Yksityishenkilöiden yksityishenkilöille tekemä pimeä työ on se joka jatkuvasti lykkää rahaa kulutukseen.
Ensin teettäjä ostaa materiaalia ja siinä lähtee osa hänen rahoistaan liikkeelle.
Sen jälkeen hän maksaa työnteosta tekijälle joka laittaa rahan kulutukseen. Pankkiin sitä ei voi tallettaa. Näin Suomen kansantalous kohentuu.
Jos teettäjä päättäisi teettää työn maksullisena, maksaisi hän kympin työstä ainakin kaksikymppia. Se toinen kymppi menee tekijälle ja toinen kymppi vain köyhdyttäisi teettäjää. Mutta teettäjä ei teetä työtä lainkaan vaan jättää työn tekemättä jos ei ole aivan pakko tehdä. Ja kaikki työt eivät ole. Tai sitten hän tekee kaiken itse jolloin hän pitää palkkarahat pankissa tai tekee niillä ulkomaanmatkan. Eikä raha mene kulutukseen Suomessa.
Ja samaan aikaan kun tällaista työtä kytätään, suuryritykset siirtävät laillisesti varojaan ulkomaille ja verot jäävät maksamatta.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Harmaa talous kaikilla tasoilla sotii järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Harmaan talouden lanseerasi Suomeen kokoomus joka suosii harmaata taloutta sen kaikissa muodoissa. Kepu hyvänä kakkosena ja rkp mysö juonessa mukana.
Jos Suomeen halutaan töitä, niin voitelurahaa pitää olla takataskussa. Arabeissa USA:ssa, Venäjällä, Kiinassa, Etelä-Euroopassa mikään ei toimi ilman vastapuolen voitelua. Se on tuhansia vuosia vanha tapa, eikä se häviä minnekkään. Turhaa ketkuilua oli nuo Patria kaupatkin. Kun töitä on tarjolla niin siihen pitää vastata.
Miksi työn tekijä ei saisi saada tuloa työstään kun joku ex-meppi kuluttaa verovaroja tekemättä vastineeksi yhtään mitään. Tai joku sopeutumiseläkkeellä oleva kansanedustaja. Viimeksi mainitut kuluttavat 100% verovaroja, pimeän työn tekijä ei kuluta mitään.
Jos kaikki laistaisivat verojenmaksun yhteiskunta suistuisi anarkistiseen tilaan ja leipäpaloista tapeltaisiin kaduilla. Sairaalat suljettaisiin, samoin koulut ja tiestöstä tulisi käyttökelvotonta. Kaikki verovaroilla aikaansaatu jouduttaisiin alasajamaan.
Jos jotkut sooloilevat verojenmaksussa kaikki haluavat sooloilla. Ei se silloin voi olla vain tiettyjen yksinoikeus.
> Jos teettäjä päättäisi teettää työn maksullisena, maksaisi hän kympin työstä ainakin kaksikymppia. Se toinen kymppi menee tekijälle ja toinen kymppi vain köyhdyttäisi teettäjää. <
Ei pidä paikkaansa! Muistakaa caseHeidiHautala.
Kotitalous eli yksityishenkilö SAA LAILLISESTI maksaa toiselle yksityishenkilölle max. 57 euroa kuussa.
Silloin Ei ole mitään työnantajan velvollisuuksia!
Näin pienestä palkanmaksusta ei kotitalouden tarvitse ilmoittaa kenellekään mitään
Jos palkat yhdelle henkilölle ovat max 200 € / vuosi ja alle 57,10 € / kuukausi ja kaikki työntekijäsi tekevät vuodessa yhteensä alle 12 kalenteripäivää, ei sinulla ole mitään velvollisuuksia (TyEL, vakuutus, vero jne.).
Voit maksaa hyvillä mielin näin pienen palkkion työntekijälle vaikka käteisellä.
Tämä EI ole pimeää työtä vaan ihan laillista ja jopa suositeltava tapa työllistää.
https://www.palkkaus.fi/Cms/Articles/kotitalouden_palkanmaksu
Vielä parempaa on jos teetät työn alaikäisellä tai vanhuksella (yli 68v).
Tällöin palkka voi olla yli 57,10 e/kk, kunhan se tekee alle 12 työpäivää vuodessa.
Alaikäisellä ja vanhuksella voi siis teetättää vapaasti töitä jopa 1500 euroon asti, ennen kun siitä pitää tehdä ennakonpidätys ja maksaa sotumaksu.