Läheiseni kuoli eilen

Lämmin osanottoni. Toivotan erittäin paljon voimia sekä uskoa tulevaisuuteen. Nyt varmasti tuntuu siltä, että elämässä ei ole enää mitään. Totuus on kuitenkin se, että läheisesi ei ole kadonnut kokonaan, hän elää isona sekä rakkaana osana elämässänne, sydämessänne sekä muistoissanne. Suuressa surussa ei ole helppo löytää oikeita sanoja, varsinkaan tekoja, jotka lohduttaisivat ja antaisivat voimia. Menetin itse myös läheiseni muutama viikko sitten. Suru on suuri, eikä ole vielä helpottanut. Olen vain kuullut sanoja, että aika parantaa haavat, mutta sitä vain miettii, että miten tähän voi ikinä tottua tai hyväksyä asiaa? Hän oli vasta 22v ja koko elämä edessä. Tuntuu niin väärältä. Olen uskonut aina siihen, että kaikella on tarkoitus, mutta jotenkin uskomukseni tähän muuttui. Eihän tällä voi olla tarkoitusta. Olen käynyt todella pohjalla ja miettinyt paljon asioita. Hypännyt syvällisiin asioihin; miettinyt elämän tarkoitusta ja sitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Tiedän, ettei siihen ole vastauksia ennen kuin oma hetki koittaa. On vain eri asioita, joihin uskotaan. Joku uskoo uudelleensyntymiseen, joku taivaaseen, joku ajattelee, että elämää on vielä kuoleman jälkeen jossain. Joku ajattelee, että ei mitään ei tapahdu kun sydän lakkaa lyömästä, ihmine on vain poissa. Itse en tiedä, mihin uskoa. Tälläinen asia pysäyttää kyllä täysin.
En tiedä, kenet olet menettänyt, mutta uskon kyllä, että tulet kyllä selviämään tästä ja ne onnelliset päivät koittavat vielä aikanaan, kun aktiivisesti pyrit käsittelmään tätä tilannetta ja etsit keinoja tehdä surutyötä ja päästä eteenpäin. Sanotaan, että suru ei ole kuin pesä, johon käperrytään ja jäädään asumaan vaan se on kuin tunneli, jonka kautta kuljetaan uuteen elämänvaiheeseen koettua rikkaampana.

En tiedä, mitä varsinaisesti halusit kuulla, mutta toivottavasti tästä oli jotain apua sinulle. Kaikkea hyvää sinulle ja tuleviin päiviin voimia! <3

Ensinnäkin syvä osanottoni. Olen ollut uskossa lapsuudesta asti ja tiedät, että ainakin uskossa olevat läheiseni tapaan sitten kun kerran astun elämän rajan yli iankaikkisuuteen. Kun tärkeä ihminen lähtee ja ikääkin alkaa tulla, niin kyllä sitä pysähtyy miettimään menneitä vuosikymmeniä ja että milloinka se oma vuoro tulee. Ainahan se muistuttaa. Asun myös lähellä hautausmaata ja kappelinkello viestittää, kun on hautajaiset meneillään.

Hei,

Osanotot minunkin puolestani, ja voimia vaikeaan tilanteeseen.

Koen että läheisen kuolema on jollakin tavalla avannut silmiäni, ehkä eniten siten, että olen paremmin ymmärtänyt sen kuinka nopeasti kaikki voi olla ohi. Mitään radikaalia muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut, mutta arvojärjestykseni on ainakin väliaikaisesti mennyt uusiksi. Uskon että positiivisten riskien otto on itselleni jatkossa helpompaa kuin tähän asti, juurikin tuon elämän haurauden ymmärtämisen vuoksi.

Syvä osanottoni. Menetin isäni äkillisesti vuosi sitten ja monen surun vaiheen (syyllisen etsiminen, viha, epätoivo, masennus, käsittely, hyväksyminen jne. ) jälkeen olen vihdoin löytänyt syyn isäni poismenoon. Hänen aikansa maan päällä oli täysi (jo 73-vuotiaana) ja me muut jäimme kasvattamaan henkistä pääomaamme. Sivutuotteena osasin irrottautua vihdoin henkisesti äidistäni.

Äitini oli saanut meedion kautta täysin uskottavasti yhteyden isääni ja se lohduttaa minua. Uskon elämän jatkuvan muualla.