Heikoimmat kärsivät eniten-persu nauraa

Hallituksen leikkaukset tulevat iskemään eniten muun muassa lapsiin ja eläkeläisiin, asiantuntijat arvioivat.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

Ja taas kerran nähtiin että kokoomus 2 elikkä persut ovat ihan samanlaisia riistoporvareita. Kyllä on taas palstan persufiililla hyvä mieli kun saa vähän "jytkytellä" heikompiaan. Mutta eihän se ole ihme, kyllä palstan persufiili sellainen mummojenpotkija on.
19<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kannattaisiko sivistää itseään muilla kuin iltalehden tai seiskan uutisilla?

Äänestä
  • Ja taas persuli yrittää peitellä totuuden siitä että persut pettää aina.

    Äänestä

  • No, eipähän tarvitse ainakaan jatkossa äänestää PeruSSyöpäläisiä.

    Äänestä

Meillä on loisia elätetty v 1960 luvulta saakka. Siitä kun Kela perustettiin ym sosiaalihuollot olleet työtävieroksuvien käytössä. Aikanaan oli idea, että todelliseen hätään ihminen saa näistä avun, vaan näistä on tullut ammattipummit joita alkaa olla satojatuhansia. Parhaimmat alkavat olla kolmannen polven yhteiskunta elättejä..
Ei minusta PS pidä lähteä tällaisten takuumiehiksi. Vasemmisto on hyysännyt ja ääniä keränneet viimeiset vuosikymmenet.

Äänestä
  • Helppo sieltä ministeriaudin takapenkiltä on huudella. Aika karua haukkua vanhuksia ammattipummeiksi, mutta kai se on persujen linja...

    Äänestä

  • Meistö persuista noi lapset ja nuoret ovat pahimpia pummeja ja siksi niiltä leikataan !!!!

    Äänestä

  • Suurin osa persujen äänestäjistä on siis päättänyt ryhdistäytyä ja jättää työttömyyskorvaukset ja sosiaalituet hakematta. Mukava nähdä miten se onnistuu näiltä alkoholisoituneilta uhoajilta.

    Äänestä

Äänestäjänsäkö pettivät persutkin. Taisipa siksi jo alkaa lähtölaskenta, alamäki ja lopunalku. Meiton paljon. - Jätkäpoikia ,pienituloisia, eläkeläisiä..........

Äänestä

Autuaat ja vähämieliset, ette ymmärrä että tämä vaan naurattaa

Äänestä
  • Yleensä sadisteja naurattaa heikomman kärsimys joo...

    Äänestä

  • No, voi olla, että tämäkin Persuli vetää vielä päänsä sinne, minne aurinko ei paista. Ylimielisen ja vallankiimaisen poliitikon pahin moka on käsitellä esimerkiksi kaikkia työttömiä yhtenäisenä siuluttomana "massana" ja B-luokan kulueränä tajuamatta lainkaan sitä, että työttömissä on nykyisin jo huolestuttavissa määrin myös koulutettua ja osaavaa eri alojen työvoimaa. Ihmisiä, joille yksinkertaisesti ei ole tarjolla oikeita palkkatöitä oikeilla normaaleilla työehdoilla. Niitä ihmisiä, jotka ovat aikanaan käyneet koulunsa, opiskelleet ja olleet vaikkapa luomassa Nokian kaltaista menestystä ennen kortistoon saneeraamista, jotta Halla-Ahon kaltaisella vatipäillä (lue: poliitikoilla) olisi mm. EU-lihapatojen ääressä tai muissa kotimaisissa suojatyöviroissa lokoisat oltavat.

    Toinen vielä suurempi moka poliitikolta on luulla, että kaikki työttömäksi joutuneet ovat Vihreiden, Vasemmiston, Demarien tai minkä tahansa Persuli-aivopesuun kykenevän puolueen kannattajia. Väärin! Osa tästä "työttömien loisten" sakista kun kykenee ihan omatoimiseen ajatteluun ja osaa suodattaa KEPU-KOK-PS-poliitikkojen julkisuudessa lätisemän paskanjauhamisen ja suoranaisen valehtelun veronmaksajille, jotka viime kädessä kustantavat tämänkin poliittisen pellen leveän elämisen.

    Mutta, antaa Perussuomalaisten nyt ilkkua vain rauhassa ja lyödä vallankiimassaan mm. työttömiä kuin vierasta sikaa. Itse ainakin toivon seuraavissa vaaleissa tälle SS-puolueelle mahdollisimman suurta tappiota. Itse en kannata sen paremmin Kepuleita, Kokoomusta kuin vasemmistoakaan, mutta vielä vähemmän tavallisen kansalaisen päälle kuseksivaa puoluetta tai ylimielistä poliitikkoa (puoluekantaan katsomatta).

    Äänestä

Niin, siis MEPit, kuten Halla-aho saavat tuon 25 000 euroa käteen/kk.

Uskomattoman paljon, mutta totta se on, ilmankos Halla-aho ollut ihan hiljaa EUn epäkohdista.

Äänestä
  • Mitä enemmän köyhä kärsii, sitä leveämmin Soini nauraa.

    Äänestä

Persun harrastus on köyhien päähän potkiminen ja mummoilta varastaminen.

Äänestä

Persujen ominaisuuksiin kuuluu osaamattomuuden ja ylimielisyyden lisäksi erityisesti halu käyttää valtaa muiden puolesta ja pakottaa muut toimimaan oman tajunnanvirran mukaisesti. Persut toimivat täysin samoilla periaatteilla kuin koulukiusaajat ja kiusaamisen seurauksia ei pystytä ajattelemaan lainkaan.

Osaamattomuuden, kokemattomuuden ja ammattitaidottomuuden ylistäminen on osa persujen markkinointia, joilla pyritään saamaan heikkolahjaisten äänet persuille ja persueliitille mahdollisuus yksityistää puoluetoimintaan tarkoitettuja tukia. On surillista, että valtakunnan tärkeimmillä paikoilla toimii näitä loheloita ja lindströmejä, joiden kyvyt viittaavat ihan johonkin muuhun kuin nykyisten tehtävien hoitoon.

Äänestä

Miksi hitossa kansa äänesti tälläisen lähestulkoon fasistisen hallituksen!?
Onko se kansamme nykyluonteen ja sieluttomuuden kuva!?

Äänestä
  • Persueliitti on ymmärtänyt ajan hengen ja sen, miten äänestäjät saadaan liikkeelle. Nostetaan täysin valheellisin perustein tyhjäpäiden itsetuntoa antamalla heille lupa muiden avoimeen syrjintään ja halveksuntaan. Kun kaikki mielipiteet ovat oikeita ja persujen äänestäjä luulee persujen edustavan juuri hänen umpimielisyysaatettaan, saadaan kerättyä tämän sekalaisen ja sekopäisen porukan äänet persueliitin käyttöön.

    Persujen ymmärrys somen käytöstä näkyi viime vaaleissa mm. siten, että persut pystyivät vaalilpäivänä saamaan liikkeelle sellaisia ryhmiä, jotka eivät muuten ole lainkaan kiinnostuneita politiikasta. Osa heistä ei ymmärrä edes jälkeenpäin, että heitä käytetään hyväksi.

    Puolueen vaalimenestys ja äänestäjien tavoitteiden toteuttamiseen pyrkiminen (jos sellaisia edes on) ovat kaksi eri asiaa. Siksi meillä on hommafoorumilainen puhemies ja ministereitä, joilla ei ole alkeellimpiakaan edellytyksiä hoitaa tehtäviään. Surullista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perpanssi kirjoitti:

Hallituksen leikkaukset tulevat iskemään eniten muun muassa lapsiin ja eläkeläisiin, asiantuntijat arvioivat.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml

Ja taas kerran nähtiin että kokoomus 2 elikkä persut ovat ihan samanlaisia riistoporvareita. Kyllä on taas palstan persufiililla hyvä mieli kun saa vähän "jytkytellä" heikompiaan. Mutta eihän se ole ihme, kyllä palstan persufiili sellainen mummojenpotkija on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu