Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ilm. 21:4.
Sitten kun kaikki se, joka kuuluu tähän nykyiseen aikaan: kyyneleet, itku, parku, kipu ja kuolema on mennyt, silloin alkaa ilo ja riemullinen meno Jumalan oikealla kädellä iankaikkisesti! Silloin ei minun enää tarvitse itkeä, huokailla ja kärsiä synnin voimaa itsessäni, Perkeleen kavaluutta ja kiusauksia, ei maailman vihaa, ylenkatsetta, valhetta ja pilkkaa. Ajattele, silloin eivät synnilliset ajatukset ja himot minua hallitse, vaan olen aina pyhä, puhdas, vapaa, hengellinen. Silloin saan semmoisen sydämen, joka kokonaan ja täydellisesti rakastaa Jumalaa, sydämen, joka ei suurempaa autuutta tiedä, kuin kaikki se, mikä on pyhää ja jota sitten saan nauttia. Silloin ei minun enää tarvitse sydämelleni sanoa: »sinun tulee rakastaa Jumalaa», vaan minä en voi olla rakastamatta häntä ja kaikkea sitä mikä hänen omaansa on.
Mikä onnellinen, autuas aika, kun ei synti meissä enää asu. Silloin ei meidän enää tarvitse taistella vastahakoista sydäntämme vastaan, se kun alituisesti koettaa vieraantua Jumalasta. Ei meidän liioin silloin tarvitse enää huokailla syvän turmeluksen, hitauden, kylmäkiskoisuuden, vihan ja kärsimättömyyden, ylpeyden tai arkuuden ikeen alla Kristusta tunnustaessamme. Ei horjuvaisuus, ei syntiset sanat eikä työt raskauta enää omiatuntojamme. Emme silloin enää saata Jumalan Henkeä murheelliseksi. Kaikesta siitä vapaudumme ja saamme levätä iankaikkisesta. Silloin emme enää koskaan epäile Jumalan rakkautta. En silloin enää sano: kuinka voin tietää, onko sydämeni vilpitön Jumalan edessä, onko kääntymykseni totinen, uskoni elävä? Pelkään kaiken, minkä teen, olevan ulkokultaisuutta, ja että Jumala on minulle valloissaan.
Kaikki se kuului siihen menneeseen elämään ajassa. Kaikki se vaihtuu ylistykseen. Silloin ei meidän koskaan enää tarvitse pelätä Jumalan vihaa. Ei sydäntuska, ei helvetti kuulu taivaaseen. Täällä Jumalan omat usein tuntevat Jumala vihan ahdistavan ja pakottavan heitä kaikilla aalloillaan, mutta kun nämä ensimmäiset ovat olleet, saavat he täydellisesti »nähdä ja maistaa, kuinka suloinen Herra on.» Nyt he saavat kuulla hänen sanovan: vihan kiivaudessa minä silmänräpäykseksi kasvoni peitin sinulta, mutta tahdon jälleen iankaikkisella armolla sinua armahtaa.
Sanomme vielä kerran, mikä autuaallinen sapatin rauha ja lepo, kun ei meidän enää tarvitse tuntea lihan ja perkeleen kiusauksia. Kuinka raskasta onkaan kristityn tuntea olevansa joka puolelta kiusausten saartama. Kauheita, Jumalaa, Kristusta tahi pyhiä totuuksia pilkkaavia ajatuksia liikkuu sydämessä, tahi on mieli kääntynyt. näihin katoaviin, ajallisiin asioihin, leikimme synnin kanssa, etsimme tyydytystä lihan himoissa, jotka ovat kuin ruuti, valmiit leimahtamaan ilmiliekkiin kipinänkään niihin pudotessa. Elämme täällä alinomaisessa vaarassa. jokainen aisti, jokainen jäsen meissä, jokainen luotu olento saattaa tulla meille kiusaukseksi.
jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-20.html
Sitten kun kaikki se, joka kuuluu tähän nykyiseen aikaan: kyyneleet, itku, parku, kipu ja kuolema on mennyt, silloin alkaa ilo ja riemullinen meno Jumalan oikealla kädellä iankaikkisesti! Silloin ei minun enää tarvitse itkeä, huokailla ja kärsiä synnin voimaa itsessäni, Perkeleen kavaluutta ja kiusauksia, ei maailman vihaa, ylenkatsetta, valhetta ja pilkkaa. Ajattele, silloin eivät synnilliset ajatukset ja himot minua hallitse, vaan olen aina pyhä, puhdas, vapaa, hengellinen. Silloin saan semmoisen sydämen, joka kokonaan ja täydellisesti rakastaa Jumalaa, sydämen, joka ei suurempaa autuutta tiedä, kuin kaikki se, mikä on pyhää ja jota sitten saan nauttia. Silloin ei minun enää tarvitse sydämelleni sanoa: »sinun tulee rakastaa Jumalaa», vaan minä en voi olla rakastamatta häntä ja kaikkea sitä mikä hänen omaansa on.
Mikä onnellinen, autuas aika, kun ei synti meissä enää asu. Silloin ei meidän enää tarvitse taistella vastahakoista sydäntämme vastaan, se kun alituisesti koettaa vieraantua Jumalasta. Ei meidän liioin silloin tarvitse enää huokailla syvän turmeluksen, hitauden, kylmäkiskoisuuden, vihan ja kärsimättömyyden, ylpeyden tai arkuuden ikeen alla Kristusta tunnustaessamme. Ei horjuvaisuus, ei syntiset sanat eikä työt raskauta enää omiatuntojamme. Emme silloin enää saata Jumalan Henkeä murheelliseksi. Kaikesta siitä vapaudumme ja saamme levätä iankaikkisesta. Silloin emme enää koskaan epäile Jumalan rakkautta. En silloin enää sano: kuinka voin tietää, onko sydämeni vilpitön Jumalan edessä, onko kääntymykseni totinen, uskoni elävä? Pelkään kaiken, minkä teen, olevan ulkokultaisuutta, ja että Jumala on minulle valloissaan.
Kaikki se kuului siihen menneeseen elämään ajassa. Kaikki se vaihtuu ylistykseen. Silloin ei meidän koskaan enää tarvitse pelätä Jumalan vihaa. Ei sydäntuska, ei helvetti kuulu taivaaseen. Täällä Jumalan omat usein tuntevat Jumala vihan ahdistavan ja pakottavan heitä kaikilla aalloillaan, mutta kun nämä ensimmäiset ovat olleet, saavat he täydellisesti »nähdä ja maistaa, kuinka suloinen Herra on.» Nyt he saavat kuulla hänen sanovan: vihan kiivaudessa minä silmänräpäykseksi kasvoni peitin sinulta, mutta tahdon jälleen iankaikkisella armolla sinua armahtaa.
Sanomme vielä kerran, mikä autuaallinen sapatin rauha ja lepo, kun ei meidän enää tarvitse tuntea lihan ja perkeleen kiusauksia. Kuinka raskasta onkaan kristityn tuntea olevansa joka puolelta kiusausten saartama. Kauheita, Jumalaa, Kristusta tahi pyhiä totuuksia pilkkaavia ajatuksia liikkuu sydämessä, tahi on mieli kääntynyt. näihin katoaviin, ajallisiin asioihin, leikimme synnin kanssa, etsimme tyydytystä lihan himoissa, jotka ovat kuin ruuti, valmiit leimahtamaan ilmiliekkiin kipinänkään niihin pudotessa. Elämme täällä alinomaisessa vaarassa. jokainen aisti, jokainen jäsen meissä, jokainen luotu olento saattaa tulla meille kiusaukseksi.
jatkuu
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-20.html
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.