Terhon valitseminen kertoo PS:n sekavasta tilasta

Eduskunnan toiseksi suurin puolue valitsi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi ensimmäisen kauden kansanedustajan Sampo Terhon, jolla on kokemusta eduskuntatyöstä peräti runsaan kuukauden verran.

Viime viikolla puolueen ehdokas, neljä vuotta eduskunnassa istunut 36-vuotias Maria Lohela, valittiin hallituspuolueiden tekemän sopimuksen perusteella eduskunnan puhemieheksi.

Nämäkin valinnat osoittavat persujen sisäisen sekavuuden tilan. Soinin tasapainoilu lukuisiin eri suuntiin vetävien fraktioiden ristipaineessa johtaa tällaisiin kummallisiin ratkaisuihin. Ilmeisesti molemmat yllä mainitut valinnat perustuvat Soinin tarpeeseen hyvittää puolueensa nuivalle siivelle se, ettei nuivia valittu puolueen ministeriryhmään.

Koska persujen osaamisen taso on matala ja poliittisen kokemuksen määrä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta todella vajaa, edellä mainittuihinkin puolueen kannlta merkittäviin tehtäviin on nostettu näihin tehtäviin nähden täysin kokemattomat henkilöt.

Oikeissa puolueissa vastuunalaisiin tehtäviin valitaan kokeneita ja osaavia ihmisiä, persuissa puolestaan meriiteiksi riittävät poikien kehut Homma-forumilla.

Eduskunnan puhemiehen tehtävässä Maria Lohela häpäisee ennen kaikkea itsensä ja isänmaansa. Hänen valitsemisensa puhemieheksi ei vaikuta puolueeseen kovinkaan paljon. Sampo Terhon valitseminen on sen sijaan puolueen eduskutaryhmän ja puolueen kannalta suurempi ongelma. Kokematon ja ylimielinen oikean laidan edustaja tuskin kykenee paimentamaan persujen mullilaumaa varsinkaan alkaneen hallitustaipaleen taatusti riitaisissa tilanteissa.

Odotettavissa on makoisaa viihdettä Persut-Show'n parissa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Näin varmasti tulee olemaan koska vakiopanelistit ovat parhaimmillaan erittäin hauskoja veikkoja myös. Zipilä ei tosin voikaan pärjätä virtuoosimaiselle ja luonnonlahjakkaalle Stubbille, mutta voi olla ettemme ole vielä nähneet hänen parhaita puoliaan. Koko show on vasta aivan alussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perssoni kirjoitti:

Eduskunnan toiseksi suurin puolue valitsi eduskuntaryhmänsä puheenjohtajaksi ensimmäisen kauden kansanedustajan Sampo Terhon, jolla on kokemusta eduskuntatyöstä peräti runsaan kuukauden verran.

Viime viikolla puolueen ehdokas, neljä vuotta eduskunnassa istunut 36-vuotias Maria Lohela, valittiin hallituspuolueiden tekemän sopimuksen perusteella eduskunnan puhemieheksi.

Nämäkin valinnat osoittavat persujen sisäisen sekavuuden tilan. Soinin tasapainoilu lukuisiin eri suuntiin vetävien fraktioiden ristipaineessa johtaa tällaisiin kummallisiin ratkaisuihin. Ilmeisesti molemmat yllä mainitut valinnat perustuvat Soinin tarpeeseen hyvittää puolueensa nuivalle siivelle se, ettei nuivia valittu puolueen ministeriryhmään.

Koska persujen osaamisen taso on matala ja poliittisen kokemuksen määrä muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta todella vajaa, edellä mainittuihinkin puolueen kannlta merkittäviin tehtäviin on nostettu näihin tehtäviin nähden täysin kokemattomat henkilöt.

Oikeissa puolueissa vastuunalaisiin tehtäviin valitaan kokeneita ja osaavia ihmisiä, persuissa puolestaan meriiteiksi riittävät poikien kehut Homma-forumilla.

Eduskunnan puhemiehen tehtävässä Maria Lohela häpäisee ennen kaikkea itsensä ja isänmaansa. Hänen valitsemisensa puhemieheksi ei vaikuta puolueeseen kovinkaan paljon. Sampo Terhon valitseminen on sen sijaan puolueen eduskutaryhmän ja puolueen kannalta suurempi ongelma. Kokematon ja ylimielinen oikean laidan edustaja tuskin kykenee paimentamaan persujen mullilaumaa varsinkaan alkaneen hallitustaipaleen taatusti riitaisissa tilanteissa.

Odotettavissa on makoisaa viihdettä Persut-Show'n parissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu