vaaratiedotteen testausta -taas

Piippipiipipiip. Hei. Minä olen typerä piipittävä punainen banneri. Ajattelin nyt vaan tulla televisioosi kertomaan että mitään hätää ei ole. Piippiippipi. Häiritsinkö nyt televisionkatseluasi turhaan? Sorry. Piippippiiip
Pikaisiin näkemisiin! Piipiippi
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Suomeksi, ruotsiksi ja kolmella eri saamella. Muttei englanniksi? Selvä!

Äänestä

Vaasassa nähty karhu - viranomaisilta vaaratiedote
Pukinjärven ja Metsäkallion maastossa on nähty karhu, kyseessä voi olla myös karhunpentu. Alueella liikkuvia kehotetaan varovaisuuteen.

Vaasassa on nähty sunnuntaina iltapäivällä karhu Pukinjärven ja Metsäkallion ulkoilureitin varrella. Vaaratiedotteen alueelle antaneiden viranomaisten mukaan kyseessä on mahdollisesti karhun pentu.

Viranomaiset kehottavat Pukinjärven ja Maastokallion maastossa liikkuvia varoivaisuuteen ja välttämään tarpeetonta liikkumista alueella.

Mahdolliset uudet havainnot karhusta voi ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.
Vaasan terveyskeskus järjestää kriisiapua.
SPR:n ilmainen auttava puhelin numero 0800 100200 on käytettävissä henkisen avun tarpeeseen.

Äänestä
  • Juu, aikoinaan noita karhu-tiedotteita naureskelinkin. Mutta nyt siis tiedotettiin ettei ole karhua (eikä muutakaan todellista tai kuviteltua vaaraa).

    Äänestä

Viranomaisbyrokratia keksii paremman tekemisen puutteessa täydellisiä ratkaisuja olemattomiin ongelmiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kkdkdndkddld kirjoitti:

Piippipiipipiip. Hei. Minä olen typerä piipittävä punainen banneri. Ajattelin nyt vaan tulla televisioosi kertomaan että mitään hätää ei ole. Piippiippipi. Häiritsinkö nyt televisionkatseluasi turhaan? Sorry. Piippippiiip
Pikaisiin näkemisiin! Piipiippi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu