Toukokuun 31 pnä

Minun lampaani kuulevat ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Joh. 10:27.

Kuule, mitä Kristus sanoo lampaistaan: »Minun lampaani kuulevat ääntäni.» Tämä on ensimmäinen huomattava hedelmä Kristuksen totisesta tuntemisesta. Oi, kun eksynyt lammasraukka oppii oikein tuntemaan hyvän uskollisen paimenensa, joka on pannut henkensä hänen henkensä edestä ja nyt tuntee, rakastaa ja hoitaa sitä niin kuin se tarvitsee, silloin lampaalle tulee elinehdoksi, päämääräksi seurata hyvää paimentansa.

Mahdotonta on olla häntä rakastamatta, kun kerran hänet tuntee. Ja se, joka häntä rakastaa, tahtoo myös häntä seurata. Jollei hän ole vallannut vielä sydäntäsi, niin että kernaasti tahdot jättää kaiken, joka estää sinua olemasta hänen ystävänsä ja seuraajansa, niin et vielä ole oikein oppinut häntä tuntemaan.

Tosin uskolla ja Kristuksen tuntemisella on monta astetta. Ne voivat yhä kasvaa. Heikko usko ei omista samaa rakkautta ja pyhitysvoimaa kuin minkä vahva usko omistaa. Senpä takia saatamme helposti erehtyä, jos tahdomme tuntea itsemme ja arvostelemme muita hengellisen elämän voimasta. Sen takia piispa Pontoppidan, jolla on tässä asiassa syvä kokemus ja paljon elämän viisautta, on sanonut: »Vanhurskaaksi tekevä usko on ainoa ihmisen armotilan varma tuntomerkki.»

Saman sanoo Luther seuraavassa: »Kristityn voimme tuntea ja arvostella ainoastaan omastatunnosta (so. sielun sisäisestä suhteesta sekä Jumalaan että syntiin). sillä totiset kristityt saattavat langeta, ja väärät saattavat ulkokultaisilla viettämällä hyvinkin siveätä elämää.»

Mutta kun Kristus sanoo: »Minun lampaani kuulevat ääntäni», oli hän ilmoittanut kaksi uskon hedelmää ja merkkiä. Ensinnäkin: heidän korvansa tutustuu paimenen ääneen, niin että he, vaikka ehkä muissa suhteissa ovat yksinkertaisia ja typeriä, kuitenkin erottavat muista äänistä hyvän Paimenen äänen. Ja toiseksi, tuossa sanassa »kuulevat ääntäni» ilmenee se uskovaisten ominaisuus, että vaikka he eivät aina voikaan työssä ja toimessa täyttää, mitä heidän tulisi ja mitä tahtoisivat, heillä kuitenkin on sydämellisesti kuuliainen mieli, nöyrä henki, joka hartaasti toivoo voivansa totella Herran tahtoa. He rankaisevat itse itseään puutteidensa tähden ja huokaavat hartaasti armoa ja voimaa voidaksensa niin olla ja tehdä kuin Herra tahtoo. Tämä on sydämellistä kuuliaisuutta. Mitä Herra sanassaan sanoo, se sattuu heihin, he kunnioittavat ja kuulevat sitä, ja heidän korkein toivonsa on voida sen mukaan elää.

Kaikilla heillä on huolta siitä, että heillä jäsenissään ori toinen laki, joka sotii mielen lakia vastaan, niin etteivät he aina voi tehdä, mitä tahtovat. Todistuksena heidän kuuliaisesta mielestään ja puhtaasta hengestään on se, että jos joku synti erikoisella voimalla asuu heissä, on juuri tämä synti niin kokonaan heidän rukoustensa esineenä, etteivät he mitään muuta niin rukoile, kuin apua ja pelastusta siitä synnistä. Semmoisina aikoina ovat lähimmäisen synnit vähäiset heidän mielessään verrattuna omaan syntiin. Se oma synti on raskas ja ansaitsee rangaistusta.

Oi, noita hyviä Jumalan lapsia! Aivan päinvastainen on ulkokullattujen ja farisealaisten tila. Heidän mielestään toisten synnit ovat raskaat ja ansaitsevat rangaistusta, mutta omille synneilleen he aina löytävät puolustusta. Huomaatko siis, että eläviä uskoa seuraa pyhitetty henki?
Lue lisää
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/cor/cor5-31.html