Velkaneuvotteluiden voittaja on-Kreikka

Ylen kiinnostava uutinen kertoo sen,että alkuperäinen arvioni Kreikan velkaneuvotteluista mitä ilmeisimmin pitää paikkansa. Kreikka tulee saamaan tahtonsa lävitse,sillä poliittisista syistä sitä ei päästetä pois eurosta.

Kyseessä on hyvä esimerkki siitä,että kuinka riittävä poliittinen kantti on vaikuttava tekijä. Moni arvioi Kreikan neuvotteluasemat heikoksi. Mielestäni Kreikka on neuvotteluiden ainoa osapuoli,jolla ei oikeasti ole koko aikana ollut mitään todellista hävittävää. Katastrofi on jo kohdannut Kreikan taloutta,siinä menisi se euroero samalla ryminällä.

Totta kai on vieläkin mahdollista ,että kreikan lähtö toteutuu velkojien sekoilun vuoksi. Tai jonkin teknisen mokan takia.

Mutta veikkaisin ,että velkojat antautuvat. Ei Kreikka ,olettaen,että Kreikan hallitusta ei onnistuta peloittelemaan viime metreillä. En kuitenkaan usko pelottelun enää onnistuvan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

eurooppa auttoi Kreikkaa painumaan yhä syvemmälle velkasuohon,
niin käy meillekin ellemme ymmärrä erota.

Onko se auttamista että lainataan rahaa velkaiselle ja otetaan siitä huippukorko, se on köyhän ryöstämistä.

Kaikkien apupakettien jälkeen Kreikan velat on moninkertaistuneet
alkuperäisestä, miettikää kuka on potin korjannut.

Auttamista olisi ollut jos laina olisi annettu lähes korottomana, mutta
ehdoksi olisi laitettu kaikkien tulojen verottaminen,
Kreikassa ei tuo verotus oikein toimi, eikä aina meilläkään,
veroparatiisit nielee suurituloisten varat.

Ennen Hitlerin valtaannousua juutalaiset lainasi rahaa köyhille tuolla
samalla aatteella, saat lainaa mutta maksat korkoa puolet,
ja kuinka sitten kävikään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fromtyhmyri kirjoitti:

Ylen kiinnostava uutinen kertoo sen,että alkuperäinen arvioni Kreikan velkaneuvotteluista mitä ilmeisimmin pitää paikkansa. Kreikka tulee saamaan tahtonsa lävitse,sillä poliittisista syistä sitä ei päästetä pois eurosta.

Kyseessä on hyvä esimerkki siitä,että kuinka riittävä poliittinen kantti on vaikuttava tekijä. Moni arvioi Kreikan neuvotteluasemat heikoksi. Mielestäni Kreikka on neuvotteluiden ainoa osapuoli,jolla ei oikeasti ole koko aikana ollut mitään todellista hävittävää. Katastrofi on jo kohdannut Kreikan taloutta,siinä menisi se euroero samalla ryminällä.

Totta kai on vieläkin mahdollista ,että kreikan lähtö toteutuu velkojien sekoilun vuoksi. Tai jonkin teknisen mokan takia.

Mutta veikkaisin ,että velkojat antautuvat. Ei Kreikka ,olettaen,että Kreikan hallitusta ei onnistuta peloittelemaan viime metreillä. En kuitenkaan usko pelottelun enää onnistuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu