keskustan idea pelästytti kaupat – Hinnat kohoava

Vaikka täm,ä roskasakki ei ole edes kunnolla aloittanut, niin se on saanut tämäkin aikaan. Kauhulla suomalaiset odottavat kepuhallitusta

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/82008-tama-keskustan-idea-pelastytti-kaupat-hinnat-kohoavat#.VV29tNbTjFU.twitter
20<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Keskustalaisten maanviljelijäpoliitikkojen esillä pitämä ajatus kaupan ja elintarvikeketjun tulonjakoa valvovasta ”kauppa-asiamiehestä” ihmetyttää kaupan alan yrityksiä.

Kauppa-asiamiehen viran perustaminen on Kaupan liiton mukaan ollut esillä hallitusneuvotteluiden biotalousryhmässä, jonka jäsenistöön kuuluvat muun muassa Jari Leppä ja Anne Kalmari,...

Kepu on kuluttajan vihollinen.

Äänestä
  • Leppä on eduskunnan maataloustukikeisari vuodesta toiseen.

    Äänestä

Hui kauhistus, kun aletaan työtä tekemään.
Aloittajakin kuset jo huosuissa.

Äänestä

Elintarvikeketjulla pelottaa. On hyvä että tuotakin asiaa selvitellään. Kun tuottajilta on otettu sopimusoiukeus omasta osuudestaan elintavikkeiden hinnasta pitää valvonnalla pitää huoli siitä rahat jakautuu oikeudenmukaisesti.

Kilpailulaki kieltää ruokara-akaineen hinnan yhteisneuvottelut. Tämän on kaupan liitto saanut aikaan, ilmeisenä tarkoituksdena päästä sanelemaan tuottajahintoja. Kun toimitaan tällaisessa tilanteessa se tarkoittaa ostomonopolia. Monopolit on muissa kaupan alan aloilla kielletty, mutta Maatalussektorilla kilpailulaki määrää tuon monopolin.

Äänestä
  • "Maatalussektorilla kilpailulaki määrää tuon monopolin."

    Selitätkö tuota tarkemmin?

    Äänestä

  • 419 kirjoitti:

    "Maatalussektorilla kilpailulaki määrää tuon monopolin."

    Selitätkö tuota tarkemmin?

    Monopoli on hintojen määräytymisessä yksipuolisuus. Tuottajalle vain kerrotaan minkä verran maksetaan eikä tuottajalla ole asiaan mitään sananvaltaa. Siloinhan kysessä on monopolihinnoittelu. Suomessa on aksi monopolia jotka kertovat hinnan. Valio ja Arla. Noille hinnan sanoo tukkukaupan monopolit, Kesko, Sokos.

    Kun tukkukauppa sanelee meijereille hinnan minkä maksaa maidosta, meijeri laskee oman hintansa ja sanelee viljelijälle minkä verran hinnasta jää viljelijän osuudeksi. Näin monopoli toimii.

    Äänestä

  • NäinoN-- kirjoitti:

    Näin se menee.
    Kun liityttiin EY:n jäseneksi sanottiin EY:n määräävän että kilpailulakia pitää muuttaa niin että tuottajat ei saa yhdessä neuvotella hintoja, vaan jokainen viljelijä neuvottelee hinnat erikseen. maatalouden hintaneuvotteluja ei ole sn jälkeen käyty. Eli kilpailulaki määrää alalle monopolihinnoittelun.

    Äänestä

  • NäinoN-- kirjoitti:

    Monopoli on hintojen määräytymisessä yksipuolisuus. Tuottajalle vain kerrotaan minkä verran maksetaan eikä tuottajalla ole asiaan mitään sananvaltaa. Siloinhan kysessä on monopolihinnoittelu. Suomessa on aksi monopolia jotka kertovat hinnan. Valio ja Arla. Noille hinnan sanoo tukkukaupan monopolit, Kesko, Sokos.

    Kun tukkukauppa sanelee meijereille hinnan minkä maksaa maidosta, meijeri laskee oman hintansa ja sanelee viljelijälle minkä verran hinnasta jää viljelijän osuudeksi. Näin monopoli toimii.

    >>>Kun tukkukauppa sanelee meijereille hinnan minkä maksaa maidosta, meijeri laskee oman hintansa ja sanelee viljelijälle minkä verran hinnasta jää viljelijän osuudeksi. Näin monopoli toimii.<<<

    Ehkä nykyistä useamman tuottajan kannattaisi myydä maitonsa meijerille, joka ei kuulu Valioon tai Arlaan. Jos sellaista ei omalla alueella ole, maidontuottajat voisivat erotuttaa oman meijerinsä Valiosta tai Arlasta.

    Tästä olisi se etu, että kun mikään meijereistä ei pysty tuottamaan Keskolle ja S-ryhmälle koko maitomäärää, tukkukauppa joutuu keräilemään maitonsa sieltä ja täältä. Tuollaisessa tilanteessa tukkukaupan sanelumahdollisuudet heikkenisivät nykyisestä.

    Äänestä

  • volmari kirjoitti:

    Et taida olla jyvällä asiasta:D Ei meijerit lähde yksittäisen tilan maitoja hakemaan kovin kaukaa. Keräysalueen rajalla tietenkin voi jonkin verran yritää vaihtamalla saada muka etua, mutta kun kaikilla meijereillä on sama hinta niin mitä hyötyä siitä on.

    Sama hinnoittelu se toimii pienemmill'äkin meijerreillä'., Tukut yrittää saada pieniltä' miejereiltä' jopa halvemmalla maitoa kuin isoilta. Miten ne sitten pystyisivät maksamaan tuottajalle enemmän kuin isot. Maidossa on osatjan markkinat.

    Ja nyt kun maakohtaiset maitokiiontiöt on poistetu kokonaan niin on yhä enemmän ostajan markkinat.

    Sitten viel'ä kilpailulaki vaatii Valion myymään maitoa toiselle monopolille Arlalle sillä hinalla minkä ARla määrää. Todellisuudessa ARLA määrää koko Suomen tuottajahinnan. Kilpailulaki antaa Arlalle täyden hintamonopolin. Valiokaan ei voi neuvotella hinnasta jolla Arla osta maitoa Valiolta.,

    Itse asiassa Valiolle annettu uhkasakko "saalistushinnoittelusta" oli yritys saada valion ostohinta niin alas attä Arla saisi vallatua korkeammalla ostohinnalla maidon keräysalueita itselle. Kilpailuvirasto itse asiassa panikin uhkasakon ehdoksi tuottajahintojen laskemisen niin että raakamaidon laskennallinen ostohinta olisi sellainen joka tuottaisi saman katteen kuin muut maitotuotteet.

    Valio ei tehnytkään niin kuin kilpailuvirasto uhkasakkovaatimuksessaan vaati, vaan nostikin myymänsä maidon hintaa. Kilpauiluviraston vaatimus maidon tuottajahinnan laskusta olisi tarkoittanut Arlalle hintaetua jolla Arla olisi vallannut lähes kaiken maidonkeräyksen Suomessa itselleen. Valio olisi pitänyt laskea tuottajahinta 25 sentiin litralta, eli 10 senttiä vähemmän kuin ennen maksoi ja Arla olisi voinut maksaa maidosta 10 senttiä enemän ja tällä vallata maidon ostomarkkinat. Valion maidon hiunnan nosto näkyy nyt kaupan hyllyhinnassa. KulttajaHinnat nousi 15 senttiä maitolitralta. Tuon hinnan erotuksen kilpialuvirasto on määrännyt meijereiden lisäkatteeksi. Viraston päätös estää meijereitä maksamasta tuottajille lisää hintaa ja estää myymästä maitoa tukuille halvemmalla kuin nyt myydään.

    Varsinkin tuon kilpailuviraston päätöksen jälkeen Valio on täysin Ruotasalaisen Arlan armoilla. Uhkasakko estää Valiota maksamasta tuottajalle korkeampaa hintaa ostamastaan maidosta kuin Arla maksaa. Lisäksi valion on myytävä maitoa Arlalle Arlan määräämällä hinnalla.

    Ennen kilpailuviraston päätöstä Valio maksoi tuoittajalle korkeampaa hintaa kuin Arla ja myi maitoa halvemmalla kuin Arla.

    Kilpailuviraston uhkasakko estää vapaan kilpailun maitotuotteissa.

    Äänestä

  • NäinoN-- kirjoitti:

    Et taida olla jyvällä asiasta:D Ei meijerit lähde yksittäisen tilan maitoja hakemaan kovin kaukaa. Keräysalueen rajalla tietenkin voi jonkin verran yritää vaihtamalla saada muka etua, mutta kun kaikilla meijereillä on sama hinta niin mitä hyötyä siitä on.

    Sama hinnoittelu se toimii pienemmill'äkin meijerreillä'., Tukut yrittää saada pieniltä' miejereiltä' jopa halvemmalla maitoa kuin isoilta. Miten ne sitten pystyisivät maksamaan tuottajalle enemmän kuin isot. Maidossa on osatjan markkinat.

    Ja nyt kun maakohtaiset maitokiiontiöt on poistetu kokonaan niin on yhä enemmän ostajan markkinat.

    Sitten viel'ä kilpailulaki vaatii Valion myymään maitoa toiselle monopolille Arlalle sillä hinalla minkä ARla määrää. Todellisuudessa ARLA määrää koko Suomen tuottajahinnan. Kilpailulaki antaa Arlalle täyden hintamonopolin. Valiokaan ei voi neuvotella hinnasta jolla Arla osta maitoa Valiolta.,

    Samat meijerithän hakisivat maitoja samoilta asiakkailta kuin ennenkin, jos valiolaiset tuottajat yksin tuumin päättävät erottaa meijerinsä Valiosta. Tämä onnistuisi ainakin siinä entisajan rakenteessa, ettei Valio rakentanut ja omistanut suoraan meijereitä, vaan ne kohta sata vuotta sitten perustetut meijerit olivat liittyneet periaatteessa itsenäisinä osuuskuntina jäseniksi Valioon.

    En tunne nykyistä tilannetta, mutta jos tuottajat ovat luovuttaneet meijerinsä omistuksenkin Valiolle, niin saavatpa kärsiä nyt omasta tai isiensä tyhmyydestä samaan tapaan kuin osuuspankkien jäsenet siitä, että koivunlehtipankkeja lukuun ottamatta luovuttivat osuuspankkinsa vallan OKO:lle. Näin kuluttajana ja ei-valiolaisen, itsenäisen osuusmeijerin tuotteita suosivana minun on vaikea ymmärtää koko Valion olemassaoloa.

    Jos siis elettäisiin järjestelmää, jossa meillä olisi 20-50 itsenäistä meijeriä (aikoinaanhan meijeri oli lähes joka kunnassa ja jopa suurimmissa kylissäkin) tukkukaupan olisi vaikea sanella hinnoista yhtään mitään, koska kaupan energia menisi riittävän maitomäärän keräämiseen ylipäätään. Voi olla väärässäkin, mutta jotain ristiriitaa myös tuossa sinun ajattelussa on.

    Nykyisestä tilanteestahan näkee että valio ei ole vieläkään tarpeeksi iso Ruotsalaista monikansallista Arlaa vastaan. Arla vie markkinaoikeuttakin kuin litran mittaa.

    Äänestä

toinen virkamies voisi valvoa viljelijäomisteisen elintarviketeollisuuden toimia
2/3 ketjusta on viljelijäomisteista ja silti vain kauppa on syntipunkki

kolmas virkamies voisi tutkia maataloustukien vaikutusta tuotantoon
miksi 10% viljelijöistä tuottaa 90%

Äänestä
  • Kauppa-asiamieshän valvoisi koko ketjun toiminnan vaikka nimi nyt sattuu olemaan kauppa-asiamies.

    kaupalla on kyllä syytäkin säikähtää tuollaista. Hintojen nosto tuskin on kovin viisas ja tehokaskaan keino vastustaa asiaa:D Asiahan on pois päiväjärjestyksestä' hyvin yksinkertaisella keinolla. Avataan koko ketjun hintarakenne vapaaehtoisesti.

    Jis viljelijä saa 15 senttiä ja kaupassa hinta on 1,5 euroa niin on siinä välissä ottajaa vaikka jalostusarvoa nostetaankin siinä välissä. Tuon hintaeron jakaa kolme tahoa. Sijoittajat ruokapörssissä, tuoteen jalostaja ja kauppa.

    Se on salaisuus mikä kunkin osuus. Epäilen että pörssiin osuus on jotakin 15% koska ruokaraaka-ainetta pidetään parhaimpina sijoituskohteina. Lipponen vei Suomenkin Euroopan ruokapörssiin. Loppu erosta on jalostajan ja kaupan osuutta.

    Äänestä

Jos oiken käsitin nuo talikkokommari Lepän vaateet, niin MTK-KEPU-Mafia haluaa alkaa päättämään kuluttajahinnoista ja siitä paljonko kaupan pitää maksaa viljelijälle suojelurahaa, eli heille ei riitä se mitä saavat myymällä tuotteensa elintarviketeollisuudelle ryyditettynä 4,2 miljardin tukiaisilla.

Normaalistihan markkinatalous toimii siten että hinnat määräytyvät ostajan ja myyjän kesken, nyt siis MTK-mafia määräisi hinnat millä kauppa myy kuluttajalle ja lisäksi haluaa siitä suojelurahaa viljelijälle.

Ei saa...na, missä vit..n 70-luvun Sisiliassa tässä ollaan...

Äänestä
  • Kerro. Miten nykyisessä tilanteessa normaali markkinatlous voisi edes toimia. Siihen ei ole edellytyksiä.
    Valiolla on uhkasakko. Ei saa maksaa maidota tuottajalle enmpää kuin nyt maksaa. Ei saa myydä miatoa halvemmalla kuin nyt myy. Valtio (kilpailulaki) määrää nyt sen hinnan minlkä viljelijä VOi saada maidostaan.

    Sitten Valtio (kilpaiululaki) Kieltää maidon tuottajilta hintaneuvottelut maataloustuotteiden hinnasta ostajien kanssa.

    Ainoa todellinen kilpailu joka maitomarkkinoilla on ollut on nyt kielletty markkinaoikeuden tekemällä päätöksellä. Markkinoilla on nyt s'äännellyt markkinat Arlan ehdoilla.

    Äänestä

  • HHHJJJJKKKK kirjoitti:

    Kerro. Miten nykyisessä tilanteessa normaali markkinatlous voisi edes toimia. Siihen ei ole edellytyksiä.
    Valiolla on uhkasakko. Ei saa maksaa maidota tuottajalle enmpää kuin nyt maksaa. Ei saa myydä miatoa halvemmalla kuin nyt myy. Valtio (kilpailulaki) määrää nyt sen hinnan minlkä viljelijä VOi saada maidostaan.

    Sitten Valtio (kilpaiululaki) Kieltää maidon tuottajilta hintaneuvottelut maataloustuotteiden hinnasta ostajien kanssa.

    Ainoa todellinen kilpailu joka maitomarkkinoilla on ollut on nyt kielletty markkinaoikeuden tekemällä päätöksellä. Markkinoilla on nyt s'äännellyt markkinat Arlan ehdoilla.

    Mitä vi..tun tekemistä tuollakin asialla on siihen että MTK-Kepumafia alkaisi kiristämään kauppiaita ja vaatimaan osaa kauppiaan tuloista kuten nyt haluavat.

    Myykää ne saakelin maitonne ihan mihin lystäätte, mutta sen jälkeen kun sen maidon olette myyneet (tai jyvät, tai teuraat) niin vi...tuako se teille maajusseille ja MTK-kepumafialle kuuluu mitä sen jälkeen tapahtuu.

    Äänestä

  • KEPU_ON_RIKOS kirjoitti:

    AI..NOINKO SE MARKKINATALOUS TOIMII. kIITOS TIEDOSTA. EN KYLLÄ YMMÄRTÄNYT TUOSTA MITÄÄN.

    Äänestä

Kuka suoramyyntitilalla vetää välistä niissä hinnat kaikkein kalleimmat, melkein kuin torin maalaisten penkeissä.

Äänestä
  • Tänään pyysivät maalaiset torilla purjon taimesta 0,50€, tyhmänä pitävät kaupunkilaisia, kaupasta saa ison purjon samalla hinnalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

faktaa_pukkaa kirjoitti:

Vaikka täm,ä roskasakki ei ole edes kunnolla aloittanut, niin se on saanut tämäkin aikaan. Kauhulla suomalaiset odottavat kepuhallitusta

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/82008-tama-keskustan-idea-pelastytti-kaupat-hinnat-kohoavat#.VV29tNbTjFU.twitter

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu