Käsitelläänkö Toimin asia seurakunnassa?

Helluntailaisten omien sääntöjen mukaan pitäisi käsitellä.

Helluntailaisilla on joitakin jyrkkiä sääntöjä, joiden rikkojia ei katsota yhteisössä hyvällä. Seurakunnissa ei hyväksytä esiaviollista seksiä, avosuhdetta eikä yksiavioisesta heteroseksuaalisuudesta poikkeavaa käytöstä. Samoin suhde alkoholiin on usein kielteinen ja absolutismia kannatetaan. Toimintaa, joka vie aikaa evankeliumin eteenpäin viemiseltä, Raamatun lukemiselta ja rukoilemiselta, ei pidetä hyvänä. Esimerkiksi televisioon, taiteeseen ja urheiluun saatetaan suhtautua nuivasti tästä syystä.

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/lansimaiset/181-helluntailaisuus
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En tiedä, mutta löytyykö sylttytehdas niiden joukosta, jotka putosivat eduskunnasta?
persujen nousu tiedettiin jo vuosi sitten ja Toimin tiedettiin keräävät ääniä.

Kiristettiinkö Toimia olemaan lähtemättä eduskuntavaaleihin eu-vaalien jälkeen.
Ilman Toimia eduskunnassa olisi ehkä yksi vassariakka tai yksi demariakka Keski-Suomesta

Äänestä
  • Miksi Toimi vonkaisi pillua vassareilta ja demareilta?

    Äänestä

  • Tuskinpa_nuo kirjoitti:

    Miksi Toimi vonkaisi pillua vassareilta ja demareilta?

    Toki hän halusi vain tarkistaa, onko se aivan samanlainen värkki kuin mihin hän on jo tottunut kristillisessä liitossa ja myös perussuomalaisessa puolueessa.

    Äänestä

Itse en voi mitenkään tietää, miten helluntailaisessa uskonnossa Kankaanniemeen suhtaudutaan, vaikka hän ilmeisesti kuuluukin kyseisen uskonnon seurakuntaan. Toki helluntailaisuuden asenteet ja säännöt ovat aivan erilaisia kuin esimerkiksi kristinuskossa. Mielestäni ne muistuttavat aika paljon luterilaisten seurakuntien asenteita, tai sitten luterilaiset seurakunnat ovat ottaneet paljon mallia helluntailaisesta uskonnosta!
Joka tapauksessa Kankaanpään asiaa pitäisi käsitellä, ellei sitten kaikenlaisen vapaan seksin ja aviollisen uskollisuuden asia ole jo täysin vanhanaikaista ja helluntailaisen uskonnon hylkäämää opetusta!

Äänestä
  • Toimin toiminta on rikkonut kaikkia mahdollisia uskonsääntöjä. On himoittu lähimmäsitä, tuskin kerrottu omalle akalle että haluttaa panna kaikkia muita, saatettu häpeään helluntailaiset, seurakunta, keski-suomi, akkansa, eduskunta, kristillinen liitto, persut, käytöstavat, eduskunnan etuisuudet.

    Äänestä

Vittuako se sulle kuuluu ? Kirjoittele ja ihmettele vaan tappi perseessä ja huutele homo homo.

Äänestä
  • Jos sattui äänestämään Toimia, niin kyllä se vaan kuuluu. Sitä kokee itsensä petetyksi, mutta millä äänen enää saisi peruttua. Luulen, että useat äänestäjät miettivät samaa.

    Äänestä

  • Miten sinä luulet Toimin päässeen kansanedustajaksi, jos kukaan ei kerran mielestäsi Toimia äänestänyt?

    Äänestä

  • mikä_se_sinua_vaivaa kirjoitti:

    Miten sinä luulet Toimin päässeen kansanedustajaksi, jos kukaan ei kerran mielestäsi Toimia äänestänyt?

    Aivan todellakin, jos kukaan ei edes Kankaanpäätä ihan oikeasti äänestänytkään, niin olisihan se aika suuri skandaali, jos hän nyt on kuitenkin kansanedustajana ehdottelemassa vapaata seksiä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Raamatulla_päähän kirjoitti:

Helluntailaisten omien sääntöjen mukaan pitäisi käsitellä.

Helluntailaisilla on joitakin jyrkkiä sääntöjä, joiden rikkojia ei katsota yhteisössä hyvällä. Seurakunnissa ei hyväksytä esiaviollista seksiä, avosuhdetta eikä yksiavioisesta heteroseksuaalisuudesta poikkeavaa käytöstä. Samoin suhde alkoholiin on usein kielteinen ja absolutismia kannatetaan. Toimintaa, joka vie aikaa evankeliumin eteenpäin viemiseltä, Raamatun lukemiselta ja rukoilemiselta, ei pidetä hyvänä. Esimerkiksi televisioon, taiteeseen ja urheiluun saatetaan suhtautua nuivasti tästä syystä.

http://www.uskontojenuhrientuki.fi/uskonyhteisot/lansimaiset/181-helluntailaisuus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu