jos kristityn lapsi kuolisi. lapsi olisi ollut 25 ikävuotensa aikana muita ihmisiä hyvin kohdellut ja moraalia arvostava ihminen. hän ei kuitenkaan olisi uskonut jumalaan. nyt lapsi sitten kuolee ja vanhemmat kristittyinä luonnollisesti luopuvat palvomasta jumalaa koska he eivät voi hyväksyä sitä että heidän rakas lapsensa joutuisi hel-vettiin. he tietävät omassatunnossaan ettei lapsi ole ansainnut ikuista piinaa.
ja turha nyt kenenkään alkaa venkuloida ja sanoa ettei voi tietää jumalan tuomiosta tai toisen uskosta. ideana kun juuri on se että lapsi oli oikeasti ateisti.
ja turha nyt kenenkään alkaa venkuloida ja sanoa ettei voi tietää jumalan tuomiosta tai toisen uskosta. ideana kun juuri on se että lapsi oli oikeasti ateisti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin. Ihminen ei ole Jumala-ei edes kristitty ihminen. Jumala sensijaan on Jumala,joka kykenee säilyttämään myös noiden vanhempien uskon,jos tahtoo. Jos ei tahdo,se on Jumalan,ei ihmisten vastuulla.
Kaikki on luomakunnassa Jumalan aikaansaamaa, myöskin ihmisen
tulevaisuus, se ei riipu meistä. Usko Jumalaan on vapaaehtoista, mutta
siitä on olemassa palkintona ikuinen elämä maapallolla, tulevaisuudessa.
Ihmisen alkuperäinen tarkoitus oli täyttää maa kaltaisillaan, mutta siihen
tuli kateellinen henkipersoona pettämään heidät synnintekoon.
Pelastus ei tule meidän ansioistamme vaan uskosta Jeesuksen sovitustyöhön. Jos sanomme ettemme usko Jumalaan ja pelastukseen, ei Jumala siitä miksikään muutu ja uskomme muuttuu näkemiseksi kun kuolemme.
pelastus on ansaittua jos se palvonnalla ja uskomisella saadaan. jos se ei ole ansaittua se koskee ihan jokaista ihmistä uskoon katsomatta. eikä syytön sijaisuhri voi sovittaa kenekään tekoja. jos sinua vastaan joku tekee vääryyttä ja menetät asioita, ei asiat tule jeesuksella takaisin.
onko hellvetti sinusta asia joka on oikeudenmukaista ikuisena rangastuksena epäuskosta?
" Helvetti "on pelkkä ikuinen hauta josta ei ole ylösnousemusta. Me kaikki olemme syyttömiä syntymäämme. Olisi järjetöntä Jumalan kiduttavan
ketään ikuisesti pelkästään virheellisyyksien takia. Saatana on se joka kiduttaa meitä jo eläessämme kaikenlaisilla vaivoilla ja sairauksilla.
Armagedonin jälkeen saatanaa ei enää ole, eikä muitakaan villitsijöitä.
LaestadioaisiltA ON KUOLLUT LAPSIA JA OVAT TYYTYNEET JUMALAN TAHTOON!
Kuolema ei ole Jumalan tahto, vaan saatanan aikaan-saama. Miksi syyttää
kaikesta Jumalaa. Jumala ei hallitse maata tällä hetkellä, koska jos vanhurskas hallitsee niin kansat riemuitsevat. Nyt kansat vaikertelevat
maailmansodan kynnyksellä jälleen.
Mistä olet saanut sellaisen vaikutelman,helvetin olemassa-olosta missään ?
Tietenkin jos kysyt sitä papilta, niin asiahan on selvä ? Ei raamattu opeta mitään helvettioppia missään kohdissa. Vertauksin siellä on kyllä sanottu
esimerkiksi Apostoleille,on parempi naida kuin " palaa ". Se ei kuitenkaan
tarkoita kirjaimellista tulista helvetin polttoa vaan synnistä johtuvaa kuolemaa.