FEMILAR

Onko kokemuksia näistä E-pillereistä?
3381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On kokemusta, viitisen vuotta olen käyttänyt, yksi puolen vuoden tauko välillä. Kivuliaisiin kuukautisiin sen alunperin sain, endometrioosiepäilyn takia gyne päätyi tähän merkkiin (aikaisemmin oli Trikvilar).
Femilar on ilmeisesti yleensä käytössä hieman vanhemmilla naisilla liittyen vaihdevuosiin, mutta sopii ja toimii hyvin näin nuoremmallekin.
Ensimmäisen puoli vuotta oli koko ajan tiputtelua, kunnes vuoto jäi kokonaan pois. Eli nykyään vuoto erittäin niukkaa jos ollenkaan.
Miksi kyselet?

Äänestä

3 kuukautta syön, ihan ok pillerit. Ei välivuotoja, mutta rinnat ovat arat..muuten ei mitään ihmeellistä.
Olen 22-vuotias, mitkään muut minipillerit eivät oikein sopineet..niin ainoaksi vaihtoehdoksi jäivät femilar. Nykyisin nuoremmatkin käyttävät femilaria.

Äänestä

Lääkäri kirjoitti reseptin ja ostin kolme liuskaa, onneksi en enempää. Ekan kiekon jälkeen alkoi vuoto muutaman päivän myöhässä, joka paikasta turvotti, rinnoista varsinkin. Vuotoa kesti 5 viikkoa eli siis koko toisen kiekon syömisen ajan, ja se oli välillä todella runsasta. Kolmatta kiekkoa en koskaan aloittanutkaan, koska pelkäsin että vuoto jatkuu aina vain. Sanovat, että vuodon pitäisi vähentyä, mutta minä en jaksanut ruveta sitä odottamaan.

Siinä mielessä mainio ehkäisykeino, että vuodon aikana ei ollut yhtään seksihaluja...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä kirjoitti:

Onko kokemuksia näistä E-pillereistä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu