Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jouko Pihon uni 26.5.2015

Jouko_Piho

Jouko Pihon uni 26.5.2015

Näin 26.5.2015 unta, jonka uskon toteutuvan. Näin ison suorakaiteen muotoisen alueen, jossa alkoivat tulet syttyä eri paikoissa. Vähitellen koko laaja alue oli täynnä tulta.

Kyse ei ollut kuitenkaan tavallisesta tulesta, koska tuli ei polttanut mitään tuhkaksi, vaan paikka pysyi samanlaisena. Tulikin voimakas vaikutelma siitä, että tämä tuli on Pyhän Hengen tulta.

Viimeiseksi tuli valtasi yhden melko ison alueen, jolloin kuulin sanan "Saksa". Tämä viittaisi siihen, että koko laajempi suorakaiteen muotoinen alue kuvaisi Eurooppaa, jonka eri maissa syttyisi hengellinen herätys ja yksi maa mainittiin vielä erikseen eli Saksa.

Unen lopussa sain sanat: "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se olisi jo syttynyt."

19

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • offi10001

      Kesä se tulla tpsuttaa ja ei se tuo Putinin Neuvosto-liitto vieläkään valloittanut Suomea.
      Joten uskallan epäillä että oot hourupää , samalla tapaa kuin kaikki me ollaan ei tiedä mitään.
      Lupasin tulla tämän sanomaan kuhan kesä koittaa ja nyt se on !

      Se ennustus Suomen turva-alueesta se sekoittaa jajatukset päässäsi .

    • Westsider-

      Kiitos Jouko toiveita herättävästä unestasi.

      • InhottavaRealisti

        Toiveita herättävä? Jos joku manaa tulta ja tuskaa, sekö on Sinusta. TOIVEITA HERÄTTÄVÄ?


      • VääräNikki

        Inhottava idiootti. Miksi käytät nikkiä inhottava realisti, sillä sitähän et idioottina tietenkään voi olla?


      • InhottavaRealisti

        Tuoko on taas parasta mihin kykenet? Saatko ilkeilystäsi jotakin tyydytystä? Koetko ylemmyyttä? Oletko hauska? Kiva tyyppi? Miellyttävä ihminen? Kingi?


    • suikale

      Olisiko jonkinmoista maalisuikaletta profetiunta tukemaan esittää nyt heti?

    • Jouko_Piho

      En manannut mitään tulta ja tuskaa, vaan toin esille sanoman Pyhän Hengen herätyksestä, mikä on toiveita herättävä asia. Eikö Inhottava Realisti osaa lukea, mitä aloituksessa kirjoitin?

      • venäjäeihyokkäää

        Turha tuoda sanomia jos entisetkän ei toteudu... Silloin on kyseessä väärä profeetta. Tietysti me kaikki voimme erehtyä. Mutta joka uniin uskoo se varjoihin kaatuu...


    • JalatMaassaNyt

      Mikäs profeetta se tämä Jouko Piho on? Mistä olet saanut päähäsi että juuri sinun unesi ja muut houreesi olisivat merkityksellisempiä kuin kenenkään muunkaan? Ovatko "profetiasi" jotenkin toteutuneet? Älkääpä ihmiset lähtekö näiden kotiprofeettojen juttuja uskomaan. Pysykää jalat maassa ja lukekaa Raamattua ja rukoilkaa. Nämä kotiprofeetat nostavat itsensä jalustalle ja höynäyttävät herkkäuskoisia luulemaan että juuri heillä on suoremmat linjat Jumalalle vaikka näin ei ole. Ja tämä koskee muitakin kuin tätä Jouko Pihoa.

      • Näinnäen

        Ikävä kyllä, Jumala käyttää omiaan juuri siihen mihin haluaa.
        Kiitos, Jouko, kun kerroit profetaallisen unesi.
        Jotenkin toivoisi, että järjenvalolla varustettuja olisi laillasi palstalla viestimässä.
        Terveydenhoitajana näen, että hoitoon ohjausta tarvittaisiin palstalla.


      • AivanPiholla

        Se on tämä Piho eri seurakunnista eroamisten ja erotetuksi tulemisen suomenmestari. Että kyllä meriittiä piisaa.


    • Seuniloista

      "Unet mennee öitä myöten ja vanhat akat ovat sidotut sänkyihinsä."

    • Ettäsilleen

      Piho nyt näkköö unissaan vaikka mitä vuan mitteepä siitä.

      • yxunennäkijä

        Unet heijastelee ihmisen omaa toiveajattelua, eikä niillä ole merkitystä.


    • Westsider-

      "Näin sanoo Herra Sebaot: Katso onnettomuus klkee kansasta kansaan, ja suuri myrsky nousee maan perimmäisistä ääristä, fa Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin.
      Ei heille pidetä valittajaisia, ei heitä koota eikä haudata, he tulevat maan lannaksi.
      JER. 25:32-33

    • InhottavaRealisti

      Vuodesta toiseen Jouko jaksaa syöttää niin omia kuin toistenkin tarinoita nettiin ja ilmeisesti muihinkin foorumeihin. Surullista sinänsä. Ehkäpä enin osa näistä jutuista kuitenkaan EI ole yliluonnollista alkuperää?

      • Nohuhhuhuuuu

        InhottavaRealisti/ inhottava idioottihan se taas profetoi ateismia.

        27.5.2015 18:41


    • odottelevaa100

      Näin unen toissa yönä. Unessa tuli kaunis neito ja antoi pillua. Ei oo vielä toteutunut mutta ootellaan

      • Oletkoylpeätyhmä

        Tutustu tarkemmin, että kuinka Herra puhuu omilleen profetiaa.
        Tyhmyytesi paistaa kauaksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      22
      1782
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1654
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1470
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1404
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1344
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1328
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe