Joko on kaikki eronneet kirkosta?

No miten se on, rupelihattupojat, joko on väki eronnut kirkosta? Katsokaapa tilastosta että onko.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Rupelihattu?

Sinä aikana kun minä olen va-liikkeessä toiminut on suunnilleen tuplaantunut uskontokuntiin kuulumattomien lukumäärä. Evlut kirkossa on vielä jäljellä hiukan yli neljä miljoonaa sielua. Mutta tasaisesti sekin määrä vähenee; jatkossa varmaan hieman vähemmän eroamisten ja enemmän kastamattomuuden vuoksi.

Äänestä
  • Va-liiton alaisten yhdistysten jäsenmäärät ne ovat tosi kovaa tippuneet. Kirkon jäsenmäärähän on vakaa siihen verrattuna.

    Äänestä

Niin, yli 4 miljoonaa. Katsokaa tilastosta, rupelihattupojat.

Äänestä
  • Mitä sitten? Eihän noista jäsenistä usko kirkon jumalaan kuin jotain 26%. Ja minun puolesta saa vaikka 5 miljoonaa kuulua kirkkoon, mutta kirkko pitäisi erottaa valtiosta. Näin kirkko voisi itse alkaa keräämään jäsenmaksua ja sitten vasta nähtäisiin se todellinen määrä joka jäisi kirkon jäseneksi.

    Äänestä

  • Entäs tytöt? Johanna tuskin on ainakaan rupelihattuPOIKA.

    Itse toki yritän olla vielä sopivasti poika eikä aina kokonaan aikuinen.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Entäs tytöt? Johanna tuskin on ainakaan rupelihattuPOIKA.

    Itse toki yritän olla vielä sopivasti poika eikä aina kokonaan aikuinen.

    Olet silti rupelihattupoika.

    Äänestä

Olen eronnut jo aikoja sitten henkilökohtaisesti, mutta osakkeidenomistajana ja liikeyriryksen työntekijänä en yhteisöverotuksen takia pääse kirkollisverosta eroon millään.

Äänestä
  • Jatkoa:

    Ainoa keino päästä yhteisöverolainsäädännön takia päästä pois kirkollisverosta, on rahan peseminen ulkomailla ja sen kierrättäminen takaisin.

    En vielä vaivu rikollisuuteen, mutta harkitsen tätä vaihtoehtoa kirkon veroautomaatin vuoksi.

    Yhteisävero: http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteisövero

    Äänestä

  • Te vain kannatte huolta siitä, että pääsee työntekijänä / työttömänä eroon kirkollisverosta hyvin helposti (tämä on totta), mutta ette ymmärrä sitä asiaa, kuinka tajuttomia summia osakeyhtiö joutuu lain mukaan maksaa kirkollisveroa.

    Tämä on yksi (ei ainoa syy), miksi liike-elämä pyrkii laskelmoiden poistumaan kaikin voimin pois Suomesta.

    Äänestä

  • ensi vuonna kirkolle aiotaan antaa suoraan budjetista 114 miljoonaa euroa.

    Äänestä

  • lisäksi kirkollisveron keruupalkkiota verottajalle aiotaan laskea 6 miljoonalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KirkkoElää kirjoitti:

No miten se on, rupelihattupojat, joko on väki eronnut kirkosta? Katsokaapa tilastosta että onko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu