Asunnoilla huijaamista> Ay-liike

"
Useiden ammattiliittojen omistama VVO-yhtymä Oyj teki asuntoja vuokraamalla loistavan tuloksen vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

VVO:n tulos ennen veroja oli 60,4 miljoonaa euroa, kun se samaan aikaan viime vuonna oli 35,7 miljoonaa euroa. Siten yhtiön tulos kasvoi peräti 69 prosenttia edellisvuoden alkuun verrattuna.

VVO-yhtymän liikevaihto kasvoi 2,8 miljoonaa euroa ja oli alkuvuonna oli 90,9 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 alussa vastaava luku oli 88,1 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoa kasvatti vuokraustoiminnan tuottojen nousu.

VVO-yhtymän omistavat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma, Metallityöväen liitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto Pam sekä Ammattiliito Pro, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, teollisuusalojen ammattiliitto Team sekä terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehy.
"

Ministeri Kiuru sanoi, ettei näin huijata, vaan vuokrat laskee.
Valehteli hänkin demari tovereitten bisneksistä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vasemmisto_huijaa kirjoitti:

"
Useiden ammattiliittojen omistama VVO-yhtymä Oyj teki asuntoja vuokraamalla loistavan tuloksen vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

VVO:n tulos ennen veroja oli 60,4 miljoonaa euroa, kun se samaan aikaan viime vuonna oli 35,7 miljoonaa euroa. Siten yhtiön tulos kasvoi peräti 69 prosenttia edellisvuoden alkuun verrattuna.

VVO-yhtymän liikevaihto kasvoi 2,8 miljoonaa euroa ja oli alkuvuonna oli 90,9 miljoonaa euroa. Vuoden 2014 alussa vastaava luku oli 88,1 miljoonaa euroa.

Liikevaihtoa kasvatti vuokraustoiminnan tuottojen nousu.

VVO-yhtymän omistavat Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma, Metallityöväen liitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto Pam sekä Ammattiliito Pro, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, teollisuusalojen ammattiliitto Team sekä terveydenhuoltoalan ammattijärjestö Tehy.
"

Ministeri Kiuru sanoi, ettei näin huijata, vaan vuokrat laskee.
Valehteli hänkin demari tovereitten bisneksistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu