni lainkaan. tuntui kuin joku olisi syöttänyt päähäni kaikkea negatiivista ja itsetuhoisia ajatuksia.
olen ollut masentunut ja ahdistunut elämäni aika paljonkin, mutten ole koskaan käynyt läpi sellaista prässiä minkä valdoxan aiheutti: kaikki ahdistus etc. olivat moninkertaisia verrattuna ns. normaaliin ahdistustilaan. lääkkeen lopettamisenkin (söin 3 viikkoa) jälkeen oloni oli huono vielä monta viikkoa. ja kaikki itsetuhoiset ajatukset etc. loppupelissä ajoivat minut itsemurhayrityksen partaalle.
totta, että on ollut olemassa myös muita riskitekijöitä, mutta lääkkeen uudelleen aloittaminen lisäsi henkistä pahoinvointiani ja näin edesauttoi yrittämään itsemurhaa.
jälkeenpäin on hyvä pohtia, mikä on on ollut sitä omaa puhdasta pahoinvointia ja mikä lääkkeen aiheuttamaa pahoinvointia. kutan jo mainitsin, oloni kohentui huomattavasti lopetettuani valdoxan-lääkityksen. aloitus pahensi oloani huomattavasti. toisaalta voidaan ajatella jälkeenpäin ajasta, kun söin lääkettä säännöllisesti usean vuoden ajan, mikä on todellakin ollut omaa pahoinvointiani ja mikä kyseisen lääkkeen aihauttamaa pahoinvointia. sitä ei saada mitenkään selville, mutta kyseenalaistan tämän plus muiden mieliala/masennuslääkkeiden arvon. auttavatko ne todellisuudessa vai lisäävätkö ne olemisen tuskaa sivuvaikutuksineen. tämän kokemuksen jälkeen pienikin masennus ja ahdistus on lastenleikkiä. enää en riskeeraa pääkoppaani kemiallisesti.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.