YLE, pakolaiset ja Haglund?

OutoYLE

Miksi ihmeessä RKP-johtaja oli taas kutsuttu pakolaiskeskusteluun A-studioon!?

Miten pakolaissasiat kuuluvat puolustusministerille? Ei tietysti mitenkään.

Kunhan YLE vain jatkaa svekoiluaan ja RKP:n nostattamista.

26

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • svekovale

      Calle pokkana heitti, että " sodan aikana suomalaislapsia meni Ruotsiin turvaan"??

      Haglund joko valehteli tai on tietämätön. Veikkaan edellistä.

      Nimittäin lapset olivat täysin turvassa Suomessa. Varsinkin maaseudulla, minne suurin osa vietiin. Ruotsiin vietiin vain sen takia, että saisivat parempaa ravintoa.

      Kaiken lisäksi koko Ruotsiin vienti on todettu jälkeenpäin vain haitalliseksi lapsille ja heidän omaisilleen.

      • posetiivarin.apina

        Pikku-Callen syvin olemus tuli esille. Siellä se huitoi ja väänteli naamaansa kuin posetiivarin apina. Verovaroin ylläpidetyn TV-toimittajan olkapäällä on turvallista ilveillä. Suomalaisen sotilaan selän takana on Pikku-Callen turvallista huudella myös idän suuntaan.


      • EiKiitollisuudenTunn

        Sota-aikana Ruotsi VARASTI suomalaisia pallavapäitä paikkaamaan omaa alhaista syntyvyyttä. Propaganda oli tuolloin todella, todella kovaa.


      • ValehtelijaHaglund

        Ruunun raakki sivari Calle vertaa suomalaisia naisia ja lapsia jotka menivät sotien aikana Ruotsiin miesten mennessä rintamalla näihin lähi-Idästä ja Afrikasta tuleviin nuoriin kolleihin jotka jättävät naiset ja lapset kotiinsa. Ei mene Callen sumutus yritykset suomalaisille läpi. Eikö se tolvana edes häpeä tuommoista vertausta, näyttää olevan omatunto poltinraudalla merkitty, valehtelija


    • kjfewkj9

      Siksi Calle kutsuttiin että voisi vetää verbaalisesti turpiin persuja. Sen hän kyllä tekikin ja perusteellisesti.

      • tiedoksi

        Calle-poju ei vedä turpiin kenellekään mitenkään, vaikka media kuinka auttaisi!


      • ruikku-calle

        Pikku-Calle munasi itsensä taas. Voi pikku ruikkua....


      • no----mitä

        Ja vielä kun Gallen kieliikin on niin LLLLLLLpainotteista.

        Meille olis kakarana sanottu,, että älä puhu pas*akieltä,, eli ole kakaramainen.

        Pikkugalle on lääkäriisänsä avulla päässyt kiipimään sivarina aika korkealle pallille, mutta niinhän se ruottin kuningaskin sukkiaan suori ja pani suomalaiset sotimaan.


    • AidatNauraa

      Haglund voisi mennä Närpiöön kerämään surujen lasikuitutomaatteja, joita itse en osta ikuna. Mutta ei taida polvihousu-Callesta olla fyysisiin töihin ja kun on tuota nokkosihottumaakin jonka tuttu lääkäri kirjoitti ettei tarvinnu mennä metsään tetsaamaan. Nokkosihottumaa ja vielä oli Suomen puolustusministerinä, tuollehan nauraa naurismaan aidatkin.

      • HurripiruilleLoppua

        YLE:n ruotsitus on tympäisevää ja nämä RKP:n nilviäiset eivät kuulu olla enää merkkaamassa yhtään mitään sillä 4% kannatus ei anna oikeuksia enää mihinkään.


      • itsiruj

        Yle jatkaa ruotsitustaan ihan sikana. Joka asiassa yritetään tehdä perussuomalaisista pilkkaa ja RKP:lle on tätä varten annettu aikaa ja mahdollisuuksia. Toimintasuunnitelman mukaan rasisti- ja natsikorttia heilutellaan ja rahalla etsitään ja ostetaan paljastuksia, joita svekomedia sitten jauhaa viikkotolkulla. Muuten mikä rikos on ehdotella intiimiä kanssakäymistä täysi-ikäiselle ihmiselle.


    • tässätotuus

      Seuraus tulee: Ylen pääjohtaja Kivinen saa kenkää. Ei tarvitse pitkään odottaa kun se perverssi homohyysäri, rkp-runkkari itkee naisten lehtien palstoilla kohtaloaan. Suomi ei enää siedä Kivisen kaltaista kusipää-ääliötä korkeassa asemassa. Kivisen kausi ollut Suomen median ladun totaalinen tuho. Pekkä tasoton huora koko mies.

      • aigrob

        Sasin miehiä. Hänen aika mennä on. Uusia tuulia odotellen. Kioskiin suomenkielisiä juontajia ää, ää , oo, öö miesten tilalle.


    • kaksyks

      "Miksi ihmeessä RKP-johtaja oli taas kutsuttu pakolaiskeskusteluun A-studioon!?"

      Pakolaiset oli vain yksi peini osa eilistä ohjelmaa. Se olis surkuhuoaisin osa. Halla-aho on kynäniehiä. Hän jäätyy nolosti keksusteluissa. Niin eilenkin.

      Toimittaja kysyi PS:n edustajalt EU:ssa mitä mieltä hän on hallitusohjelman EU-linjauksista. Halla-aho jäätyi ja sanoi keskittyneensä maahanmuuttoasioishin. Eikä hänen antinsa sillä saralla ollut sen parempi. Luetteli suoraan omasta kirjoituksestaan kuin papukaja ja kun keskustelu otti jonkun pienen käänteen...hän jäätyi taas.

      Emme siis saaneet edes tietää mitä mieltä hän on hallitusohjelman maahanmuuttokirjauksista. Surullisen heikko esitys.

      Aikuisten oieast PS otti pahasti nokkiin maaganmmuutokirjauksista. Väitettiin että pakolaiskiintiö pysyy ennallaan eli 1000 per vuosi. Mutta tuo ei pidä paikkansa koska Suomen kiintiö on vain 700. Tänä vuonna on otettu 300 ylimääräistä syyrialaista. Ja nyt tuo ykskaks laskettiin siis kiintiöömme.

      Oikeasti siis kiintiööme kasvaa noin 43%! Siinä Eeerolan neuvotteludsaldo. Suhteellisen helppoon halpaan hän tuossakin meni. Maahanmuuttoa piti vähentää ja se nousikin melkein puolella!

      • Ei mee noin. Se mitä haitta rkp vassarit vihreer olis saanu ilman persujen toimia on torjuttu. Paras on ei yhtään mutta parempi vähän kuin paljon. Kiitos persujen. Ja mitä tulee pakkovero ja svekokratia yleen on se monesti häpäissyt itsensä. Voi seurata huvikseen mitä ne taad huomiseks tuputtaa ny'heetäreitä ...


    • Peruskansalainen

      Lapset vietiin sodan aikana Ruotsiin, koska Suomessa oli pula ruoasta.
      Sodan jälkeen evakkoja ei otettu ruotsinkielisille alueille!

      RKP voisi ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin maahanmuuttajien kohdalta.
      Kaikille ruotsinkielisille paikkakunnille otetaan suhteessa enemmän pakolaisia, kuin Vuosaareen ja Kontulaan.

      Kauniaisiin liitetään Kirstinmäki Espoosta, jotta sinne saadaan mamuja.
      Bensowin säätiön tontille rakennetaan säätiön varoilla kerrostaloja mamuille.

      Jätkäsaareen suunniteltu Victorian kortteli muutetaan vuokra-asunnoiksi mamuille.

      Ahvenanmaalle sijoitetaan aina 7% kiintiöpakolaisista.Calle Haglund, siinä muutamia konkreettisia ehdotuksia pakolaisten ja mamujen hyväksi.
      Alahan toteuttaa. Persut asuvat Vuosaaressa ja Kontulassa, heille ei voi antaa kaikkia mamuja.

    • Peruskansalainen

      Odotamme sitä päivää, että Eva Biaudet vaatii suomenkielisille tasa-arvoisia oikeuksia Ahvenanmaalla.

      • Todellakin. Ylioppilas etuilija biaudet on osa poliittisen korruption historiaa. Uskomatonta. Toisille rahaa vaan toisilta veke ja loput ilman


      • aika-loppuu

        näkis vaan sen päivän että saatas ostaa tontti homo maalta


    • SyySelvä

      RKP-ministereitä nostatetaan viimeiseen asti svekomediassa, koska kohta ovat näkymättömissä oppositiossa. Tosin olen varma, että heitä tuodaan esiin oppositiostakin suhteettomasti.

      • Onneksi voi vaihtaa kanavaa ja jättää höblä lojumaan huoltsikan pöydälle ja å-rekkariset autot kiertää kaukaa


    • jeremias87
    • paskayle

      Tyypillistä Haglundia.Vertaa sotalasten lähettämistä Ruotsiin, sotakuntoisten miesten pakoonpötkimiseen Afrikasta.Suomessa ois ammuttu karkuruudesta.Sitäpaitsi Ruotsiin lähetetyt lapset saatiin suurimmaksi osaksi takaisin.
      Mutta onpa RKP verrannut pakolaisia sodanajan evakoihin.Nehän olivat oman maan kansalaisia.Ja saivatko muka samat edut paikallisten kanssa?Eivät toisten nurkissa olivat kiusattuina ja halveksittuina.Säilyipähän henki sentään.

      • NatiiviSuomalainen

        A-studiossa en huomannut että Halla-Aho olisi mitenkään jäänyt "jalkoihin". Huomasin kyllä että Haglund puhui itsensä pussiin kuin kauhisteli maahanmuuttokustannusten laskemista. Tietenkin jos persuilla ei ole ehdotonta enemmistöä eduskunnassa, täytyy heidän tehdä komprpmisseja, jos mielivät olla hallituksessa.


    • HyväCalle

      Näkyy käyvän kunnialle kun Calle niisti nenut persuilta A-studiossa. Kaikkihan sen näki eikä siitä kieltämällä ja räkyttämällä muutu. Kannattaisi ottaa mallia miten homma hoidetaan vaan eivät taida persut osata.

      • tiedoksi

        Calle-poju ei pärjää asiakeskustelussa, vaikka toimittajat ja muut poliitikot(Räsänen) ovat häntä tukemassa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      352
      38772
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      103
      7256
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5570
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4118
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      58
      3344
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      67
      3259
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      64
      2537
    8. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2211
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2154
    10. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      23
      2127
    Aihe