Ylen Auvisen ensimmäinen kysymys uudelle

hallitukselle: Mitenkäs nämä välimeren siirtolaiset? Eikö ylen kukkahattuhyysäreitä mikään muu kiinnosta saatana!
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

yle haisee perseelle

Äänestä

Eipä saanut rva vastausta.

Äänestä
  • Auvvinen ja ylen muut kukkahattutädit kilpailevat siitä mikä puntista roikkuu, eli mustanvarren päässä on ruusu!
    YLEnsählämit vauhdissa!

    Äänestä

Ne ovat laittomia maahantunkeutujia eivätkä mitään pakolaisia tai siirtolaisia.

Äänestä

Mä heitättäisin nää YLEN "toimittajat" ulos aina tiedotustilaisuuden alkajaisiksi. Osaa ne kirjottaa ihan mitä haluavat vaikka eivät olisi edes paikalla.

Äänestä

Auvinen munasi itsensä täydellisesti.

Äänestä

Tässäkin olisi hyvä säästökohde: YLE. Pelkkää tyhjänpäiväistä täytehöpinää, uusintoja ja ruotsalaisilla oma kanava.

Jotain kunnollistakin yleltä joskus tulee, mutta harvoin.

Ylehän on olevinaan joku koko kansan valistaja ja opetuskanava, opetuksessa säästetään, joten yle kiinni.

Eikä menetetä mitään.

Äänestä
  • Tällaisille hyyskä Auvisille kenkää! Näitä vero yle täynnä.

    Äänestä

Onhan Ylessä sentään Koraanin luentaa radiossa ja muuta hyödyllistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


perkeleensaatananhelvett kirjoitti:

hallitukselle: Mitenkäs nämä välimeren siirtolaiset? Eikö ylen kukkahattuhyysäreitä mikään muu kiinnosta saatana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu