Leikkausten vastapainoksi hallitus on sopinut ratkaisuista, joilla helpotetaan kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elinoloja, Vanhanen muistutti.
Näitä toimia ovat esimerkiksi omaishoidon parantaminen, takuueläkkeen korottaminen ja lastensuojelun voimavarojen turvaaminen.
Hallitus on myös päättänyt mittavasta panostuksesta Suomen teiden ja muiden väylien korjausvelan hoitamiseksi. Ellei siihen urakkaan ryhdytä nyt, kustannukset 2020-luvulla nousisivat moninkertaisiksi teiden rakenteiden lahotessa. Nämä hankkeet tuovat suomalaisille töitä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksi uuden hallituksen keskeisimmistä tavoitteista on tukea ihmisten omatoimisuutta, antaa tilaa paikalliselle päätöksenteolle, kokeilla rohkeasti uudistusten toimivuutta käytännössä ja elinvoimaistaa kansalaisyhteiskunta uudelleen.