Moskeija Helsinkiin?

Aihe käsitelty jo aikaisemmin onko uutta....

Ironisinta on se kuinka Saudi-Arabia on sekä yksi USA:n ja lännen tärkeimmistä liittolaismaista että maailman johtava islamilaisen fundamentalismin ja terrorismin tukijavaltio muiden umpitaantumuksellisten, länsimaiden kanssa hyvissä väleissä olevien arabimonarkioiden ohella. Länsi ja saudit ovat osa samaa koalitiota ja ISIS:n hirmuhallinto Syyrian ja Irakin alueella on niiden rikollisen politiikan seuraus.

Yhteiskunnan ei siis aloittajan mielestä tule rahoittaa kirkkoja. Meillehän jäisi tuon mukaan vain Jehovan Todistajien ja Muslimien rahoittamat rakennukset.
Miksi Saudeihin pitäisi rakentaa kristittyjen kirkkoja. Eihän siellä ole kristittyjä muuten kuin orjatyövoimana ja he saavat kokoontua vapaapäivinään harjoittamaan uskontoaan ilman suuria kirkkojakin. Taas Somalit eivät ole juurikaan uskonnollisia. Heillä on vaan perinnetapoja joita he pyrkivät noudattamaan mutta siihen ei liity uskonnollisia elementtejä.

Suomessa on uskonnon vapaus, joten moskeijoita pitää rakentaa.
Ei kai mikään uskonnon suunta saa olla etulyöntiasemassa, kun kilpaillaan "sieluista".

Saanko mä lyödä sua?
28 tou. 2015
Kirjoittanut Juha Vuorinen

Pian Ranskan terrori-iskujen jälkeen monissa Euroopan maissa huolestuttiin, miten ihmiset alkavat suhtautua oman maansa muslimeihin. Euroopan uutisia tonkimalla pääsi hajulle, että pelko oli ollut seurauksia suurempi. Ihmiset erottavat sittenkin, mikä on totta ja mikä tuhannen ja yhden yön tarua. Jääkiekkotermein hanskat ovat pysyneet toistaiseksi käsissä. Mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että kunnolla syrjäytynyt ja toraisasta maasta muuttamaan joutunut nuori on riskiryhmässä päätyä todella hakoteille sinkoillessaan elämän juoksuhaudoissa. Kerron esimerkin, joka brutaalilla tavalla avasi silmäni näkemään asiaa taas uudesta kulmasta.

Olin odottamassa jälkikasvuani maltalaisen koulun pihalla ja huomasin alakouluikäisen italialaispojan odottelemassa omaa kyytiään, kun hänen luokseen tuli samanikäinen libyalaispoika, joka kysyi: ”Saanko mä lyödä sua?” Ensimmäinen ajatus mustan huumorin suurkuluttajalle oli, että onpas tuolla kaverilla osuneet törkyisen huumorin asetukset jo pienestä pitäen kohdilleen. Italialaispojan vastaus paljasti, millaisesta huumorista oli kysymys. Ei pilailusta laisinkaan, sillä poika totesi lähinnä kauhuissaan: ”Et tietenkään.” Hivuttauduin kuin näkymätön kehätuomari hieman lähemmäs kuullakseni, miten orastava konflikti etenee. Libyalaispojan kommentti lässähti kuin juuri uunista vedetty pannupitsa päin naamaa: ”Minun uskontoni sanoo, että saan lyödä sinua, koska olet vääräuskoinen.” En tiedä millainen Mahatma Gandhi italialaispojan sisällä alkoi lepattaa, kun hän perusteli itseään isommalle pojalle, että hänen uskontonsa puolestaan kieltää ketään lyömästä häntä. Yhtäkkiä kaksi lasta olikin keskellä kahden uskonnon tulkitsemistaistelua. Ennen lähtöään libyalaispoika ehti vielä julistaa rakastavansa sotaa ja kertoa kotonaan olevista aseista. Luotisuora reaktio olisi ollut huutaa tällaisen naperon perään, että painu vitun miniapina takaisin sinne Libyaasi hakkaamaan tyhjää päätäsi pommisuojan seinään, mutta jos malttaa katsoa asiaa vähän isommasta kuvasta, näkeekin jotain vallan muuta.

Libyassa remuaa sisällissota. Siellä on kaksi hallitusta, mikä on vieläkin hullumpi tapa yrittää hallita maata kuin Suomessa kokeiltu sateenkaarihallitus. Muutama kuukausi sitten libyalaisia koottiin ISISin valtaamassa kaupungissa stadionille julkisesti lahdattaviksi. Libyassa on kokonaisia kaupunkeja, jotka eivät tällä hetkellä kuulu kenellekään ja jotka ovat sanan karmeimmassa merkityksessä vapaata riistaa.

Kun näitä hommeleita seuraa täältä Euroopan alareunalta, alkaa vahvistua käsitys, ettei suurin ongelma ole kenenkään uskossa vaan siinä, että joillakuilla usko seesteiseen elämään alkaa olla siinä pisteessä, että lopulta ollaan valmiita vaikka taistelemaan jotta saataisiin edes hetken rauha.