Viidenkymmenen vanhurskaan tähden

0789

Kun Aabraham kuuli, että Herra viidenkymmenen vanhurskaan tähden suostui säästämään Sodoman, käsitti hän heti, että silloin tulisivat nuo uhatut kaupungit Jumalan vihan alaisiksi. Sen takia piti hän erittäin tärkeänä yhä vähentää tätä lukua. Ja kun hän vihdoin lopetti kymmeneen ja sai silloinkin vakuutuksen rukouksen kuulemisesta, arveli hän, että vielä vähentämällä tätä lukua hän loukkaisi kaikkein korkeimman vanhurskautta ja ettei Herra, jollei siellä olisi kymmentäkään vanhurskasta voisi pidättää vanhurskautensa tuomiota.

Herra seisoi palvelijansa kanssa kukkulalla, josta saattoi nähdä Sodoman ja sen ympäristön. Niinpä on myös uskovaisella Hengen valaisema silmä, jolla hän näkee yli inhimillisten olosuhteiden. Suurissa, tärisyttävissä maailman tapahtumissa hän näkee Kaikkivaltiaaan ajatuksia, näkee Jumalan totuuden ja tuomioiden niissä toteutuvan. Herra kertoi Aabrahamille, niitä hän aikoi tehdä Sodomalle ja Gomorralle. Meillekin ilmoittaa hän neuvonsa sanassaan.

Me tiedämme, että jos jokin kansa on mennyt niin pitkälle, ettei se enää kuuntele Herran ääntä, vaan röyhkeästi polkee hänen käskyjänsä ja hänen laupeutensa jalkainsa alle, silloin nousee synninhuuto taivasta kohden ja vaatii esille Kaikkivaltiaan tulisen kiivauden, joka kohtaa kansa suurissa ulkonaisissa kurituksissa. Ja me näemme tässä, mitä meidän silloin on tehtävä. Se, jolle Jumala armossaan on antanut henkensä, niin että hän lapsenoikeutensa turvassa voi astua Jumalan eteen, hän käyttäköön tätä armoaan ja jääköön seisomaan Herran eteen ja astukoon hänen tykönsä, kuten Aabraham teki, ja kohottakoon sydämensä taivasta kohti niiden puolesta, joita Jumalan rangaistus uhkaa.
Ote:Rosenius

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ameenn

      Väkevää sanaa.

      • OikeinHurskaat

        Tältä palstaltako ne hurskaat löytyvätkin?


      • Tutkitunnossa

        Kannattaa miettiä, mikä on Jumalan tarkoitus ihmisille.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe