Määrättävä koiravero 100 euroa/vuosi

Hallituksen pitäisi määrätä 100 euron koiravero. Suomessa on 650 000(rekisteröityä) koiraa eli lemmikki käytännössä joka neljännessä perheessä. Asukaslukuun verrattuna koiramäärä on maailman suurimpia. Tästä kertyisi 65milj euroa vuodessa.

Miksi koiravero pitäisi määrätä:

-Ainoa lemmikki, josta voi olla haittaa muille kansalaiselle. (meluhaitta, riidat taloyhtiöissä, jätöksien esteettinen haitta, jätös kengänpohjassa)

-Vaarallisin lemmikki (Koiran hyökkäys/puremat on tappanut 15 ihmistä suomessa 1998-2011)

-Aiheuttaa kustannuksia muillekkin kuin koiran omistajille. (mm. puremien hoito sairaaloissa, koirapuistot, koiranjätöslaatikot ja niiden huolto, riidat käräjäoikeudessa)

-Hallitus alkaa verottamaan harrastuksia. Moottoripyörät ja veneet joutuvat verolle. Koira voidaan luokitella samaan luokkaan eli harrastukseksi. Koiranomistaminen voidaan siten aivan hyvin laittaa verolle.

-Koiravero loisi työpaikkoja (veromerkintarkastajat ja virastotyöntekijät, koirapuistoja rakennettaisiin koiraverovaroilla, jätöslaatikoita enemmän ja niiden asiallinen huolto, koiranomistajille voitaisiin järjestää ilmaisia(verorahalla) koirankoulutuskursseja ja muita koiriin liityviä koulutuksia/tapahtumia jne..)

-Varmasti löytyy vielä muitakin syitä koiraverolle, joita en ole huomannut.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei löydy poliittista tahtoa koiraverolle. Mielummin karsitaan koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Koirat tärkeämpiä kuin ihmiset, niiden omistamista ei sovi verottaa.

Äänestä

Koiraveron lisäksi myös Ilotulitusvero. On turhaa luonnon saastuttamista ampua raketteja taivaalle muutaman minuutin näytöksen takia.Kyllä niistä muutama 100 miljoonaa euroa tulisi, jos saastevero olisi 50% tuotteissa.

Äänestä
  • Ilotulitemyynnin arvo oli vuonna 2007 oli n. 20milj euroa. Niiden veroa nostamalla ei valtio satoja miljoonia tienaa, mutta ehkä muutaman miljoonan.

    Koiraverosta taas saisi merkittävän veropotin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koiravero100euroa kirjoitti:

Hallituksen pitäisi määrätä 100 euron koiravero. Suomessa on 650 000(rekisteröityä) koiraa eli lemmikki käytännössä joka neljännessä perheessä. Asukaslukuun verrattuna koiramäärä on maailman suurimpia. Tästä kertyisi 65milj euroa vuodessa.

Miksi koiravero pitäisi määrätä:

-Ainoa lemmikki, josta voi olla haittaa muille kansalaiselle. (meluhaitta, riidat taloyhtiöissä, jätöksien esteettinen haitta, jätös kengänpohjassa)

-Vaarallisin lemmikki (Koiran hyökkäys/puremat on tappanut 15 ihmistä suomessa 1998-2011)

-Aiheuttaa kustannuksia muillekkin kuin koiran omistajille. (mm. puremien hoito sairaaloissa, koirapuistot, koiranjätöslaatikot ja niiden huolto, riidat käräjäoikeudessa)

-Hallitus alkaa verottamaan harrastuksia. Moottoripyörät ja veneet joutuvat verolle. Koira voidaan luokitella samaan luokkaan eli harrastukseksi. Koiranomistaminen voidaan siten aivan hyvin laittaa verolle.

-Koiravero loisi työpaikkoja (veromerkintarkastajat ja virastotyöntekijät, koirapuistoja rakennettaisiin koiraverovaroilla, jätöslaatikoita enemmän ja niiden asiallinen huolto, koiranomistajille voitaisiin järjestää ilmaisia(verorahalla) koirankoulutuskursseja ja muita koiriin liityviä koulutuksia/tapahtumia jne..)

-Varmasti löytyy vielä muitakin syitä koiraverolle, joita en ole huomannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu