Pian on taas käsillä se aika vuodesta jolloin sosiaalinen media tulvii onnekkaiden ihmisten kuvia pariskuntien rakkauslomilta ja iloisilta perhereissuilta, kesäisistä herkkuhetkistä ja retkistä huvipuistoihin. Kuvista huokuu ilo ilman taloudellisia huolia. Voidaan hankkia uusia polkupyöriä, kesämekkoja tai varata matka talveksi. Tätä toisten riemua kiva katsella jossain määrin, siten on mahdollisuus päästä siitä edes hiukan osalliseksi. Se vaatii kuitenkin itsekuria.
Samanaikaisesti on kuitenkin surullista tiedostaa ne lukuisat lapset jotka jäävät monesta paitsi ja rahahuolista väsyneet vanhemmat jotka käsittävät köyhyyden vaikutukset omiin lapsiinsa. On karua todeta lapselle tilanne kerta toisensa jälkeen ja seurata kuinka hekin seuraavat vain sivusta maailmaa mihin he eivät pääse itse osalliseksi. Se ei rajoitu vain kesään, se on jatkuvaa koulujen välitunneilla, kaveriporukoissa ja luokkahuoneissa. Köyhyys tuo voimattomuutta vanhemmuuteen. Köyhyys tuo voimattomuuden ja mitättömyyden tunteen erityisesti lapsen omaan maailmaan. Uskokaa pois, karussa maailmassa rahat ovat joskus niin lopussa että perusasiat on pakko jättää ostamatta, lapset eivät voi osallistua koulujen luokkaretkille ja kaverisynttärit on pakko jättää väliin. Maksulliset harrastukset ja leirit ovat myös poisluettuja asioita.
Tokikin jos meidän elintasoa verrataan vaikka kehitysmaiden elintasoon, olemme kaikki hyvin onnekkaita. Toisaalta ihmisten kokemukset rakentuvat suhteessa omaan lähiympäristöön, yhteisöön ja yhteiseen yhteiskuntaan missä elämme.
On melko tavanomaista että syrjäytyneitä, työttömiä ja köyhiä syyllistetään itsessään heidän omasta tilanteestaan. Sellaisia töitä, joiden varaan voisi rakentaa ja suunnitella tulevaisuutta, ei kuitenkaan riitä kaikille. Se selviää kun tarkastelee tilastoja.
On myös huolestuttavaa seurata yhteiskunnallisten vaikuttajien ja poliitikkojen keskustelua työttömistä ja mahdollisista sanktiosuunnitelmista. Myöskin oletukset töiden pakoilusta voisivat olla toisenlaisessa tilanteessa huvittavia, nyt ne vain herättävät hämmennystä siitä kuinka vähän syrjäytyneiden elämästä ja todellisista mahdollisuuksista tiedetään. Ihmiset eivät pakoile töitä, näin vain ei ole. Itse tunnen lukuisia työttömiä jotka hakevat aktiivisesti töitä niitä kuitenkaan saamatta tai saaden niitä hyvin epämääräisissä pätkissä, mutta en tunne kuitenkaan yhtään työtöntä joka nauttisi taloudellisesta tilanteestaan ja elämäntilanteensa näköalattomuudesta.
Ajatus ihmisten liikkuvuudesta työn perässä on myös melkoista höttöä. Perheet eivät voi muuttaa ympäri Suomea lyhyiden ja epämääräisten työkeikkojen perässä. Matalapalkka-aloilla se on taloudellisesti raskasta ja useimmiten jopa mahdotonta. Kaikilla ei ole varaa esimerkiksi omaan autoon tai ajokorttiin. Jatkuvasta muuttamisesta seuraava jatkuva ihmisuhteiden katkeaminen ja tuttujen arkisten asioiden särkyminen ei edesauta myöskään perheiden ja lasten sosiaalista hyvinvointia. Jatkuva sopeutuminen on köyhälle kuluttavaa, siinä missä varakkaalle se on mielenkiintoinen uusi mahdollisuus.
Raha vaikuttaa arkeemme siis hyvin kokonaisvaltaisesti. Kuinka tämä eriarvoistumisen tie voidaan kääntää toiseen suuntaan? Se on meidän kaikkien yhteinen etu tulevaisuudessa. Toiseuden kokeminen lapsena on otollinen alku syrjäytymiselle ja monille aikuisuuden ongelmille.
Ne joilla on kaikki hyvin, älkää huudelko että kaikki on itsestä kiinni. Ei ole. Joskus työpaikan saaminen tai hyvä taloudellinen tilanne on kiinni hyvistä sattumista, onnekkaiden ihmisten keskinäisistä verkostoista, perheestä ja suvusta mihin on itse syntynyt, sekä niistä onnistumisen elämyksistä joita oma perhe on voinut suoda. Taloudelliset huolet ovat monen lapsuuden suurin uhka. Joilla ei ole siitä kokemusta, eivät tiedä mistä puhuvat. Elämä voi yllättää. Esimerkiksi sairaus tai muu tragedia voi viedä kaikelta pohjan pois. Suomalainen byrokratia ei tunne myöskään käsitettä empatia hädänalaisia kohtaan. Köyhä saa apua hitaammin, joskus ei lainkaan.
Tämmöisiä ajatuksia nyt kirjoittelin. Jos joku hyväosainen tämän lukee, älä ota itseesi. Sitä ei koskaan tiedä mistä itsensäkin voi löytää. Elämä voi heitellä joskus jopa niin että toivoa on vaikea nähdä. Erityisesti haluan tsempata niitä köyhyydessä eläviä perheitä, lapsia ja vanhempia. Ette ole yksin ja teissä ei ole mitään vikaa. Olosuhteet ja erilaiset elämänkohtalot vaikuttavat monin eri tavoin asioihin. Muistakaa arvostaa itseänne ihmisinä ja pidetään peukkuja sille että jonain päivänä itse kullakin on mahdollisuus kokemukseen itsenäisestä elämästä ilman jatkuvia selvittelyjä eri tahoille ja ihmisille. Mahdollisuus sellaiseen mukavaan ja kohtuulliseen elintasoon, taloudellista turvaa ja antoisa työsuhde.
Samanaikaisesti on kuitenkin surullista tiedostaa ne lukuisat lapset jotka jäävät monesta paitsi ja rahahuolista väsyneet vanhemmat jotka käsittävät köyhyyden vaikutukset omiin lapsiinsa. On karua todeta lapselle tilanne kerta toisensa jälkeen ja seurata kuinka hekin seuraavat vain sivusta maailmaa mihin he eivät pääse itse osalliseksi. Se ei rajoitu vain kesään, se on jatkuvaa koulujen välitunneilla, kaveriporukoissa ja luokkahuoneissa. Köyhyys tuo voimattomuutta vanhemmuuteen. Köyhyys tuo voimattomuuden ja mitättömyyden tunteen erityisesti lapsen omaan maailmaan. Uskokaa pois, karussa maailmassa rahat ovat joskus niin lopussa että perusasiat on pakko jättää ostamatta, lapset eivät voi osallistua koulujen luokkaretkille ja kaverisynttärit on pakko jättää väliin. Maksulliset harrastukset ja leirit ovat myös poisluettuja asioita.
Tokikin jos meidän elintasoa verrataan vaikka kehitysmaiden elintasoon, olemme kaikki hyvin onnekkaita. Toisaalta ihmisten kokemukset rakentuvat suhteessa omaan lähiympäristöön, yhteisöön ja yhteiseen yhteiskuntaan missä elämme.
On melko tavanomaista että syrjäytyneitä, työttömiä ja köyhiä syyllistetään itsessään heidän omasta tilanteestaan. Sellaisia töitä, joiden varaan voisi rakentaa ja suunnitella tulevaisuutta, ei kuitenkaan riitä kaikille. Se selviää kun tarkastelee tilastoja.
On myös huolestuttavaa seurata yhteiskunnallisten vaikuttajien ja poliitikkojen keskustelua työttömistä ja mahdollisista sanktiosuunnitelmista. Myöskin oletukset töiden pakoilusta voisivat olla toisenlaisessa tilanteessa huvittavia, nyt ne vain herättävät hämmennystä siitä kuinka vähän syrjäytyneiden elämästä ja todellisista mahdollisuuksista tiedetään. Ihmiset eivät pakoile töitä, näin vain ei ole. Itse tunnen lukuisia työttömiä jotka hakevat aktiivisesti töitä niitä kuitenkaan saamatta tai saaden niitä hyvin epämääräisissä pätkissä, mutta en tunne kuitenkaan yhtään työtöntä joka nauttisi taloudellisesta tilanteestaan ja elämäntilanteensa näköalattomuudesta.
Ajatus ihmisten liikkuvuudesta työn perässä on myös melkoista höttöä. Perheet eivät voi muuttaa ympäri Suomea lyhyiden ja epämääräisten työkeikkojen perässä. Matalapalkka-aloilla se on taloudellisesti raskasta ja useimmiten jopa mahdotonta. Kaikilla ei ole varaa esimerkiksi omaan autoon tai ajokorttiin. Jatkuvasta muuttamisesta seuraava jatkuva ihmisuhteiden katkeaminen ja tuttujen arkisten asioiden särkyminen ei edesauta myöskään perheiden ja lasten sosiaalista hyvinvointia. Jatkuva sopeutuminen on köyhälle kuluttavaa, siinä missä varakkaalle se on mielenkiintoinen uusi mahdollisuus.
Raha vaikuttaa arkeemme siis hyvin kokonaisvaltaisesti. Kuinka tämä eriarvoistumisen tie voidaan kääntää toiseen suuntaan? Se on meidän kaikkien yhteinen etu tulevaisuudessa. Toiseuden kokeminen lapsena on otollinen alku syrjäytymiselle ja monille aikuisuuden ongelmille.
Ne joilla on kaikki hyvin, älkää huudelko että kaikki on itsestä kiinni. Ei ole. Joskus työpaikan saaminen tai hyvä taloudellinen tilanne on kiinni hyvistä sattumista, onnekkaiden ihmisten keskinäisistä verkostoista, perheestä ja suvusta mihin on itse syntynyt, sekä niistä onnistumisen elämyksistä joita oma perhe on voinut suoda. Taloudelliset huolet ovat monen lapsuuden suurin uhka. Joilla ei ole siitä kokemusta, eivät tiedä mistä puhuvat. Elämä voi yllättää. Esimerkiksi sairaus tai muu tragedia voi viedä kaikelta pohjan pois. Suomalainen byrokratia ei tunne myöskään käsitettä empatia hädänalaisia kohtaan. Köyhä saa apua hitaammin, joskus ei lainkaan.
Tämmöisiä ajatuksia nyt kirjoittelin. Jos joku hyväosainen tämän lukee, älä ota itseesi. Sitä ei koskaan tiedä mistä itsensäkin voi löytää. Elämä voi heitellä joskus jopa niin että toivoa on vaikea nähdä. Erityisesti haluan tsempata niitä köyhyydessä eläviä perheitä, lapsia ja vanhempia. Ette ole yksin ja teissä ei ole mitään vikaa. Olosuhteet ja erilaiset elämänkohtalot vaikuttavat monin eri tavoin asioihin. Muistakaa arvostaa itseänne ihmisinä ja pidetään peukkuja sille että jonain päivänä itse kullakin on mahdollisuus kokemukseen itsenäisestä elämästä ilman jatkuvia selvittelyjä eri tahoille ja ihmisille. Mahdollisuus sellaiseen mukavaan ja kohtuulliseen elintasoon, taloudellista turvaa ja antoisa työsuhde.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Niin, kyllähän lasten hyvinvointi on täysin vanhempien ahkeruudesta ja tai laiskuudesta kiinni. Turha sitä tänne on tulla valittamaan jos ei itse pysty itselleen kunnollista työpaikkaa löytämään, etsintää on vain tehostettava.
Eikä se kesäloma yllättäen tule. Jos esimerkiksi olisit ollut koko vuoden työharjoittelussa 9 € päiväpalkalla, olisi sinulla nyt rahaa lähes 3000 € käytettävissäsi lastesi kanssa lomailuun. Näin se vaan on itsestä kiinni nämä vähäpätöiset jutut.
Hahahahha 3000??? Hahahahahaha niin, jos ei syö, käy missään tai muuten vaan makaa koomassa, tosin ei sairaalassa, sillä se maksaisi.
Se on kumma että osa köyhistä ja pienituloisista talouksista saavat helposti ison summan rahaa säästöön pahan päivän varalle, satunnaisiin isoihin tarpeisiin ja esim lomailuun. Oli lapsia tai ei, oli molemmat vanhemmat tai ei.
Lapsiperheillä ja varsinkin isättömillä perheillä on varaa mihin tahansa normaaliin elämään ja säästämiseen.
Talouden järkevä hoitaminen ei ole edes vaikeata.
Toki toki, mutta tuo tuossa yläpuolella oleva teksti on absurdi, kun ei kukaan pysty säästämään 100% rahasta minkä saa. En ole väittänytkään ettei pienimpi määrä onnistu.
siinä kai tarkoitetaan että pitäisi säästää työttömyysetuuden päälle maksettava 9 euron kulukorvaus. se ei ole 100% rahoista joita henkilö saa. lisäksi tuloina ovat lapsilisät, mahdolliset elatusmaksut, toimeentulotuki, asumistuki jne
http://www.kela.fi/tyollistymista-edistavat-palvelut_yllapitokorvaus
kun et osaa edes laskean niin jätäväliin neuvominen.
Työpäivät, vapaapäivät ja arkipyhät
251 työpäivää (ma-pe)
113 vapaapäivää (viikonloput ja arkipyhät)
9 viikolle osuvaa vapaapäivää
Viralliset pyhäpäivät
01.01.2015 - Uudenvuodenpäivä (to)
06.01.2015 - Loppiainen (ti)
03.04.2015 - Pitkäperjantai (pe)
05.04.2015 - Pääsiäispäivä (su)
06.04.2015 - 2. pääsiäispäivä (ma)
01.05.2015 - Vappu (pe)
14.05.2015 - Helatorstai (to)
24.05.2015 - Helluntaipäivä (su)
19.06.2015 - Juhannusaatto (pe)
20.06.2015 - Juhannuspäivä (la)
31.10.2015 - Pyhäinpäivä (la)
06.12.2015 - Itsenäisyyspäivä (su)
24.12.2015 - Jouluaatto (to)
25.12.2015 - Joulupäivä (pe)
26.12.2015 - 2. joulupäivä (la)
252x9€=2259€
Lapset tarvitsevat rakkautta, ei roinaa. Omassa lapsuudessani ei mitään kulutusjuhlaa vietetty mutta ei se haitannut kun oli hyvät vanhemmat. Kummalliseksi on maailman meno mennyt jos onni on tavaroista ja niiden määrästä kiinni.
Hävetkää valittajat ja menkää töihin!!!11111111
Mitä sinä täällä keskellä päivää roikut! Mene itse töihin heti!!!!!!
Jos köyhän perheen lapset voivat huonosti tai eivät saa riittävästi ruokaa vaatteita harrastuksia jne, niin vanhemmissa todella on jotain pahasti vialla.
Kaksi köyhää vanhempaa pystyy tarjoamaan lapsilleen oikein hyvä lapsuuden ja nuoruuden.
Taloudellisesti parhaiten menee valitettavasti perheillä joista isä on ajettu pois ja laitettu elättäjän rooliin. valitettavasti koska tämä lisää eroperheitä ja palkitsee kaikkein huonoimpia vanhempia.
Köyhille vanhemmille pitäisi antaa enemmän tukea palvelujen ja korvamerkittyjen tukien muodossa. Ei suorana rahana koska huonot vanhemmat eivät laita rahaa hyvinvointiin. Monessa kunnassa onkin tarjolla köyhille lapsiperheille mm leirejä ja lomapaikkoja. Moni kunta myös maksaa köyhien perheiden lapsille jonkin harrastuksen kausimaksut ja välinemaksut. Näitä tukia on yleensä itse osattava ja haluttava kysyä.
Köyhät perheet pääsevät tuetuille lomille. Onko aloittaja todellakin noin saamaton???
Paremmin köyhät lomailevat näillä täysihoitolomillaan kuin tavan työssäkäyvät, kahden huoltajan perheet.
Kaikki on itsestäsi kiinni. Jos itse teet viikot töitä eti paikkakunnalla ei siinä helvetiss.ä akkaa ja kakaroita jaloissa tarvita. Turha nyyjkyttää.
Aikuisuuden malli. Kunniotus tarttuu,syrjääntyminen ja menestys ovat usein mallioppimisen tulosta.
Köyhien ei saisi hankkia lapsia, kun meitä suomalaisia on ihan liikaa muutenkin.
(kyllä, tämä oli sarkasmia)
Erittäin hyvä kirjoitus osaa ottamaani ketjuun kirjoittaneelta syystä tai toisista yhteiskunnan viimesijaisimpiin tukiin turvautumaan joutuviin yhteiskunnassa kohdistetuista ajattelemattomista asenteista ja yleisesti talousperustaisen ihmisarvon luokittelun haitallisuudesta niin lapsiperheille, työttömille kuin kaikille.
Itse voin aloittaneen nimettömään aloitukseen kertoa ( ja toivon todellakin, ettei tätäkin tekstiäni muokata, koska pidän yleisesti loukkaavana sananvapautta vastaan tän kyseisen foorumin Suomi24 toimintaa, tyyliin että jopa kirjoittajan sanavalinnat muokataan: uskokaa vaan ainakin mulle tehdään sitä kirjoittaessani tänne Suomi24:n, vaikka olen nimetön ja anonyymi kirjoittaja, enkä siten mitenkään merkityksellinen, kunhan kirjoitan..), että voin allekirjoittaa väitteen ettei ihmisen pärjääminen aina ole itsestä kiinni, vaikka omahyväinen oikeisto ajattelee siten. Olen taustasta; ihan tavallisesta kylläkin eli en mitenkään rikkaasta mutta en köyhästäkään, jossa minulla on ollut ja yhä on -valitettavasti vain itsestäni riippuen, ei yhteiskunnan avun turvin - vieläkin mahdollisuus "menestyä" elämässä: kakarasta alkaen olin hyvä koulussa, löytyy korkeakoulututkintoa jne. jne, MUTTA: jos en olisi melko nuorella iällä sairastunut elinikäiseen fyysiseen sairauteen ja jos en olisi pettynyt liian monta kertaa siihen seikkaan että muka matalapalkkatöissäkin ns. ahkeruus palkitaan ( oikeiston mantra ja valhe), luultavasti luulisin minäkin siinä tapauksessa vieläkin, että elämässä kyllä pärjää, kunhan suurinpiirtein harrastaa liikuntaa ja "ei ole toimeton" tai "lihava".
Itse rakensin aikoinaan urakarriaarini opintovalintojeni osalta pikkusen alta parikymppisestä sen varaan, että minusta tulisi maailmaa kiertävä kehitystyöntekijä, joka asuisi maailman paskaisimmissa slummeissa ja eläisi mielenkiiintoista vaihtelevaa elämää piittaamatta hygienistasta ja mistään, kiertäisi maailmaa ja auttaisi ihmisiä: joko toimittajana, kehitystyöntekijänä tai tutkijana. Kunto oli kova, kuntoliikuin jopa monta tuntia päivässä, eikä se entiselle anorektikolle ollut mikään vaikeus noudattaa terveellistä ruokavaliota ( vieläkin osaan ruokien kaloritaulukot ulkoa ja vihaan laihdutusohjelmien rasismia, vaikka anoreksiastani on yli kaksikymmentä vuotta). Tupakointi ainoa paheeni, edes alkoholia en juonut paitsi vähäkalorisia siidereitä. Luin korkeakoulutasolla politiikkaa haluamani mukaan, jne. yhteiskuntarakenteita ja olin todella vauhdissa. Siinä vaiheessa tuli stoppi, kun lääkäri ilmoitti elinikäiseen fyysiseen autoimmuunisairauteen sairastuttuani, juuri kun olin koulutuskartoituksessa lähteä Aasiaan työharjoitteluun ja urasuunnitelmat oli selvät, että "sinä et sinne lähde, sinun elimistösi ei kestä sitä, kun siellä ei ole länsimaista terveydenhuoltoa" ( en tiedä tässä Suomi24- foorumilla kirjoitellessani palstavainoajieni vuoksi, että pitäiskö sanoa sairautta mutta sanon: colitis ulcerosa, ei täällä kai kukaan tiedä kuka tai mikä olen, eikä sillä ole merkitystä..). Minulle ilmoitettiin, että jatkossa loppuelämäni ajan pitää käydä laboratoriokokeissa parin kuukauden välein, on elinikäinen lääkitys ja että todellakaan ei tule kyseeseen kovin epäsäännöllinen elämä. Viimeiset sairaalalaskuni muistan maksaneeni viimeisestä opintolainarästä, se oli juuri aikaa, jolloin säntillisenä olin suunnitellut valmistuvani.
Sairastumiseni jälkeen alkoi painajainen. Ymmärsin nopeasti, että ajallaan tutkintonsa viime silausta vaille opiskellut mutta valmistumaton, opintojen viime vaiheessa sairastunut ei saa juuri mitään yhteiskunnan tukia, kun ei ollut niitä lapsiakaan, eikä omaisuutta. Puolikuolleena ylitin kauppakassin kokoisen lääkesäkin kanssa käydä akateemisia opinnäyteseminaareja, ja ne selvitinkin. Mutta se Kelan ja muiden tahojen vainoaminen: Milloin valmistut? Milloin voidaan vetää sulta tuet pois? Kävin pätkätöissä, joissa k*setettiin useimmiten palkoissa ainakin ahkeruuteen nähden, jopa potkittiin pois porukkaa, että ei muka töitä. Sitten se tilanne: ei voi kertoa työkkärissä - joskin itse kertonut työvoimavirkailijan ilmeisesti ymmärtämättä kilin v*ttua sairauden vaikuttavuudesta tai tietämättä edes sairauden nimeä - omaavansa elinikäisen sairauden, tai joutuu VIELÄ alemmille palkoille ja työkkärinkin dissaamaksi, että B- paperit, jos kertoisi sairaudestaan. Elää sitten tilanteessa, missä vain VAADITAAN, mitään yhteiskunta ei anna.
Maksan mielelläni veroja, käyn töissä jos työ on eettinen ja älyni ja koulutukseni mukainen, palkkaus oikeudenmukainen ja jos työ ei ole sitä, että käydäkseen töissä pitäisi hakea toimeentulotukea tai turvautua työttömyystukiin mikä on vain rahan kierrättämistä kunnilta valtiolle ja toisinpäin. Etenkin kun kokemukseni mukaan "tuki" on siten vastikeellinen, että eräskin kunta aikoinaan varasti toimeentulotuen hakijan työmarkkinatuen ja lisäs tukena annetuksi omaan budjettiinsa sitä, että jos toisessa kunnassa asuvan toimeentulotuenhakijan OMAT VERONMAKSAJAVANHEMMAT antoi omalle lapselleen.
Nähty sellaisiakin jotka tehostavat onnekkuuttaan vertailemalla muihin, sanoisin näin, kun tulee tuollaisia fiiliksiä, se on vain jonkin muun peittelyä. Onnekas ihminen ei tarvitse "tämä on toiselta pois" luuloa.
Vaatii jatkuvaa ponnistelua varakkaaltakin että menestys jatkuu.
Eikä kaikista tiedä puhuvatko he totta.
Nyt tulee pelkkää kurasoppaa päälleni. Ei todellakaan kustanna harrastuksia vaikka lapsellani koettiin tärkeäksi.
Ei meillä ole rahaa matkata ja lisäksi rahat menee hyvin vointiin. Mies opiskelee ja töitä tehdään elääkseen saadakseen parempi ja turvallisempi elämä. Minulla 8v 5v 4v 2v ja 2kk. Jos minut olisi kasvatettu oikein en kärsisi.
Rahat meillä menee vakuutuksiin auto kun sattuu olemaan jonka vuoksi luovutin 77litraa rintamaitoa. Eikä minua/meitä tueta koulutuksessa. Perhe koon kasvaessa joutui etsimään käytettyinä huonekaluja eikä edes pyydetty. Vaatteiden lisäksi. Miehellä on tänään loppunut koulu ja syksyn kirjoitukset jäljellä. Miestäkin pakotetaan töihin vaikka meillä ja kipuinen pikku herra.
Lapsillani on sairaus geneettinen sairaus johon joutuu käyttämään antibioottia jatkuvasti. Sairastuessa on kiire sairaalaan.
Auto toimii ruokakassina ja lapseni eivät saa huonoa hoitoa vaan parasta ja minun toiveeni on kouluttautua lastenkasvatus kehityksen tutkijaksi. Tahdon auttaa lapsia ja ehkäistä huonoa ja tietämättömyyden kasvatuksen haitat
Emme polta eikä juoda mutta töitä joutuu tekee elantonsa kuin vaatteiden kanssa