Jopa on kovaa pornoelokuvissa

suojalasit

Se on katsottava sitten kaikki pornoelokuvat suojalasit päässä. Ne taitava tulla R:ltä filmin mukana tästälähin.

Kalifornian aikuisviihdenäyttelijöiden tulee jatkossa suojata itsensä aiempaa paremmin, mikäli osavaltion Työturvallisuus ja työterveys -viraston (Division of Occupational Safety and Health Standards– OSHA) viime viikolla esittämä lakialoite hyväksytään.

21-sivuisessa lakialoitteessa näyttelijöiltä vaaditaan parempaa intiimihygieniaa, sekä esimerkiksi suojalasien käyttöä kohtauksissa, jossa he vaarantuvat saamaan eritteitä silmiinsä.

Asiasta kertovat muun muassa The Washington Post ja Los Angeles Daily News.

Advertisement
Pornoelokuvien toimialajärjestö Free Speech Coalitionin toimitusjohtajan Diane Duken mukaan uudet terveysvaatimukset ovat kohtuuttomia ja turhia.

”Vaatimukset on suunniteltu sairaaloille, eivätkä ne ole toteutettavissa Hollywood-elokuvien kuvauksissa, saatikka aikuisviihteen kohdalla”, Duke toteaa järjestön tiedotteessa.

Yhdysvaltojen miljardien eurojen arvoisesta pornoteollisuudesta merkittävä osa on keskittynyt juuri Kalifornian Los Angelesiin.

Toimialajärjestön ja alan tuotantoyhtiöiden mukaan toteutuessaan uusi laki käytännössä lopettaisi pornoelokuvien kuvaukset osavaltiossa kokonaan.

Kalifornian pornotähdillä on ollut kuvauksissa kondomipakko vuodesta 2012. Lain noudattaminen on edellytys kuvausluvan saamisessa.

Kriitikoiden mukaan lain valvonta on jäänyt vaillinaiseksi. Alan toimialajärjestön mukaan kondomipakko on kuitenkin siirtänyt merkittävän osan kuvauksista Los Angelesista muihin kaupunkeihin, kuten Las Vegasiin ja Floridan Miamiin.

Nyt ehdotetusta lakialoitteesta on väännetty jo viiden vuoden ajan.

Aloite on pitkälti yhden miehen käsialaa. AIDS Healthcare Foundation –säätiötä johtava Michael Weinstein on vuosien ajan syyttänyt pornoteollisuutta leväperäisestä suhtautumisesta näyttelijöiden sukupuolitesteihin.

Weinsteinin mukaan tilanne on edistänyt aidsin leviämistä näyttelijöiden keskuudessa. Weinsteinin johtama säätiö on myös Kalifornian pornonäyttelijöiden kondomipakko-lain takana.

”Haluamme suojella näyttelijöitä” Weinstein totesi Los Angeles Daily Newsin mukaan viime viikolla pidetyssä kuulemisessa.

Weinsteinin mukaan ainakin neljä aikuisviihdenäyttelijää on saanut aids-tartunnan lähivuosina ja tuhannet muut ovat altistuneet muille sukupuolitaudille.

Pornoteollisuuden toimialajärjestön mukaan Kaliforniassa tehdyissä valvotuissa kuvauksissa ei ole paljastunut ainuttakaan HIV-tartuntaa vuoden 2004 jälkeen. Tuotantoyhtiöt myös syyttävät osavaltiota näyttelijöiden kehon liiallisesta valvonnasta.

“Vastustamme absoluuttisesti tätä lakialoitetta”, totesi San Franciscossa sijaitsevan pornoyhtiö Kinkin tiedottaja Michael Stabile SF Weekly-lehdelle.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nbdbdkddndnn

      Juu ja ammattirunkkarilla pitää aina olla roiskekestävä näppis..

    • dfkjgfs

      Avarsuuspuku päälle.

      • pimennossa

        Paras katsella vaan Kauniita ja rohkeita ja joskus Salkkareita. Terveys ja hygienia pysyy vielä hallinnassa.


      • jenkkipoke
        pimennossa kirjoitti:

        Paras katsella vaan Kauniita ja rohkeita ja joskus Salkkareita. Terveys ja hygienia pysyy vielä hallinnassa.

        on tylsää. Italiassa osataan tehdä kunnon filmejä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1653
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      81
      1562
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      95
      1451
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1391
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1358
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      890
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      879
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      847
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      821
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      805
    Aihe