Hallitus ampui kirjastolaitoksen alas

Sipilän hallitus on kirjannut, että kirjaston pito ei kuulu enää kuntien pakolliseen tehtäväkenttään. Julma kirjaus tarkoittaa käytännössä sitä, että kirjastoista voidaan kunnanvaltuuston päätöksellä luopua tai muuttaa ne maksullisiksi.

Siinä vietiin suomalaisilta yhdellä lauseella maamme tärkein, kaikkien kansalaisten ulottuvilla oleva sivistyslaitos, kirjasto.

Presidentti Niinistö ehdotti kirjastojen muuttamista maksulliseksi ollessaan valtiovarainministeri. Sipilän hallitus toteuttaa nyt juurta jaksain presidentin toiveen. Ei ole mikään ihme, että presidentti on jo vuolaasti kiitellyt Sipilää ripeästä toiminnasta.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kirjastot on täynnä mamuja nykyään.

Äänestä

Persuja ei lukeminen, työnteko ja opiskelu kiinnosta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Sipilän hallitus on kirjannut, että kirjaston pito ei kuulu enää kuntien pakolliseen tehtäväkenttään. Julma kirjaus tarkoittaa käytännössä sitä, että kirjastoista voidaan kunnanvaltuuston päätöksellä luopua tai muuttaa ne maksullisiksi.

Siinä vietiin suomalaisilta yhdellä lauseella maamme tärkein, kaikkien kansalaisten ulottuvilla oleva sivistyslaitos, kirjasto.

Presidentti Niinistö ehdotti kirjastojen muuttamista maksulliseksi ollessaan valtiovarainministeri. Sipilän hallitus toteuttaa nyt juurta jaksain presidentin toiveen. Ei ole mikään ihme, että presidentti on jo vuolaasti kiitellyt Sipilää ripeästä toiminnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu