Kissojen irtipitäjät oma kastinsa

kyllästynytasiaan

Vain harvat ryhmät katsovat omaavansa oikeudet toisen omaisuuteen ja oikeuksiin ja samalla olevansa lakien yläpuolella. Niin juuri, rikolliset, luonnonraiskaajat mönkijöillään ja kissojen irtipitäjät.

Kissojen irtipitäjät ottavat omankädenoikeudella omia oikeuksia laeista ja säännöistä piittaamatta. Kissa päästetään virtsaamaan ja ulostamaan muiden tonteille. Kolmessa eri laissa kissan pitäminen irti oman pihan ulkopuolella on rikos. Se ei ole omistajansa hallinnassa eikä välittömästi kytkettävissä minun kukkapenkissäni.

Tarkoittaako se nyt, että yhtä sosiaalinen koiranpitäjä saa siis viedä eläimensä esim. koiransa tarpeilleen kissanpitäjän tontille? Kyllä kai.

4

141

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kissatjätelavalle

      Totta kissojen pitäjät on aika luikureita, kusevat pitkin portinpielet kissankusi haisee todella kauhealta onkohan, niin jotta kissanpitjäkin haisee kuselle ja paskolle, kissaa ei saa missään oloissa päästää vapaaksi, tätä nämä kurjat kissin omistajat ei millään tahdo uskoa, se on lainvastaista, mutta minun talon pihalla ei ole pitkään aikaa kissoja ollut, sille kissalle tulee kuolema vanhaan tapaan jos ilmaantuu.

    • kyllästynytolen

      Vastatkaa nyt kissoja pitävät? Mitä pidätte siitä, että tulen samalla tavalla tuomaan koirani ulostamaan tontillenne?

      • kidsamies

        Pidän siitä kyllä! Nuolen koirasi peppua.


    • MiettiiHän

      Miksei mua ole koskaan haitannut naapureiden kissat?
      Oma kissanikin kyllä välillä lähtee teilleen jos on ikkuna auki, mutta tuohon kuistille se aika pian palaa vaatimaan sisäänpääsyä.

      Maalla asuessani mulla oli enemmänkin kissoja, ja tietenkin kaikki vapaana. Hyvin ne pitävät röyhkeimmät jyrsijät kurissa. Maalla vapaana ulkoileva kissa on aivan ehdoton välttämättömyys.

      Ehkä se sit on niin, että toiset tykkää eläimistä ja toiset eivät (paitsi hiiristä/rotista).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe