ROSVOJOUKKOJEN AATELI NOUSI VALTAAN !

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015052819769323_uu.shtml


"Professorien mukaan hallitusohjelman leikkaukset iskevät pahimmin juuri heikoimmissa asemissa oleviin. (JENNI GÄSTGIVAR)
LUE MYÖS
Sipilä vetoaa eliittiin: Leikatkaa palkkoja - "mukana ollaan"

Sipilän pyyntö herätti raivon - "Köyhiltä viedään väkipakolla ja herroilta kysellään"

Tampereen yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, sosiologian professori Risto Heiskala ihmettelee uuden hallitusohjelman kovia leikkauksia, vaikka tutkija huomauttaakin, että ulkomailla on nähty jopa radikaalimpia leikkauslistoja.

- Leikkaukset iskevät etenkin perheisiin, lapsiin ja nuoriin, vaikka ohjelmantekijät lupailivat, että kaikki kärsivät. Pahalta näyttää, Heiskala arvioi Iltalehdelle.

Myös Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professori Juho Saari näkee, että hallitusohjelman leikkaukset iskevät pahimmin juuri heikoimmissa asemissa oleviin. Saari nostaa esille kolme ryhmää, jotka näyttävät ensiarviolta kärsivän eniten kaavailluista leikkauksista: pienituloiset lapsiperheet, pitkäaikaistyöttömät sekä eläkeläiset.

- Kustannukset syntyvät pienistä puroista sieltä täältä. Tietyille ihmisille niistä voi tulla melkoinen kasauma, Saari pohtii.

Kärsijöinä perheen pienimmät

Lapsiperheitä hallituksen suunnittelemat säästöt kirpaisevat monessa suhteessa. Muun muassa päivähoitomaksuihin suunnitellaan joko korotusta tai uutta maksuluokkaa, ja subjektiivista päivähoito-oikeutta aiotaan rajata puolipäiväiseksi - myös työttömien osalta.

Taakka riippuu pitkälti perheen rakenteesta. Esimerkiksi työttömyys ja yksinhuoltajuus voivat kasvattaa sitä merkittävästi."



Saatanan rosvojoukkio pääsi valtaan, ja siltä viedään jolla ei ole ja sille annetaan jolla jo on liikaakin !
Joko nyt Suomen kansa alkaa kiikkumaan barrikaadeille, vai meneekö edelleen puimaan nyrkkiään verkkahousujensa taskussa liiterin taakse?


Late Lapista. SSSS Ry!

59

460

    Vastaukset 59

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jo-vain-toimii

      No mutta, tätähän me olemme aina halunneet ja täälläkin vuosikausia huutaneet, että Perussuomalaiset hallitukseen. Nyt on! Nyt näemme, kuinka persuhallitus laittaa työkansan asiat kuntoon.

      • Hävettää

        Sitä saa mitä tilaa. Nauttikaa nyt. Varakkaat hymyilee,


      • Kuka on halunnut ja kuka ei, kukaan tuskin on kuitenkaan halunnut jotta kepu ja sekoomus vie, ja Soini vikisee !
        Soinin ennen vaaleja päästämät karhun murahdukset ovat nyt muuttuneet lampaan määkimiseksi ! VALITETTAVASTI !


        Late Lapista. SSSS Ry!


      • Anonyymi
        Late_Lapista1 kirjoitti:

        Kuka on halunnut ja kuka ei, kukaan tuskin on kuitenkaan halunnut jotta kepu ja sekoomus vie, ja Soini vikisee !
        Soinin ennen vaaleja päästämät karhun murahdukset ovat nyt muuttuneet lampaan määkimiseksi ! VALITETTAVASTI !


        Late Lapista. SSSS Ry!

        Sama tilanne nyt...


      • Anonyymi

        Paremmin kuin vihervassut. Senhän näkee sannan vastuuttomuudesta.


      • Anonyymi

        Onneksi Purra tekee lopullisen tuhon tuolle narri puolueelle. Kauan on suomalaisia kusettanut puolueen nimellä. Natsi mikä natsi. Nauttii muiden kärsimyksestä ja irvistelee tyytyväisenä. Kun tämä hallitus kaatuu niin puoluetta ei enää ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi Purra tekee lopullisen tuhon tuolle narri puolueelle. Kauan on suomalaisia kusettanut puolueen nimellä. Natsi mikä natsi. Nauttii muiden kärsimyksestä ja irvistelee tyytyväisenä. Kun tämä hallitus kaatuu niin puoluetta ei enää ole.

        Kokoomuksen apupuolue.

        Tosin kokoomus on rikollisjärjestö, eikä puolue...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen apupuolue.

        Tosin kokoomus on rikollisjärjestö, eikä puolue...

        Perjantaina Suomi siirtyy EU-fasismiin.

        Köyhälisto nyt liikkeelle - haupitsit, rihvelit, bazookat... kansa palauttamaan valta suomalaisille nyt ja rosvohallitus ulos ?!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perjantaina Suomi siirtyy EU-fasismiin.

        Köyhälisto nyt liikkeelle - haupitsit, rihvelit, bazookat... kansa palauttamaan valta suomalaisille nyt ja rosvohallitus ulos ?!!

        Trolli on saanut paremman kääntöohjelman, aika vähän virheitä.


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Hävettää kirjoitti:

        Sitä saa mitä tilaa. Nauttikaa nyt. Varakkaat hymyilee,

        En ole joidenkin mittapuiden mukaan rikas, mutta hymyilen silti, kun siitä viheliäisestä velkaa tekevästä ja Italian mafiaa sponsoroivasta naistenlehtien kansihallituksesta päästiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kokoomuksen apupuolue.

        Tosin kokoomus on rikollisjärjestö, eikä puolue...

        "Tosin kokoomus on rikollisjärjestö, eikä puolue..."
        T: rauhantahtoinen punakaarti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tosin kokoomus on rikollisjärjestö, eikä puolue..."
        T: rauhantahtoinen punakaarti.

        Häkämies, Purra, Urpo, Halla-aho, Satonen, Katainen, Niinistö, Stubb, jne jne... ...??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Häkämies, Purra, Urpo, Halla-aho, Satonen, Katainen, Niinistö, Stubb, jne jne... ...??

        EU on vapaamuurarien perustama ja hallitsema-

        joten suomessakin nuo vapaamuurarit ja satanistien eliittiporukat nyt ollut vallassa 30 vuotta ja tuhonneet Suomen EU-liittovaltiokuntoon-

        hellä myös tarkotus tuhota suomenheimo kokonaan.


    • PersutIslamKokKepu
    • valheitajuonia

      "He joilla ei ole , heiltä otetaan .. ja joilla on , heille annetaan.." Ovat raamattunsa tulkinneet ja hyvällä omallatunnolla!
      Takinkääntäjäkeskusta.. ennen ajoi sentään syrjäseutujen ihmisten asiaa.
      Liikemiehiä, rahamiehiä vallassa.. ainoa arvo raha, omat voitot säilytettävä..
      luusereiden tilanne oma vikansa..
      Miksi tämä kansa äänesti tälläiset vaikuttajat - valheitaan uskottiin. Tai suurin osa tätä kansaa on muuttunut viidakonlain kannattajiksi.

      • Anonyymi

        kokoomus...


    • lähdekritiikki

      Marginaalisia vasemmistoproffia haastatellaan.

      • Anonyymi

        Ne eivät koskaan haastattele poliittisesti neutraaleja proffia. Aina punikkeja.


    • lnznnddmndndldlf
      • PERUSTUSLAKIKIN POLJETAAN JÄNKHÄÄN !

        http://yle.fi/uutiset/oikeusministeri_lindstrom_hallitusohjelmasta_emme_ryhdy_riitelemaan_perustuslain_kanssa/8048775


        "Mikäli hallitusohjelman kohta on ristiriidassa perustuslain kanssa, sitä on syytä arvioida uudestaan, sanoo oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.).

        – Voidaan sitä tietenkin katsoa. Ilman muuta tulee muutoksia, jos on ristiriita. Se on selvä asia. Ei hallitus ryhdy missään nimessä perustuslain kanssa riitelemään. Perustuslaki on perustuslaki.

        Lindström painottaa, ettei hallitusohjelma ole juridiikkaa.

        – Hallitusohjelmahan on hyvin yleisesti kirjoitettu, se ei ole mikään juridinen ohjelma. Paikallisessa sopimisessa mennään sitten sinne yksityiskohtiin, silloin mennään juridiikkaan. Hallitusohjelma on vain suuntaa antava, toteaa ministeri.

        Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiisti Yle Uutisille, että hallitusohjelmassa olisi ristiriitaa perustuslain kanssa.

        Perustuslakiasiantuntija, professori Veli-Pekka Viljanen arvioi torstaina Yle Uutisille, että kirjaus on perustuslain vastainen. Viljanen korosti, että työsuhteen irtisanomisen ja purkamisen perusteet on määriteltävä laissa, ne eivät ole sopimusasioita.

        Toteutuessaan kohta tarkoittaisi, että työnantajat ja työntekijät voisivat paikallisesti sopia pelisäännöt potkujen antamiselle.

        Myös SAK:n ja Akavan asiantuntijat pitivät tekstikohtaa perustuslain vastaisena STT:lle antamassaan haastattelussa.

        LUE MYÖS

        Hallitusohjelman kohta ristiriidassa perustuslain kanssa 4.6."


        Rahanahneet ja vallanhimoiset Sipilä, Soini ja Stubelo rikkovat vaikka Suomen perustuslakeja, päästäkseen polkemaan tavallisten duunareiden oikeuksia!
        On siinä meillä HARHAANJOHTAJAT ! eivät perkeleen rosvot tiedä edes Suomen laeista höhkäsenpöläystä!


        Late Lapista. SSSS Ry!


      • Anonyymi
        Late_Lapista1 kirjoitti:

        PERUSTUSLAKIKIN POLJETAAN JÄNKHÄÄN !

        http://yle.fi/uutiset/oikeusministeri_lindstrom_hallitusohjelmasta_emme_ryhdy_riitelemaan_perustuslain_kanssa/8048775


        "Mikäli hallitusohjelman kohta on ristiriidassa perustuslain kanssa, sitä on syytä arvioida uudestaan, sanoo oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.).

        – Voidaan sitä tietenkin katsoa. Ilman muuta tulee muutoksia, jos on ristiriita. Se on selvä asia. Ei hallitus ryhdy missään nimessä perustuslain kanssa riitelemään. Perustuslaki on perustuslaki.

        Lindström painottaa, ettei hallitusohjelma ole juridiikkaa.

        – Hallitusohjelmahan on hyvin yleisesti kirjoitettu, se ei ole mikään juridinen ohjelma. Paikallisessa sopimisessa mennään sitten sinne yksityiskohtiin, silloin mennään juridiikkaan. Hallitusohjelma on vain suuntaa antava, toteaa ministeri.

        Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiisti Yle Uutisille, että hallitusohjelmassa olisi ristiriitaa perustuslain kanssa.

        Perustuslakiasiantuntija, professori Veli-Pekka Viljanen arvioi torstaina Yle Uutisille, että kirjaus on perustuslain vastainen. Viljanen korosti, että työsuhteen irtisanomisen ja purkamisen perusteet on määriteltävä laissa, ne eivät ole sopimusasioita.

        Toteutuessaan kohta tarkoittaisi, että työnantajat ja työntekijät voisivat paikallisesti sopia pelisäännöt potkujen antamiselle.

        Myös SAK:n ja Akavan asiantuntijat pitivät tekstikohtaa perustuslain vastaisena STT:lle antamassaan haastattelussa.

        LUE MYÖS

        Hallitusohjelman kohta ristiriidassa perustuslain kanssa 4.6."


        Rahanahneet ja vallanhimoiset Sipilä, Soini ja Stubelo rikkovat vaikka Suomen perustuslakeja, päästäkseen polkemaan tavallisten duunareiden oikeuksia!
        On siinä meillä HARHAANJOHTAJAT ! eivät perkeleen rosvot tiedä edes Suomen laeista höhkäsenpöläystä!


        Late Lapista. SSSS Ry!

        Natsit vallassa taas, jo vuodesta kun EU alkoi...

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14606729/huhujen-mukaan-ampuja-olisi-aarioikeistolainen


    • Tästä-lähdetään

      Koettakaa tajuta tämä asia. Älkää nähkö asiaa ainoastaa niin kuin iltalehti sen sen kertoo.

      Otetaan esimerkki. Iltalehti uutisoi: "Tuleva hallitus aikoo leikata muun muassa ansiosidonnaista työttömyysturvaa 200 miljoonalla eurolla. "

      Eikös kuulostakin kamalalta?? Siis ihan hirveetä????? Kuollanko me nyt???

      200 000 000 leikkaus on 4 vuoden vaalikauden tavoite. Kun jaatte sen 4 vuodella ja sen jälkeen 12 kuukaudella ja vielä sen jälkeen ansiosidonnaista työttömyyskorvausta nostavien ihmisten määrällä niin jäljelle jää vai euroja per kuukausi / Yksilö. Kaataako se jonkun maailman? Se ei kirpaise ketään.

      Mutta kun vihreiltä ja vassareilta kysytään niin pienituloisilta ja vähäosaisilta ja eläkeläisiltä leikataan ja melskataan suupielet vaahdossa. Niin leikataankin mutta niin vähän, että kukaan tuskin sitä edes huomaa. Kehitysavustakin leikataan 300 miljoonaa joka on aivan liian vähän siksi, että kyseessä ei edes ole mikään kehitysapu vaan raha joka naamioidaan tuon kehitysavun kaapuun. Kyseessä on bisnes joka työllistää satoja hyväpalkkaisia ympäri maailmaa..

      • Anonyymi

        Persut siirtää rahat rikkaille- joilta ei oteta mitään, vaan jaetaan lisää...

        siksi on syytä meuhkata natsihallitusta vastaan.

        Köyhille kuuluu vähintään 1000-1500 eur per kuukausi


      • Anonyymi

        leikataan, liikaa.
        turha vähätellä


    • Tähän on tultu kun edelliset hallituxet ovat vieneet kreikkaan niitä miljardit mitkä olis pitänyt maxattaa tänä vuonna köyhän kansan tarpeet. Ja nyt sitten itkettää kun tämä hallitus joutuu konkurssipartaalla oleva suomi pelastaa , radikaalilla toimenpidolla.

      • Anonyymi

        UrpoPurrat saisi heti valtion rikkaaksi lopettamalla kaivoslain.

        ei vaan kelpaa- vaan kansa pidetään kurjuudessa köyhyydessä-

        suomi on pelkkä RKPn johtama natsi-keskitysleiri suomalaisväestölle...


    • Anonyymi

      Kansa ei taida paljoa ymmärtää politiikasta- ja eliittirosvot kiittää...

    • Anonyymi

      Juice: minä rakastan...
      Orpo: minä varastan...

      • Anonyymi

        Kyrpö on maailman suurin selkärangaton.


    • Anonyymi

      Kuulostellessa sitä mitä on tekeillä nykyinen Orpon hallitus on triplasti pahempi Sipilän hallitusta. Tulee orpo olo.

      • Anonyymi

        Natsihallitus on saatava loppumaan...


    • Anonyymi

      Joku nosti tämän vanhan avauksen, no, kerronpa vaan, että Late ei ole enää näitä lukemassa, eikä kommentoimassa.

      Kairakettu

      • Anonyymi

        purra urpo stubb kokoomus persut niinistö halla-aho satonen häkämies jne jne jne...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        purra urpo stubb kokoomus persut niinistö halla-aho satonen häkämies jne jne jne...

        Late on kuollut.


    • Anonyymi

      Ayntyperäisen suomalaizsen työssäkäyvän henkilön hengissä selviämisen ehto on perustoimeentulotuki KELA:lta

    • Anonyymi

      Se rohvessori on selvästi vihervassu setalainen ja mäläkättää mantraansa.

    • Anonyymi

      Vassareittein iän ikuinen ruikutus "köyhiltä viiään ja rikkaille annetaan uliuliuli"

    • Anonyymi

      1918 SDP kommarit kukistettiin viimeiseen mieheen

      https://www.youtube.com/watch?v=MUtLPGeIlSg

      Moni kuoli sisällissodassa. Puolueen radikaalit pakeni venäjälle. Loput teloitettiin.

      Tätäkö Antti Lintman kaipaa suomeen?

    • Anonyymi

      Pääministeri Häkämies kurittaa kansaa.

    • Anonyymi

      Jos neljä viidestä pieni- ja keskituloisesta ei luota hallitukseen, niin todella pahalta näyttää.

      • Anonyymi

        älä jaksa valehdella


    • Anonyymi

      Ohhoh! Late Lapista on ihan aito stalinisti vielä v 2024!

    • Anonyymi

      Aina löytyy joku kajahtanut "professori" joka asiaan, jos vain jaksaa etsiä

    • Anonyymi

      Miksi hallitus niin vimmatusti vastustaa työn teekemistä?

      Kumpi voittaa taistelun: hallitus vastaan työntekijät on nyt käynnissä.

      Lakot pitenevät ja laajenevat vuosienkin pituisiksi kohta...

    • Anonyymi

      Perussuomalaisten kannatus putoaa kuin kivi, hallituksen loppu häämöttää jo.

    • Anonyymi

      Perustuslaki menettää merkityksensä niille joilla perusturva ja perusoikeudet eivät toteudu. Ministeri Satosta ei kiinnosta mikään muu kuin EK:n tavoitteet. Röyhkeyttä, sitä se on. Kyllä työministerin asemassa pitää ymmärtää ajatella laajemmin.

      • Anonyymi

        Asia vietävä ihmisoikeus tuomioistuimeen.


    • Anonyymi

      Tiedoksi kommunisteille!!!

      Periksi ei anneta! Persuomalaiset seisovat Kokoomuksen riveissä ja tarvittaessa tulemme pysäyttämään uuden punakapinan KAIKIN KÄYTETTÄVISSÄ OLEVIN KEINOIN!!!

      https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-47.png

      Totuus ja oikeus voittaa lopussa! TE ETTE!!!

      https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-48.png

      Te olette SELVÄ UHKA Suomen sisäiselle turvallisuudelle! Hallituksen on nyt vihdoin viimein aika säätää poikkeuslaki tähän maahan JA PIAN!!!

      https://tuomaskuusela.files.wordpress.com/2024/03/image-50.png

    • Anonyymi

      Vasemmistoaate on murhannut sata miljoonaa ihmistä. Kuka luottaa punaiseen ihmiseen?

    • Anonyymi

      Jonkun on yritettävä korjata punikkien tuhoja maassa.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe