Ei vanhoja kepuryssiä ministereiksi!

Rannalle jäi täystuho Pekkarinen, multakuriiri Pekkarine ja ruskeakuelinen kaulapantatsuhna Väyrynen.


Pekkarinen onnistui tupeloimaan itsensä varapuhemieheksi ja Väyrynen tyytyyi ruikuttamaan. Juutas Käkriäinen älyää sentään olla hiljaa. Vielä kun vanhan liiton rähmäkäpälä Laaninen pannaan takaisin suojatyöpaikkaansa Suomenmaahan niin voidaan ehkä puhua kepuleiden halusta uudistua.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Muista Kapi, että olet itse ollut "ryssäpuolueen" ehdokkaana (Kuusinen&Manner)!!!

Äänestä

Voi voi, eipä ollut kehumista persujenkaan veteraaneiden menestyksessä. Ylivoimaisesti kokenein Lea Mäkipää, kansanedustaja jo SMP:n aikoihin, ei saanut sen kummemmin ministerin salkkua kuin puhemiehen nuijaakaan. Jostain syystä samat työkalut luiskahtivat myös Toimi Kankaanniemen hyppysistä, vaikka ainakin nuijaa oli hänelle jo ehditty lupaillakin. Ei tullut ministeriä myöskään kolmannen kauden kansanedustajasta Pentti Oinosesta, joskin tämä selittynee kielivaikeuksilla.

Sentään yhtä kaltoin ei kohdeltu puolueen kolmatta veteraania, Timo Soinia, eli kohtuus kaikessa.

Äänestä
  • Saihan Kankaanniemi nuijan statuksen, vaikka ei mihinkään päässytkään.

    Äänestä

Rannalle jäi täystuho Pekkarinen, multakuriiri Kääriäinen ja ruskeakielinen kaulapantatsuhna Väyrynen.

Näin se piti alkaa... otinkohan pari konjakkia liikaa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PeruSS_jyrää kirjoitti:

Rannalle jäi täystuho Pekkarinen, multakuriiri Pekkarine ja ruskeakuelinen kaulapantatsuhna Väyrynen.


Pekkarinen onnistui tupeloimaan itsensä varapuhemieheksi ja Väyrynen tyytyyi ruikuttamaan. Juutas Käkriäinen älyää sentään olla hiljaa. Vielä kun vanhan liiton rähmäkäpälä Laaninen pannaan takaisin suojatyöpaikkaansa Suomenmaahan niin voidaan ehkä puhua kepuleiden halusta uudistua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu