Ensimmäinen asia,
Mieheni lupaa tehdä asian minkä pyydän, muttei kuitenkaa tee sitä.
Esim. Annan yhden tehtävän, tyyliin veisitkö roskat ja hän sanoo joo. Seuraavana päivänä roskat ovat vieläkin viemättä ja hermostun, joudun itse viemään ne. Nyt olen päättänyt, että jos pyydän nätisti jotain ja hän vastaa tekevänsä sen, eikä kuitenkaan tee sitä, en myöskään minä tee sitä. (Eikä ole kuitenkaan mitään tapahtunut.. nytkin on jo kertynyt uusi roskapussi eteiseen - hyh! Biojätteet mun on pitänyt viedä kun alkavat muuten haista..).
Sekä toinen,
jos mieheni lupaa ostaa jotain mulle (pyytäessä ja ilman pyyntöä), ei hän kuitenkaan osta sitä. Hermostuin sellaisesta, nykyään olen ihan hiljaa mitä tahdon, ja ostan itse sen ja jos mieheni sanoo lupaavansa ostaa jotain kivaa, olen vain että joo, kiva. *feikkihymy*.
En siis enää usko häntä ollenkaan.
Kolmas asia,
Mieheni pelaa kotona vain pelejä, katsoo televisiota tai nukkuu, tai on treeneissä tai töissä. Jos sanon hänelle haluavani läheisyyttä, yhdessäoloa ja keskustelua enemmän tuntuu siltä että häntä ei kiinnosta. Ja kun on nukkumaan menoaika, haluaa hän seksiä.
Nykyään olen sanonut että haluaisin yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä enemmän, ennen seksiä, mutta niin ei ole käynyt ja nyt seksielämämme on tyrehtynyt. Oloni on ollut kuin jollain ystävällä, joka nukkuu samassa sängyssä, ja asuu samassa asunnossa.
Niin, En halua suhteelta pelkkää seksiä, haluan muutakin. Mutta tuntuu ettei se olisi mahdollista..
Neljäs asia,
Ulkona ollessakaan emme pidä kädestä tai puhu, ja kun ollaan kavereiden kanssa, mieheni puhuu vain kavereille, ja nauraa heidän kanssaan.. Mutta ei puhu mulle ja kun puhun hänelle hän vastaa vain nopeasti yhden sanan. Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi, hän ei huomioi minua oikeastaan ollenkaan. Mutta antaa olla kun hän on todellisessa räkäkännissa lepertelee meidän ollessa kahdestaan muiden kuulematta rakastavansa minua ja muitakin asioita joita ei selvinpäin puhu. Itse siinä sitten vain kuuntelen ja mietin missä vika kun ei voi selvimpäin sanoa..
Viides asia,
Ärsyttää kun joudun maksamaan kaikki laskut mitä tulee, vaikka suurin osa niistä on yhteisiä. En saa sitten ostettua itselleni mitään, kun niitä joutuu maksamaan. Ja jos itse jätän maksamatta, ja pyydän häntä vihdoin maksamaan sen tulee vaan, joojoo, maksan kohta *laittaa laskun pöydälle* ja töllöä katsomaan. Sitten onkin tullut lisälasku siitä. Myös muutaman päivän päästä kysyn maksoitko sen laskun, ja vastaus on en, *jokinselitys* ja niin joudun maksamaan sen ettei menisi perintään tai muuhun enkä raivotuisi hänelle jälleen. Eli en luota häneen enää näissäkään asioissa. (Käy töissä, tienaa enemmän, ei huolehdi mistään asioista.. Minä joudun huolehtimaan niistä.)
Hän tuntuu vain niin saatanan saamattomalta ihmiseltä että hermot ovat alkaneet kiristyä ja pamahdella, ja jaksamattomuuden tunne on tullut. Meillä jopa on yhteinen lemmkki jota hän ei kuitenkaan hoida.
En tiedä enää mitä tehdä. Erota en voi, enkä pitää välivuotta kun pelkään hänen sitten tekevän itselleen jotain. (Kerran olen välivuotta ehdottanut, ja se ei mennyt hyvin..). Olemme seurustelleet jo mooooonta vuotta.
En haluaisi nalkuttaa, huutaa, raivota, suuttua, Mutta en jaksa olla kokoaikaa se joka tekee kaikki asiat, saa aikaiseksi edes jotain, kun toinen vain on saamaton sohvaperuna.. En jaksa.
- ennen hän ei ole ollut tuollainen -
Äh, hieman sekalainen ja pitkä viesti, mutta toivottavasti jaksoitte lukea ja osaisitte jotenkin neuvoa näissä pulmissa..
Mies, lupaus ja muutkin asiat (pitkä viesti)
11
112
Vastaukset
- kokemuksellaoppii
Ensimmäinen asia, mikä teidän pitää tehdä on perustaa yhteinen taloustili. Tililtä maksatte yhteiset laskut ja kumpikin laittaa sinne palkkapäivänään automaattisuorituksena summan joka riittää näihin kuluihin.
Jos lupaa viedä roskat ja asia ei hoidu, niin voithan tipauttaa ne pelin päälle tai telkun eteen. Ainakaan eivät unohdu.
Näillä pääset alkuun, pidä puolesi - Aikari
Moikka!
Olin suhteessa kuusi vuotta joka meni pitkälti samalla lailla,kuin sinulla.
Minä kilttinä tunnollisena ihmisenä ostin ruuat ja maksoin laskuja,jopä toisen laskuja,että toisella olis ollu hyvä olla. Itselleni en saanut ostettua juuri mitään,kun toinen aina ilmoitti,että on rahat vähissä. Lupasi aina maksaa ja tehdä kaikkea,mutta lupauksiksi jäi aina vaan. Mieshestä tuli pikkuhiljaa alkoholisti ja sitten alkoi vielä viestitellä ja soitella toisen minua paljon nuoremman naisen kanssa ja he oli mukamas vaan ystäviä. Pelkkää valetta sekin. Silti vaan halusin jatkaa koska myös pelkäsin,että tekis itselleen jotain jos lähtisin. Sitten mies itse ilmoitti,että lähdetään eri suuntiin. Sehän tuntui ihan kauheelta ja elin jälkeen surussa ja ikävässä. Nyt on kulunut yli vuosi ja osaan ajatella järjellä näitä asioita. Olen todella HELPOTTUNUT ja nyt olen pystynyt säästämään ihan mukavan summan ja ostamaan itsellenikin monenlaista kivaa. Sinun pitää nyt ajatella itseäs. Oletko tosiaan valmis uhraamaan oman elämäsi toisen vetelyksen takia. Pelkäät,että jos jätät hänet han tekee jotain itselleen. Etkö pelkää,että itse menetät terveytesi tollasella elämäntyylillä. Tule hyvä ihminen järkiisi ja lähde mahdollisimman kauas tollasesta ihmisestä. Varmasti löydät toivuttuasi ihmisen joka arvostaa ja rakastaa ja ottaa sinut huomioon silloinkin,kun on kavereita ympärillä. - 865421
Julma totuus on että sinä itse valitset elämänkumppanisi. Jos et ole tyytyväinen niin miksi kummassa asut hänen kanssaan. Tee asialle jotain ennen kuin teillä on lapsi/lapsia sitten on vielä vaikeampi.
En millään jaksa ymmärtää miksi ihmiset alkaa asua toisen kanssa yhdessä ja jää sitten siihen kiinni roikkumaan. Eikö olisi parempi asua yksin ja seurustella niin kauan että on oppinu tuntemaan toisen ja sitten vasta tekee sen päätöksen meneekö yhteen vai ei. Itselläni alkasi kyllä hälyytyskellot soida jos mies haluaisi heti kohta muuttaa yhteen. Ja en muuttasi ennen kun olisi tehty selväksi säännöt joiden mukaan sitten elettäisiin. - fgsdg
Suhteessa ei kannata olla pelkästään sen takia että "hän saattaa tehdä itselleen jotain". tuohan in ihan sairas lähtökohta olla suhteessa. Älkää antako sen estää itseänne elämästä. Tuollainen uhkailu joko A) Tyhjää puhetta ja kontrollointia tai B) Ei teidän vastuullanne. Kukaan ei ole vastuussa siitä, mitä toinen tekee tai on tekemättä itselleen eron tullessa. Älkää jääkö vangeiksi suhteeseen.
- sinkkumies39
Miehes on vätys joka ei välitä sinusta. Olisin parempi mies.
Normaalia paskaa. Me miehet ollaan vähän tämmösiä saamattomia luuskia. Jätä se ja oo yksinäs. :)
- sanonvaan
otit miehen joka on komea mutta tyhmä, laiska ja saamaton.
- näinsevainmenee
joo mulle taisi käydä samalla tavalla...
- näinsevainmenee
ihan kuin ote miun elämästä... voi luoja! mutta ainut asia vaan on, että me maksetaan vuorotellen laskut... välillä toki mie joudun kaks kertaa peräkkäin maksaa jonkun laskun, mut no broblem! muutoin ollaan kyllä hyvin saatu maksettuu vuorotellen..
mutta miten nuo roskien viemiset ym voi olla niin vaikeita viedä! en vain käsitä... tai tiskaus taikka ruoanlaitto ?
me ei vaan saada olla liian kilttejä... pitää olla napakka!! - väsynyt.akka
Juu, h*lvetin tutulta kuulostaa.. Laskuja lukuun ottamatta, niistä mies on tosi tarkka ja maksaa niistä suurimman osan.
Mutta tuo pelaaminen, telkkari ja täällä vielä kaljan juonti..
Aina töistä tullessaan istuu pelaamaan, pelaa iltaan asti ja sitten telkkari päälle. Yöllä vonkaa. Kodinhoito on aivan mahdoton ajatus. Jätkä ei ole tietääkseni kertaakaan koskenut imurin yli kolmen vuoden parisuhteemme aikana. Rättiinkään ei ole koskenut. Roskikseen tarkoitus piti erikseen opettaa. Aiemmin pesi kyllä pyykkiä, mutta sen jälkeen kun vuosi sitten muutettiin saman katon alle ei ole kertaakaan pyykännyt. Vituttaa. Pahinta on se että olen tästä yrittänyt puhua lukemattomia kertoja mutta hän vetoaa siihen että kyllä mä vien roskat tai laitoin tiskit. Koti on kuitenkin sellainen paikka jossa on siivottua jatkuvasti, joka viikko pitäisi imuroida, pölyt pitää välillä pyyhkiä, kaljatölkit kerätä ja PALAUTTAA eikä jättää niitä pusseja käytävän tukkeeksi, lakanat täytyy vaihtaa ja olisi ihan hemmetin kiva jos lattia näkisi eikä kaikki vaatteet ja milloin mitäkin roinaa olisi levällään.
Mulla loppuu oikeasti huumorintaju. En jaksa siivota toisen jälkiä kun tämä makaa sohvalla. Kyllä mäkin haluan vapaa-aikaa. Kaiken lisäksi teen nykyään melko paljon ylitöitä, en jaksaisi 24/7 paahtaa menemään. MITEN miehen saisi oikeasti ymmärtämään sen, että kotonakin pitää tehdä tietyt asiat..
Pahinta on se että toistaiseksi ainut keino jolla perseen on saanut sohvalta ylös on huutaminen, suuttuminen ja käskyttäminen. Mikään muu ei ole vielä tehonnut. En halua meidän suhteesta sellaista että huudetaan normaaliasioista. Ei suhde voi toimia niin. Vätyksiähän te olette molemmat. Miehesi ei tee mitään, ja sinä et ota vastuuta omasta onnellisuudestasi
on kiva kun voi nalkuttaa ja syyttää jota kuta muuta omasta huonosta olostaan. tuliko vedettyä ahkera perhrrnemäntäroolia heti alussa ja nyt oletkin sitten äiti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1622017- 1211921
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill561586Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1761461- 1611399
Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1771395- 521238
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.761193- 591178
- 1191075