Heräsin taas myöhään tänään. Ajatukseni kääntyivät yksinäisyyteeni ja elämäni pysähtyneisyyteen. Miksen pysty tekemään mitään isoa ratkaisua, miksi olen paikoilleni juuttunut vain?
Ne kaksi mielessäni kummittelemassa.. tai oikeammin toiselle minun ei pitäisi edes suoda ajatustakaan, ei hän oikein ymmärrä arvoani. Hänen arvomaailmansa täyttävät ainoastaan kauniit kasvot kadulla. Silti minä muistan.. ne hyvät ja pahat teot, sanat ja ajatukset (paitsi kun ajatuksia ei voi lukea). Mut ymmärtääkö mua kukaan? Joskus on niin yksinäinen olo kun tuntuu ettei minua oikein kukaan jaksa tajuta, vaikken kellekään pahaa halua.
Ulkona on talvinen pakkassää, joulu antaa osin vihjeen tulevastaan. Minulla on jo hetkittäin jouluinen olokin. En silti enää kuvittele tonttujen kurkistavan nurkan takaa jouluyönä, lapsenakin siihen tarvitsin pinnistää koko mielikuvitukseni muttei se oikein onnistunut ;). Satujen maailmaan upposin paremmin. Niihin olikin helppo upota kaikesta pahasta.
Mutta oloni on -ei hyvä, ei epätoivoinen, jotain kait siltä väliltä.
Tekipä hyvää edes vähän kirjoittaa.
Ne kaksi mielessäni kummittelemassa.. tai oikeammin toiselle minun ei pitäisi edes suoda ajatustakaan, ei hän oikein ymmärrä arvoani. Hänen arvomaailmansa täyttävät ainoastaan kauniit kasvot kadulla. Silti minä muistan.. ne hyvät ja pahat teot, sanat ja ajatukset (paitsi kun ajatuksia ei voi lukea). Mut ymmärtääkö mua kukaan? Joskus on niin yksinäinen olo kun tuntuu ettei minua oikein kukaan jaksa tajuta, vaikken kellekään pahaa halua.
Ulkona on talvinen pakkassää, joulu antaa osin vihjeen tulevastaan. Minulla on jo hetkittäin jouluinen olokin. En silti enää kuvittele tonttujen kurkistavan nurkan takaa jouluyönä, lapsenakin siihen tarvitsin pinnistää koko mielikuvitukseni muttei se oikein onnistunut ;). Satujen maailmaan upposin paremmin. Niihin olikin helppo upota kaikesta pahasta.
Mutta oloni on -ei hyvä, ei epätoivoinen, jotain kait siltä väliltä.
Tekipä hyvää edes vähän kirjoittaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
lisää tällaista pupellusta, josta tuut paremmalle tuulelle.
Soitin äsken yhdestä työpaikasta.. tai harjoittelupaikkahan se (aluksi) olisi ollut. Vastaanotto oli taas tyrmistyttävän viileä. Arvata saattaa pääsinkö. Enkö kelpaa enää edes harjoitteluun! Miksei kukaan voi antaa minulle mitään mahdollisuutta. Ei jaksa kohta enää yrittääkään. Minä en ymmärrä sitä! Millä oikeudella ne sorsivat minua, vaikka minulla on sentään jonkin verran koulutustakin ja olisi jo ehkä intoakin tehdä töitä. Olen tehnyt tavallaan myös töitä että pääsen vanhoista asioista sinuiksi itseni kanssa. Minun on päästävä pois, mutta asuntoakaan en ole saanut.
Olen taas melko loppu, valitusta mutta ei voi muutakaan.
Ulkona on räntäkeli, sulaneeko vaivainen lumivaippa vielä pois? Toivottavasti ei. Olo ei ole yhtään jouluinen vieläkään vaikka etsin eilen jouluisemman kanavankin radiosta, ajattelin jos se piristäisi vähän mieltä. Ja tulisi "jouluisempi" olo.
No, toivottavasti näitä jaksaa lukea.. kirjoittaa silti täytyy.
Yksinpuheluni sinulle jatkuu :).
Tulin jälleen kaverin luo pakoon pahoja naapureita. En tiedä olisinko selvinnyt enään seuraavaa yötä siellä. Maanantaina täytynee tehdä jotain, toivottavasti saan kerättyä uskoa ja voimia itselleni. En jaksa sitä helvettiä enää pitkään.
Kaveri halusi seksiä. En jotenkin pystynytkään, aiemmin pystyin. Tuli hieman hyväksikäytettävän olo. Tuntuu että tein oikean ratkaisun. Olen miettinyt paljon asioita(ni), mm. onneen..mikä tie sinne veisi.. onko mikään tie edes varma. Haluaisin pystyä luottamaan ihmiseen, se on vaikeaa. Onneksi minulla sentään on kirjoittamisen halu vielä jäljellä, se ei katoa.
Toivon että joulu tulee olemaan luminen ja valkea, nyt näyttää siltä että loskakeli pitäisi pintansa. Haluan katsella jouluista maisemaa glögimuki kädessä ja bongailla pukkeja, heh. Kuka huppelissa, kuka ei ;). No, ei.
Tällaista. Ehkä en enää vaivaa sinua, päiväkirja. Hyvää yötä.
Se on tässä ja nyt. Aina tässä ja nyt. Näissä ajatuksissa. Siinä, mitä olet itsellesi luonut, tunteessa ja tuntemuksessa. Se on itsensä voittamista lenkkipolulla, verta, hikeä ja tuskaa, itsensä onnittelemista, sen ajattelemista. Se on viritetyissä jouluvaloissa, itselle ja muille tehdyssä tunnelmassa, touhussa ja tuhinassa. Se on jopa toiselle aiheutetussa ahdistuksessa, etääntymisessä, ulkopuolisuudessa, pakottamisessa näkemään ja myöntämään ja voittamaan itsensä aikuisena ehkä ensimmäisen kerran elämässään. Se on uteliaisuutta, tinkimättömyyttä, epäröintiä, epäuskoa, epävarmuutta, varmuutta, uskallusta. Se on jonkun toisen ahdistukseen työntymistä, läsnäoloa ja välittämistä, kuuntelemista, pakottamista, polulla pitämistä, luottamista, aikuisuutta.
Se on ajatuksissa herätessä. Lumisade. Aamukahvi. Tärkeä, vähemmän tärkeä ja vähiten tärkeä.
Ajatukset minussa.
Uusi vuosi on alkanut. Heräsin äsken uuteen aamuun. En tiedä mitä tämä päivä tai koko vuosi tuovat tullessaan, toivottavasti parempaa.
Muutoksen tuulet toivottavasti jo hieman puhaltavat. Olen käynyt läpi monta tunteiden kirjoa, vihaan, epätoivoon, pelkoon, ystävyyteen, ja rakkauteen liittyvää. Todellisesta onnesta en tiedä mitään. En ole tiennyt oikeastaan koskaan. Se on ikävää, pelottavaa ja vetäisi mieltä apeaksi jos ajattelisin sitä koko ajan.
Eilen lipsuin hieman periaatteistani ja annoin yhdelle ihmiselle hieman liikaa itseäni -enemmän kuin hän ansaitsisikaan, mokoma sika. Anteeksi. Hän on ollut silti jonkinlainen ystävä silloin kun ei ole ollut muita. Mutta.. säröileeköhän jokin juttu silti jo? En tahtoisi niin.
Joulukin meni rauhallisesti. Tonttuja ei näkynyt. Uusi vuosi meni ei niin rauhallisesti mutta silloinhan saakin hieman juhlia.. ;) vaikka Aasian tapahtumat laittoivat hieman mietteliääksi, antoivat pienen särön siihen juhlintaan. Olenko liian tunteeton jos ajattelen toisaalta että onnettomuus oli luonnon oma keino jopa karsia maapallon väestöä..? Ja, jotenkin tarkoitettukin.. ei saa loukkaantua. En ole siitä iloinen tietenkään.
Mutta siitä olen että on päiväkirja :). Ehkä tapaamme vielä!
Juu.. kiva kirjoittaa "seinille". Onkos teistä kiva lukea näitä? Yhden tavallisen tallaajan ajatuksia. Mutta eikös tämä sivu sitä varten olekin, joo?
Olen aikas hämmentynyt tällä hetkellä kyllä, minua ahdistellaan jotenkin ihan "syövereitä myöden" mutta en ymmärrä miksi/miten/mistä syystä.. aavistus voipi olla.. ahdistelijani on vain niin erilainen kuin itse olen, se hämmentää ja panee ajattelemaan kaikkea. Silti, mikä (pieni) klikki siinä onkaan? Weird.
Eilen katselin Tsunamin kunniaksi järjestettyä konserttia. Tippa tuli linssiin aivan kun eräs artisti lauloi (omista syistä) -vaikka kaikkihan ne hyvin lauloi? Ainakin jotenkin ;). Harmi kun en päässyt soittamaan avustusta kun puhelimessani on esto sitä varten.
Tänään lähden todella pitkästä aikaa Tuppervaara -kutsuille, ja laitoin sen siksi tähän koska aivan kuin se merkitsisi jotain. Tiedän, kuulostaa hölmöltä. Kait mä niin hölmö sitten olen, heh. Ainakin joissain asioissa.. niissä tärkeissä????
Ens vkolla mennään käymään vanhoissa sukulaisissa tädin kanssa. Olen sen heille velkaa kyllä. Se puoli joka ei paljon pyytele, odottaa vain.. olen taistellut toisen puolen suvun kanssa niin kovin, ja taisteluja on luvassa vielä. No, yhden hyvän teon he tekivät nyt kyllä. Urheana eteenpäin..!
No, yritetään pysyä kasassa vaikka mistä päin tuulisi, ihmisistä kun ei koskaan tiedä! Mulla ei ole vara enään särkyä, suojeltava on kuin naarastiikeri itseään. Teenkö sillä "hallaa" itselleni vai en, sitä tiedä en. Toivoisin tietäväni.
No, lopetan höpötykset taas. Ja, lupaan tää oli viimeinen kerta kun minusta kuulette!! :).
Jonkinlainen balanssi löytynyt. Kantapään kautta opin jotain aikuisuudesta, en saa kuvitella kaiken olevan kunnossa. Saanko silti heittäytyä tyytyväisyyteen, en tiedä. Tai senhän teen kumminkin, kun vain on pienikin pilkahdus jossakin, ja pienestähän sitä sukelletaan uppeluksiinkin. Välillä tosin tuntuu, etten tiedä, mikä on pientä ja mikä suurta. Olen silti vaihteeksi levollinen. Nautin tästä tilasta ja hiljaisista ajatuksistani. Ja ajatuksistasi, siis lämpöisistä sellaisista.