Armeijasta eroaminen kiihtyy

Exres

Yhä useampi mies tulee siihen tulokseen, ettei USA:n ja Naton sotiin haluta osallistua. Lisäksi tietysti painaa se, että ymmärretään kuinka miehiä käytetään sukupuolen perusteella hyväksi. Enää miehiä ei voi yhtä helposti aivopestä hyväksikäytetyn osaan, ja tämä on erittäin hienoa.

http://www.talouselama.fi/uutiset/joukkopako armeijasta ennatyksellisen moni reservilainen eronnut/a2309145

95

526

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aamukasakka

      Empä ole noissa sodissa ollut, aiompa silti osallistua Suomen puolustamiseen jos tarpeen olisi. Aivopesua lienee monessa suunnassa, kannattaa aatella ihan ite.

      • valmiinaollaan

        Sama juttu, aivopesua ei tarvitse tehdä sillä maanpuolustus motivaatio on 101% vaikka ikää on jo liikaa varsinaiseen 230 000 sotilaan joukkoon mutta tavalla tai toisella mukaan pyritään vaikka toimimalla siviilipuolella apuna tehtävässä kuin tehtävässä.


      • KapteeniAmerikka
        valmiinaollaan kirjoitti:

        Sama juttu, aivopesua ei tarvitse tehdä sillä maanpuolustus motivaatio on 101% vaikka ikää on jo liikaa varsinaiseen 230 000 sotilaan joukkoon mutta tavalla tai toisella mukaan pyritään vaikka toimimalla siviilipuolella apuna tehtävässä kuin tehtävässä.

        Aivopesua on tehty jo niin paljon, että tuollainen hyödytön ikäloppu idioottikin oikein hinkuaa pääsemään ottamaan luotia otsaansa. Suomalainen yhteiskunta perustuu pelkälle militaristiselle aivopesulle, millään muulla ei tunnu olevan paljon mitään väliä. Nytkin aiotaan leikata miljarditolkulla köyhiltä ja vähäosaisilta vain jotta päästään kohta taas uhittelemaan uusilla asejärjestelmillä (tulevat asehankinnat vaativat 10-11 miljardia). Valtio, jonka ainoa tavoite on rikastuttaa asekauppiaita, ei ole paskankaan arvoinen. Rahat menevät Nato-maiden asetehtailijoille, ja itse aseilla pönkitetään USA:n ja Naton geopoliittisia tavoitteita.


      • venäläisethimaan

        Minkäs teet, kun meillä on heikompaa ainesta edustava paskakansa rajan itäpuolella. Jos heille rakentaa säälistä vedenpuhdistamon, he vastaavat rajaloukkauskampanjalla.


      • Jämptionnäin

        Se on miehen puhetta!


      • res_upseeri

        Jos me olisimme Ruotsin tapaan riisuneet itsemme aseista, niin kusessa oltaisiin. Myös Ruotsi nykyistä enemmän.Täällä pyörisi itärajan takaa tulleita vihreitä miehiä järjestelemässä asioitamme ilman aseita ja aseiden kera ihan tilanteiden vaatimusten mukaan. Ja sivaripaskat sitten muka näitä vastaan protestoisivat? Jos meillä on ollutkin paskahallituksia perä perään, niin onneksi nämä ovat tajunneet, että Suomen reserviin perustuva puolustus täytyy säilyttää ja puolustuskyky ja -tahto samoin.


      • aom
        res_upseeri kirjoitti:

        Jos me olisimme Ruotsin tapaan riisuneet itsemme aseista, niin kusessa oltaisiin. Myös Ruotsi nykyistä enemmän.Täällä pyörisi itärajan takaa tulleita vihreitä miehiä järjestelemässä asioitamme ilman aseita ja aseiden kera ihan tilanteiden vaatimusten mukaan. Ja sivaripaskat sitten muka näitä vastaan protestoisivat? Jos meillä on ollutkin paskahallituksia perä perään, niin onneksi nämä ovat tajunneet, että Suomen reserviin perustuva puolustus täytyy säilyttää ja puolustuskyky ja -tahto samoin.

        Ruotsi nyt on kautta aikain tottunut olemaan kun pillu perseen takana piilossa.
        Siihen ne on luottaneet ,että kyllä suomipoka pitää heidän jtärajansa puolustamisesta huolen.


      • luuserilaumat

        Antaa mennä vaan semmoset miehet.Ei niistä kuitenkaan maanpuolustuksessa olis kun haittaa.Nuo ei ole puupennin veroisia silloin kin miehiä tarvitaan.


    • erosineroasinäkin

      No no! Eikö sipilän hallitusta pidä puollustaa hengellä? Siitä, että kohta tehdään 50h/viikko ja palkkaa saadaan puolet vähemmän kun nytten ja eläkkeelle pääsee vasta 79v. Työttömänä et saa mitään ja jos et ole porvariperheestä sano hyvästi opiskeluhaaveille. Vitun epäisänmaalliset rentut kun ette halua puollustaa tätä maata hengellänne joka myös lähtee aivan saakelin isolla prosentilla kun Venäjä päättää hyökätä.

      • heimoaate

        Suomessa ihmiset on niin perustelliisesti aivopesty venäjäpelkoon ja indoktrinoitu ihannoimaan militarismia, että vielä vuonna 2015 on näitä jotka eivät mitään muuta halua paitsi kiihkeästi päästä sotimaan Venäjää vastaan. Tuollaisissa toiveissa on se ikävä puoli että ne saattavat jopa toteutua.

        Venäjä toteuttaa omaa turvallisuuspolitiikkaansa jonkun kärpäsenpaskavaltion asukkaiden mielipiteistä riippumatta, ja jos Suomi menee vielä selkeämmin Yhdysvaltojen kelkkaan ja edelleen kovasti uhoaa, niin saattavat heidän strateginsa tulla siihen tulokseen, että Suomen suunnalta kohdistuu jälleen Pietarin sivustaan todellinen uhka. Tyypillisestihän Venäjän primaarisen uhkaajan joukot nousevat ensin maihin Suomessa (1918, 1941), ja pian tämän jälkeen alkavat hyökkäykset Suomesta Venäjän maaperälle (Heimosodat, operaatio Barbarossa).


      • Näin_On_Marja_piste_fi

        Kirjoitit: "Suomessa ihmiset on niin perustelliisesti aivopesty venäjäpelkoon... "

        Tarkoitit varmaan: "Suomessa ihmiset on niin PERUSTELLUSTI aivopesty venäjäpelkoon...."


        -Eihän tässä asiassa ole Ukrainan tapahtumien jäljeen mitään epäselvää.


      • ajattelija143

        Venäjällä ihmiset on aivopesty Yhdysvallat ja Nato-pelkoon. Aivan perustellusti, sillä Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja Irakiin ilman oikeutusta. Jostain syystä siitä ei seurannut mitään pakotteita jne.


      • tempokas2212
        Näin_On_Marja_piste_fi kirjoitti:

        Kirjoitit: "Suomessa ihmiset on niin perustelliisesti aivopesty venäjäpelkoon... "

        Tarkoitit varmaan: "Suomessa ihmiset on niin PERUSTELLUSTI aivopesty venäjäpelkoon...."


        -Eihän tässä asiassa ole Ukrainan tapahtumien jäljeen mitään epäselvää.

        Ukraina on jenkkien hiekkalaatikko.Odessan kuvernööriksi laitettiin Shakasvili jolle palkka maksetaan dollareissa Amerikasta.Palkanmaksu tosin pysähtyy heti kun saa napin otsaansa.Ei ole kuulemma paljon pitänyt ulkoilmapuheita.......??


      • oletoikeessa
        ajattelija143 kirjoitti:

        Venäjällä ihmiset on aivopesty Yhdysvallat ja Nato-pelkoon. Aivan perustellusti, sillä Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja Irakiin ilman oikeutusta. Jostain syystä siitä ei seurannut mitään pakotteita jne.

        Jostain syystä natokiihkoilijat tyystin ohittavat natomaiden sotarikokset.

        Suurin maailmanrauhan uhka on jo pitkään ollut Atlantin tuollapuolen asustava tyhjäntoimittajavaltio.
        He eivät pidä huolta omistaan eikä vieraista.
        Tuskin missään olllaan suomea lukuunottamatta yhtä tyytymättömiä omien politikkojen kähmyrointeihin kuin juuri uuessaassa.


    • ei_mikään_ihme
      • ceurchr

        Taitaa pian olla suurin syy maasta lähtöön tuo nykyinen hallitus. Eläkeläiset ainakin lähtee kun aletaan eläke-eduista karsimaan jotka kovalla työllä ansaittu.

        Aivan sisäpiirin venkoilua hallituksen touhu, Si..si..pilä vähän kuin put..put..in, molemmat rikkaita ja ajavat vahvasti omaa etuaan. Miksi säästötoimia ei kohdisteta ulkomaan apuun ym joihin valtio varojaan syytää, kulttuuri esim. kulttuuria voi harrastaa ilman valtion avustuksia jos on halua. Miks näiden avustuksien vähentämisestä ei koskaan puhuta, ainoastaan köyhiltä otetaan vimeinenkin, pian tässä toivoo että tulisi..no jääköön sanomatta.


      • Bror-Erik
        ceurchr kirjoitti:

        Taitaa pian olla suurin syy maasta lähtöön tuo nykyinen hallitus. Eläkeläiset ainakin lähtee kun aletaan eläke-eduista karsimaan jotka kovalla työllä ansaittu.

        Aivan sisäpiirin venkoilua hallituksen touhu, Si..si..pilä vähän kuin put..put..in, molemmat rikkaita ja ajavat vahvasti omaa etuaan. Miksi säästötoimia ei kohdisteta ulkomaan apuun ym joihin valtio varojaan syytää, kulttuuri esim. kulttuuria voi harrastaa ilman valtion avustuksia jos on halua. Miks näiden avustuksien vähentämisestä ei koskaan puhuta, ainoastaan köyhiltä otetaan vimeinenkin, pian tässä toivoo että tulisi..no jääköön sanomatta.

        Sano pois vaan kun sanalle aloit köyhä ennen kuolemaasi.Mikä olisi kivoin
        leikkaussarka välittömässä läheisyydessäsi?


      • eionnistukka
        ceurchr kirjoitti:

        Taitaa pian olla suurin syy maasta lähtöön tuo nykyinen hallitus. Eläkeläiset ainakin lähtee kun aletaan eläke-eduista karsimaan jotka kovalla työllä ansaittu.

        Aivan sisäpiirin venkoilua hallituksen touhu, Si..si..pilä vähän kuin put..put..in, molemmat rikkaita ja ajavat vahvasti omaa etuaan. Miksi säästötoimia ei kohdisteta ulkomaan apuun ym joihin valtio varojaan syytää, kulttuuri esim. kulttuuria voi harrastaa ilman valtion avustuksia jos on halua. Miks näiden avustuksien vähentämisestä ei koskaan puhuta, ainoastaan köyhiltä otetaan vimeinenkin, pian tässä toivoo että tulisi..no jääköön sanomatta.

        Ei voi. Monikulttuurisuus vaatii pieniä miljardeja.


    • Bror-Erik

      Minä en kättäni koukista natosuomen eteen jos sellainen tilanne tulisi.Mutta en
      usko että tulee koska kansa ei niin tahdo eikä päättäjät silloin niin päätä!
      -Ulkoisänmaallisuudelta kyllä tullaan terä tylsyttämään.

      • "Minä en kättäni koukista natosuomen eteen jos sellainen tilanne tulisi."

        Tuskin koukistaa kättänsä ketään muukaan valtio Suomen puolesta, vaikka Suomi silloin sitä kuinka vaatisi ja poraisi. Sellainen tarve tulee takuuvarmasti olemaan että meitä omahyväisiä suomalaisia on pyydetään puolustaa, mutta mehän emme puolusta muuta kuin itteämme. Hyvin on maksettu jatkosodan itsenäisyyden säilymisestä Saksalle.

        Minkä muun kuvittelet tulevan Suomelle hätiin, jollei Naton vai kuvitteletko ettei Suomea tarvitse mikään maa auttaa, että Suomi pärjää omillaan, HEH! Ei sellaista ole tapahtunut koskaan eikä tule tapahtumaan, jos viitsit historiaa lukea. Jollei suomalaiset kuole vihollisen luoteihin niin todennäköisesti nääntyy nälkään tai kaatuu omaan paskaansa!


    • tykkimiesrautanyrkki

      Kuule Exres
      Paistaako siellä venäjällä aurinko ? Täällä Suomessa on vähän pilvistä. Onhan teillä tukevasti ikkunat ja verhot kiinni siellä trollitehtaassa. Kai te olette aamu kommunismi saarnaat kuunnelleet ja lukeneet Putlerin päiväkäskyn. Muutenhan se dollari ei tilillenne kilahda ja syötävä se on teidän vaikka sitten kaalia joka varmasti tulee olemaan yhä useammin ruokalistallanne...

    • ressu1

      jep promillen kymmenes osa eroaa....lopuilla kasva maanpuollustus into reseviliittoihin liittynyt jo tuhansia

    • Turhiaäijiä

      Kyllä vielä itsekkin eroan reservistä. Intti oli hukkaan heitetty aika. Se oli vastenmielistä. Paras tapa kostaa niille kapiaisille on erota reservistä ja ilmoittaa, että olette tehneet turhaa työtä minun kohdallani.

      Kannattiko???

    • jjikiu6ku6k

      Etvoi lain mukaan erota reservistä, tehtäväsi tosin muuttuu. Olet maanpuolustusvelvollinen tavalla tai toisella vähintää 50v asti. EHHEHEE, LUSMU!

      • Suomi_on_sontaläjä

        Lain mukaan reservistä kyllä voi erota, mutta asialla ei oikeastaan ole merkitystä; Suomelle ja sen paskalaeille voi yksinkertaisesti viitata kintaalla. Suomen paskaisella valtiolla ei ole kykyä tehdä asialle mitään. Vituttaako tämä fakta natsipelleä?


    • SuomiFinland13

      HAISTAKAA PASKA ASEISTAKIELTÄYTYJÄT. Jokainen suoraselkäinen ja epäpelkuri menisi puolustamaan maataa.

      • SuomiShitland

        Haista isopaska vajakkinatsi. Jokainen aivopesty pelkuri tekee mitä käsketään, miehet tekevät mitä haluavat.


      • dfefr
        SuomiShitland kirjoitti:

        Haista isopaska vajakkinatsi. Jokainen aivopesty pelkuri tekee mitä käsketään, miehet tekevät mitä haluavat.

        Onko se sitten parempi että omat ampuu MIEHEN joka on niin paskahousu että ei täytä velvollisuuttaan.


      • jotenmiks
        dfefr kirjoitti:

        Onko se sitten parempi että omat ampuu MIEHEN joka on niin paskahousu että ei täytä velvollisuuttaan.

        Ei kannata puolustaa jos se mitä puyolustetaan ei vastaa omia arvoja.
        Maaperä ei pulustamista kaipaa, joten kun puolustettaisiin, puolustettaisiin vallassaolevia tumpeloitamme.
        Olen täysin erimieltä kuin politikkomme ovat olleet koko EU-ajan.
        Ja olen ollut joka ikisessä kritisoimassani asiassa oikeassa. Kaikki mitä luvattiin on mennyt pieleen ja minä tiesin sen jo etukäteen.

        Minun sotilasvalaani ei ole tehty tällaisen politiikan puolustamiseen!
        Jos nyt puolustaisin näitä, puolustaisin juuri sitä poltiikkaa jota en muutenkaan kannattaisi.
        Ja mahollisen sodan jälkeinen maailma olisi vieläkin tympeämpi kuin nykyinen.


      • Menehän sitten puolustamaan tätä maatasi äläkä täällä marise!


    • Pienviljelijä

      Suomi ei ole Natossa. Suomi ei myöskään halua Venäjän vasalliksi tai miehittämäksi. Venäjän, Novgorodin naapuruudesta on pitkä huono kokemus. Mutta jos trolliarmeija saa ihmiset vakuutettua siitä että Suomi on jo Natossa ja Nato/länsimaafobia johtaa Venäjn toimiin pieniä naapureitaan vastaan, eikö sitten ole parempi olla Natossa kuin yksin.

      • EiUsalle

        Suomessa Natoa kannattaa ainoastaan 27%.Vastustajia on yli puolet.Sitten kun selviää että Ukrainassa tapahtunut matkustajakoneen alasampuminen oli USA/Nato/Ukraina linkin tekosia niin kannatus tippuu entisestään.Ei kukaan isänmaahenkinen mies lähde viemään jonkun Amerikan asiaa eteenpäin oman henkensä uhalla.En minä ainakaan.Ja ne jotka lähtee ovat minun silmissä pahimpia Suomen pettäjiä joten heitä tulee käsitellä vihollisina.........


      • EiUsalle kirjoitti:

        Suomessa Natoa kannattaa ainoastaan 27%.Vastustajia on yli puolet.Sitten kun selviää että Ukrainassa tapahtunut matkustajakoneen alasampuminen oli USA/Nato/Ukraina linkin tekosia niin kannatus tippuu entisestään.Ei kukaan isänmaahenkinen mies lähde viemään jonkun Amerikan asiaa eteenpäin oman henkensä uhalla.En minä ainakaan.Ja ne jotka lähtee ovat minun silmissä pahimpia Suomen pettäjiä joten heitä tulee käsitellä vihollisina.........

        USA on vain Naton jäsen. Päämaja on Euroopassa. Suurin osa Euroopan valtioista on Nato jäsen. Suomi on Euroopan maa! Menikö jakeluun? Ilman Natoa Venäjä valtaa Suomen, joten siitä on turha väittää mitään muuta!


    • Hyvä_Suomiiiiiiiiiiiiii

      -
      -
      -
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015081920198685_uu.shtml

      Maailman kolmanneksi vapain maa.... "Vapauden lisäksi Cato-instituutti on selvittänyt myös demokratian toteutumista maissa. Suomen demokratiaindeksi on kuudenneksi paras. Demokratian arvioidaan toteutuvan paremmin vain Norjassa, Sveitsissä, Australiassa, Tanskassa ja Uudessa-Seelannissa."

      -Ihan mielenkinnosta, mistäs lähtisit sitä onnelaasi etsimään kun kerran SF ei miellytä?

      • retujas

        Suomi menee jo Nato harjoituksiin täyttä häkää.Onko eduskunnan siunaus?saattaa kohta kahinat alkaa sisältäpäin?


    • pumpumrätätä

      Tekopyhänä aikakautena jolloin kaikki etsivät syitä sille ettei voi mennä armeijaan. Ei teitä paskahousuja siellä porukassa kukaan ala tosin kaipaamaankaan. Tiellä olisitte.
      Onneksi meillä on urheita naisia jotka täyttävät paikkanne aivan loistavasti.
      Miettikää homoavioliittojanne vaan. VOI HELLALLUTUNA TENTÄÄN!

      • AdvancedHypersonicWeapon

        Armeijan uusi motto:

        "Ryynää metsässä ilman merkitystä!"

        Suomi valmistautuu edelleenkin toisen maailmansodan aikaisiin suuriin jalkaväki- ja tankkitaisteluihin jollaisia ei ole ollut enää vuosikymmeniin.

        Kaikki nykyiset sodat on pääasiassa käyty ilmavoimien, risteilyohjusten ja lennokkien avulla.

        Suuret lukumäärät kiväärimiehiä juoksuhaudoissa näyttää vain hienolta numerolta armeijan miehistövahvuudessa, mutta käytännössä se on melko käyttökelvoton joukko.

        BrahMos (ramjet supersonic cruise missile) on Venäläinen supersooninen risteilyohjus jonka torjuntaan ei ole olemassa mitään tehokasta keinoa. Silti Suomessa keskitytään poteroiden kaivamiseen ja suurin joukoin metsässä ryynäämiseen.

        Tosin tämän "pää pensaassa" menon ymmärtää, kun tietää mitenkä paljon pitääkään itselleen ja kansalle valehdella jotta voi olla armeijan upseeri ja mennä jokapäivä töihin tekemään työtä jolla ei ole paljonkaan merkitystä!

        Ja ennen kuin himomilitaristit ehtivät väittää minua epäisänmaalliseksi, sivariksi tai armeijan lakkauttamista kannattavaksi, niin haluan sanoa että en ole mitään edellä mainittuja!

        Sen sijaan varoja pitäisi suurten joukkojen kouluttamisen ja ylläpidon sijasta suunnata teknisesti edistyksellisempiin aseisiin, kuin mitä tällä hetkellä tehdään. Samalla ei tarvittaisi ylläpitää tätä yhteiskunnalle BKT:n menetyksenä laskettuna kallista menetelmää jossa kaikki miehet ovat poissa työelämästä 6-12kk joka on kaikkein kallein tapa järjestää maanpuolustus.

        Sen jälkeen saattaisi jopa jäädä enemmän rahaa laittaa niihin uudempiin asejärjestelmiin. Näitä summia ei julkisuudessa yleensä lasketa yhteen, koska se näyttäisi asevelvollisuusarmeijan kannalta huonosla. Sen sijaan lasketaan vain puolustusbudjetin kasvattamisesta jos siirrytään vapaaehtoiseen palkka-armeijaan.


    • huolehdi.itsestäsi
      • 1120

        Ja mitähän hyötyä tuosta eroamisesta on? Kriisitilanteessa(sodan) aikana varmasti lähdet mukaan. Vai luuletko että jäät kotiin pleikkarilla pelaamaan.


      • Näinmenee
        1120 kirjoitti:

        Ja mitähän hyötyä tuosta eroamisesta on? Kriisitilanteessa(sodan) aikana varmasti lähdet mukaan. Vai luuletko että jäät kotiin pleikkarilla pelaamaan.

        Venäläisenä hän olisi hyökkääjien joukossa.


      • hastalavistamf
        1120 kirjoitti:

        Ja mitähän hyötyä tuosta eroamisesta on? Kriisitilanteessa(sodan) aikana varmasti lähdet mukaan. Vai luuletko että jäät kotiin pleikkarilla pelaamaan.

        Natsi kuvittelee että eletään edelleen 1930-lukua. Kriisitilanteessa miljoonat pakkaavat kimpsunsa ja häippyvät etelän lämpöön. Siinä ei natsien ininät auta.


      • lähimmäisapu

      • 1120 kirjoitti:

        Ja mitähän hyötyä tuosta eroamisesta on? Kriisitilanteessa(sodan) aikana varmasti lähdet mukaan. Vai luuletko että jäät kotiin pleikkarilla pelaamaan.

        Reservinkieltäytynyt ei lähde mukaan sinne, mihin lähtee mahdollisesti muut reservit aseettaan kantelemaan, joten se hyöty siinä on. Ei sitä reservissä ole harjoiteltu enää liioin maanpuolustustaitoja. Monilta viime kerrasta on aikaa 10-20 vuotta eli sitä ei ole pahemmin kertailtu.
        Oletko todellakin sitä mieltä ettei miehelle ole täällä muita tehtäviä kuin maanpuolustustehtäviä?! Mitä aikakautta sä oikein elät!?


    • hhuuu

      Voit lähteä jo nyt! Ryssänpaska.

    • EdesUnissa

      Tuo aloituksen maininta ettei haluta osallistua NATOn sotiin ei kyllä ole peruste reservistä eroamiseen. Jos Suomi liittyisi NATOon ei meidän sotilasvalamme olisi voimassa siitä huolimatta ja meidän ei tarvitsisi osallistua mihinkään NATO sotiin.

      NATO maat käyttävät yleensä palkka-armeijoita, koska sotilasliittoon kuuluvan sivistysmaan ei voida olettaa velvoittavan kansalaisiaan enää yleiseen asevelvollisuuteen. Yleensä NATOon liityttyään maa luopuu yleisestä asevelvollisuudesta muutamassa vuodessa. Tämä on mielestäni hoopoa, koska tällä tavalla jäsenyys laskee kyseisen maan puolustuskykyä.

      • " Yleensä NATOon liityttyään maa luopuu yleisestä asevelvollisuudesta muutamassa vuodessa. "

        Sehän on monen mielestä se suurin Naton tuoma heikkous, että vaimoansa paljon rakkaampi yleinen asevelvollisuus lakkautettaisi. Muutoin ei varmaan olisi paljonkaan väliä Naton suhteen, liittyykö Suomi Naton jäseneksi vai ei!?

        "Tämä on mielestäni hoopoa, koska tällä tavalla jäsenyys laskee kyseisen maan puolustuskykyä. "

        Itse en usko Suomen maanpuolustuskykyyn tai -tahtoon (varsinkaan sodan syttyessä). Rauhan aikana se on hyvä sanoa että on uskottava maanpuolustuskyky. Minulle Suomen maanpuolustuskyky on yhtä todellinen kuin että joku jumala olisi olemassa. Liikaa vain militaristien uskottelua maanpuolustuskyvyn suhteen. Ateisti olen kummankin suhteen.


    • rgersghr

      Luonnonvalinnan kannalta on eduksi, mikäli patriootit joutuisivat Iskander- ohjusiskun kohteeksi. Todennäköisesti joutuvatkin pian. Itkevät varmasti kuin ämmät. Vitun Jokerifanivanhukset. Juntit.

    • lemmikkih

      Maanpuolustustahto ennätyskorkealla.
      https://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&cad=rja&uact=8&ved=0ahUKEwil_J376ZLLAhWkO5oKHXBxAhAQFggbMAA&url=http://www.findikaattori.fi/fi/77&usg=AFQjCNEkOmXEC2Nkg5iCHBf69xbAg6nheg&sig2=xyM4J7XELv6VgPihPsciFg

      • Aina_Kyseenalainen

        "Lähde:
        Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto ja Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta"

        Kun itse itseään tutkii niin lopputulos on aina kyseenalainen.
        ainoastaan puolueettoman tahon tekemä tutkimus on luotettava.


    • Ongelmia_tiedossa

      Sukupuolinen hyväksikäyttö ja varsinkin raiskaukset, sekä miesten että naisten, ovat tavalisia jenkkiarmeijassa. Noista on ollut paljon paheksuntaa tiedotusvälineissä.
      Taitaa tuo perinne tulla meillekin USA:n nato-joukkojen mukana, niinkuin huume ongelmatkin.

      • "Sukupuolinen hyväksikäyttö ja varsinkin raiskaukset, sekä miesten että naisten, ovat tavalisia jenkkiarmeijassa. Noista on ollut paljon paheksuntaa tiedotusvälineissä."

        Tuosta syystäkö meillä kaikkia naisia ei vieläkään kutsuta kutsuntoihin!?


    • hhuiii8765

      Amerikasta ei ole koskaan tullut mitään muuta kuin Paskaa!

      • Onkohan Suomesta tullut sitten yhtään parempaa, paitsi tietenkin itsekkäiden nationalistien mielestä?


    • lähimmäisapu
    • unt567

      Sori, mutta en aio erota. On niin hölmöä olla puolustamatta maataan jota rakastaa.

      • olet_lahkolainen

        Todellisen aivopestyn lahkolaisen puhetta. Maita on maailma pullollaan, tämän faktan tajuamiseen tarvitaan aivopesusta irtautuminen.


      • On niin hölmöä, kun maa jota rakastaa ei ole Nato jäsen. Rakkauttakin on monenlaista.
        Itse en puolustaisi Suomea ilman Nato jäsenyyttä. En haluaisi ottaa nappia otsaani suomalaisen tyhmyyden takia, joka tyytyy vain tykinruoka-armeijaansa vaikka saisi muista maista lisäapua. Halvemmaksi käy täysi Nato jäsenyys sodan syttyessä kuin liittoutumattomuus.


    • jhugyvhwe

      Joo mutta täällä minulla oma talo ja perhe, harrastukset yms. en lähde mihinkään karkuun vaikka henki menisi, puolustan viimeiseen veripisaraan maata ja perhettä. Ei tarvitse aivopestä, maan ja perheen puolustaminen tulee ihan luonnostaan.

      • Näköjäänääliö

        Talon takiako ryhtyisit kuolemaan? Perhehän kannattaa siirtää pois sotaa käyvästä maasta. Taidat olla idiootti.


      • johuoih3w
        Näköjäänääliö kirjoitti:

        Talon takiako ryhtyisit kuolemaan? Perhehän kannattaa siirtää pois sotaa käyvästä maasta. Taidat olla idiootti.

        Talomme on paikka jossa perheemme asuu, olemme talon omalla työllämme maksaneet ja sitä ei vie russat eikä muslimit!

        Me ei karkuun lähdetä, vaimokin osaa käsitellä aseita ja osaa ampua.


      • johuoih3w kirjoitti:

        Talomme on paikka jossa perheemme asuu, olemme talon omalla työllämme maksaneet ja sitä ei vie russat eikä muslimit!

        Me ei karkuun lähdetä, vaimokin osaa käsitellä aseita ja osaa ampua.

        Kotipatriootti. :)


    • poimittua

      Maa on kahtia jaettu. En yhtään ihmettele, jos joitakin ei kiinnosta puolustaa herrojen Suomea. Mitä täällä on puolustettavaa? Maa-alue, hyväveli järjestelmät, leipäjonot, rikkaat jotka uhkaavat muuttaa ulkomaille jos kerätään veroja vai Sipilän hallitus? Miksi niitä joista yhteiskunta ei välitä, kiinnostaisi puolustaa sellaista yhteiskuntaa? Kannattaa tutustua käsitteeseen anomia.

      • Eu-ies

        Ei tule oikein mieleen minkä takia tällaista suvakkilandiaa pitäisi puolustaa. Kaikki annetaan pois, itsenäisyys, suomalaisuus ja sen identiteetti, luonnonvaramme, hallintovaltamme kun eräs nimeltä mainitsematon uskontokin uhkaa pitemmässä juoksussa, ja jo nyt vaatii lakiansa tänne. On vain ajan kysymys milloin se laki hyväksytään rasismin pelossa tänne. Että silleen.


      • Eu-ies
        Eu-ies kirjoitti:

        Ei tule oikein mieleen minkä takia tällaista suvakkilandiaa pitäisi puolustaa. Kaikki annetaan pois, itsenäisyys, suomalaisuus ja sen identiteetti, luonnonvaramme, hallintovaltamme kun eräs nimeltä mainitsematon uskontokin uhkaa pitemmässä juoksussa, ja jo nyt vaatii lakiansa tänne. On vain ajan kysymys milloin se laki hyväksytään rasismin pelossa tänne. Että silleen.

        Miksi kukaan ei puolusta maatamme islamin uhan edessä? Se nakertaa tälläkin hetkellä rakasta synnyinmaatamme.


      • suomessa.on.hyvä.elää

        "herrojen Suomea"?? Eiköhän tämä ole myös köyhien Suomi yhtälailla kuin herrojen!

        Pitäähän tätä maata puolustaa koska asumme täällä, leipäjonot tärkeitä, niitäkin pitää puolustaa sillä joillekin leipäjonot on tärkeitä.

        Kyllä vielä Suomessa hyvä elää ja asua, ei ole herkkua lähteä ulkomaille ja pärjätä siellä, ei sielläkään noin vaan elellä ja vedetä lonkkaa, moni köyhä ja tyytymätön joka täälläkin kirjoittelee muuttuisi jos saisi miljoonia rahaa, ei enää valittaisi eikä edes katsoisi köyhiä, näin se vaan menee, itse elän mieluummin köyhänä kuin pirun rikkaana, jos olisi tolkuttomasti rahaa niin koko ajan pitäisi varmaan olla menossa ja hankkisi veneitä, autoja yms ja sitten niiden huollot ja kaikki muu, vaikka ne teettäisi toisella niin kuitenkin kaikkien asioiden hoitaminen, lukemattomat puhelinsoitot yms rassaisi pitemmän päälle, parempi elää vähällä ja vähällä tekemisellä, saa olla vapaa kuin taivaan lintu, suuri raha vangitsee.


      • suomessa.on.hyvä.elää kirjoitti:

        "herrojen Suomea"?? Eiköhän tämä ole myös köyhien Suomi yhtälailla kuin herrojen!

        Pitäähän tätä maata puolustaa koska asumme täällä, leipäjonot tärkeitä, niitäkin pitää puolustaa sillä joillekin leipäjonot on tärkeitä.

        Kyllä vielä Suomessa hyvä elää ja asua, ei ole herkkua lähteä ulkomaille ja pärjätä siellä, ei sielläkään noin vaan elellä ja vedetä lonkkaa, moni köyhä ja tyytymätön joka täälläkin kirjoittelee muuttuisi jos saisi miljoonia rahaa, ei enää valittaisi eikä edes katsoisi köyhiä, näin se vaan menee, itse elän mieluummin köyhänä kuin pirun rikkaana, jos olisi tolkuttomasti rahaa niin koko ajan pitäisi varmaan olla menossa ja hankkisi veneitä, autoja yms ja sitten niiden huollot ja kaikki muu, vaikka ne teettäisi toisella niin kuitenkin kaikkien asioiden hoitaminen, lukemattomat puhelinsoitot yms rassaisi pitemmän päälle, parempi elää vähällä ja vähällä tekemisellä, saa olla vapaa kuin taivaan lintu, suuri raha vangitsee.

        "Eiköhän tämä ole myös köyhien Suomi yhtälailla kuin herrojen!"

        Mitä köyhät ovat saaneet herrojen Suomesta muuta kuin keppiä?!

        "Pitäähän tätä maata puolustaa koska asumme täällä, leipäjonot tärkeitä, niitäkin pitää puolustaa sillä joillekin leipäjonot on tärkeitä."

        Eikö jokaiselle työpaikka ois puolustuksen arvoinen saati joku leipäjono. Leipäjonoon ei kannata pyrkiä! Jos itse joutuisin jonakin päivänä leipäjonoon niin ennemmin kuolisin nälkään.

        " itse elän mieluummin köyhänä kuin pirun rikkaana, jos olisi tolkuttomasti rahaa niin koko ajan pitäisi varmaan olla menossa ja hankkisi veneitä, autoja yms ja sitten niiden huollot ja kaikki muu, vaikka ne teettäisi toisella niin kuitenkin kaikkien asioiden hoitaminen, lukemattomat puhelinsoitot yms rassaisi pitemmän päälle, parempi elää vähällä ja vähällä tekemisellä, saa olla vapaa kuin taivaan lintu, suuri raha vangitsee. "

        Itse sijoittaisin rikkaana hyväntekeväisyyteen.


    • RessuEiRedford

      Olkaa hyvät maanpetturit, Allegro lähtee ihanuuksien ihmemaahan ihan joka päivä! Tervemenoa vaan, ei muuten tule teikäläisiä ikävä, paitsi miinapolkijoina!
      Jos joku ei ole vielä tietoinen, Suomi EI kuulu Natoon! ja ainoa uhka Suomelle tulee (ja on aina tullut) idästä eli Venäjältä! Nyt on kyse Suomen puolustamisesta ei mistään muusta. Ja jos Suomi ei ole puolustamisen arvoinen, edelleen saa Allegroon lippuja. Tai Vikingillä sitten Ruåtsiin. Tervemenoa, helvettiäkö täällä kuppaatte?

      • "Jos joku ei ole vielä tietoinen, Suomi EI kuulu Natoon! ja ainoa uhka Suomelle tulee (ja on aina tullut) idästä eli Venäjältä!"

        Sitähän sä toivot että Venäjältä tultaisi. Et taitaisi olla elossa kovinkaan pitkään, jos sieltä tultaisi kun sieltä ei ensisijaisesti tule sotajoukkoja vaan ennemmin satelisi ohjuksia, joille Suomessa ei pahemmin mahdettaisi mitään. Natolla tosin ois ohjuskilpiä, mutta kun Suomi ei ole Naton jäsen niin sellaista Suomi ei saa. Koita pärjätä tykinruoka ja hyräile odotellessasi vaikka ateenalaisten laulua:
        https://fi.wikisource.org/wiki/Ateenalaisten_laulu_(1933)


    • putolev

      Onpa luihun näköistä sakkia nuo reservistä eronneet ja Pelastusopistolle koulutukseen tulleet. Tuota porukkkaa ei pidä mahdollisessa kriisitilanteessa päästää mihinkäään. Helppo arvata, mitä lusmujen mielessä on.

    • en_jaksa_enää_leikkiä

      Tätä asiaa hyssytellään. Todellisuudessa orjuuteen ja sukupuoliriistoon perustuva asevelvollisuusarmeija on tiensä päässä. Suomen puolustuksellisista riskitekijöistä suurin on yhä jatkaa sitä leikkiä, että tämä paperitiikeri olisi muka oikea armeija.

      • meeleikkiinsamovaarilla

        Mene ryssä kotiisi kasvamaan! Sinä puhut Venäjän armeijasta, et Suomen. On meillä tarpeeksi miehiä PUOLUSTAMAAN Suomea, jotta tehdään hyökkäys niin kalliiksi ryssälle, ettei se kannata missään oloissa.


      • meeleikkiinsamovaarilla kirjoitti:

        Mene ryssä kotiisi kasvamaan! Sinä puhut Venäjän armeijasta, et Suomen. On meillä tarpeeksi miehiä PUOLUSTAMAAN Suomea, jotta tehdään hyökkäys niin kalliiksi ryssälle, ettei se kannata missään oloissa.

        Tykinruoka-armeijalla on miehiä asekalustona, kun muilla maan armeijoilla on aseet erikseen!?


    • maanpettureillekuolema

      Suomalaisten ei tule sotia muiden sotia.Ainoastaan oman kotimaansa (esi-isiensä) puolesta, mutta jos kantasuomalaiset ovat kuin orjia omassa kotimaassaan, kuten nyt ovat, niin suojelkaa vain itseänne ja perheitänne.Minä en lähde suojelemaan maanpetturi eduskuntaa tai muuta paska väkeä, ettekä lähde tekään.

      • Koitappa katsella Euroopan karttaa. Osaatte kyllä sanella että Venäjä on ainoa Suomelle uhka, mutta ette osaa lukea edes karttaa tai ajatella. Lisäksi ette ymmärrä että sellainen vaatii Suomelta hieman varustautumistakin, eikä vain sitä samaa sananhelinää. Jos Eurooppa joutuisi todelliseen sotaan (3. maailmansota?) niin Suomi tuskin siinä sodassa olisi liittoutumaton ja me todellakin joutuisimme sotimaan myöskin muiden maiden sotia. Mikä maa on historiassa sellainen, joka olisi saavuttanut ilman liittoutumista mitään? Suomi on strategisesti ja geopoliittisen kiinnostava Nato maille ja Venäjälle, joten liittoutumattomana Suomi olisi sotatanner halusimme tai ei. Ruotsin ratkaisua on turha odottaa, ratkaisu Naton liittymisestä on tehtävä Suomen itse. Naton kanssa meillä on jo ns. isännyyssopimus, joka tarkoittaa että me ollaan velvollisia antamaan Nato joukoille maa-alueen käyttöön tai osan siitä yms. Parempi on puolustaa Suomea yhdessä Nato joukkojen kanssa kuin yksin. Eikö se just ole sitä todellista isänmaallisuutta tai ainakin yhteiseen hiileen puhaltamista!? Natolla on käytössään sellaista sotateknologiaa, jota ei ole Suomella tai Suomella on sitä todella melko mahdotonta hankkia sellaista käyttöönsä ilman Nato-jäsenyyttä (esim. ohjuskilvet).


    • TerveTonttu

      Terve Putintonttu ! Olette joutuneet kärsimään kylmästä keväästä ja kaali on kortilla. Myötätuntoa vaan sinne, mites olette kyenneet organisoimaan jonotukset ja kaalikupongit ?

      • .. entäpä koneöljyn ja kuitupuristeen kombinaatiosta valmistetttu paika ... miltä sellainen maistuu?.
        Nimim. "maanpettureillekuolema " l. pietarin pikku katupojan .i. lutkuttaja ... täällä nautitaan kohta kuumasta kahvista, sekä paksulla suolalohiviipaleella maustetusta ruisleivästä ... Mites siellä Ulitsa Savushkina 55:n Trolliluolassa ... onko haaleaan, paskaiseen veteen keitetty laiha kallisoppa hyvää????? . ;-)


    • excitavit

      Ei maanpuolustamisessa mitään vikaa ole kannatan kansallisvaltioita, mutta Suomen puolustamisen kannattuvuus ja järkevyys on hävinnyt sitten 1940-luvun. 1950-luvulla hallituksessa istui käpykaartilaisia ja jos sota olisi jälleen syttynyt olisi pitänyt samalla puolustaa niitäkin. Suomen puolustusvoimat eivät ole enää se sama mikä oli ennen. Suomen armeijassa on heitetty sukupuoliroolit romukoppaan. Kotijoukko-osastokin lakkautettiin puhtaasti poliittisin perustein. Jalkaväkimiinat otettiin pois rajalta? Ei Suomen puolustustamista ole ainakaan helpotettu. Tosi fakta on se että Venäjä ei hyökkää Suomeen yhtä puutteellisten tietojen varassa kuin viimeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että vastassa on aivan saatanallinen arsenaali, eli koelema on todenäköinen rintamalla/ vankileirillä. Tiedän että kun ihminen puolustaa tätä maata se ei taistele pelkästään päättäjien pelinappulana vaan myös oman perheen vuoksi. Valitettavasti Suomi on muuttunut niin paljon mitä se on ollut, että en itse puolustaisi sitä. Suomen tulisi muuttua aika paljon. En jaa muuttuneita arvokäsityksiä "ennemmistön kanssa", taistelisin sellaisen maan puolesta joka on pettänyt oman kansansa. Sitä paitsi Suomi ei ole enää itsenäinen valtio vaan yritys ja EU-osavaltio jo vuodesta 1994/1995. Eli toisin sanoen en taistele yrityksen puolesta nimeltä Suomi joka löytyy kaupparekisteristäkin. En myöskään kehoita muitakaan. Otetaan asia uudelleen puheeksi kun seuraavat asiat ovat tapahtuneet:

      - markka on Suomen virallinen valuutta
      - Suomi ei kuulu EU:n
      -Suomi nimistä yritystä ei löydy kaupparekisteristä
      -Suomi ei havittele liittymistä Natoon tai mihinkään Varsovan liittoon.
      - Suomessa luovutaan edustuksellisesta demokratiasta ja siirrytään suoraan demokratiaan
      - Suomen maahanmutto politiikka järkiperäistetään
      -Suomen ev.lut kirkko puhdistetaan leipä-papeista
      - Suomi ryhtyy omavaraisemmaksi ja velattomaksi maaksi
      - oman kansan eriarvoistaminen on lopetettu
      - oikeudenkäynnit rötösherroja vastaan on aloitettu
      - hyvät suhteet Venäjään on palautettu, koska v***n iso naapuri (en tarkoita suomettumista uudelleen)
      - Suomessa löytyy työpaikkoja jatkossakin
      -Suomen armeija ryhdistäytyy ja palauttaa sukupuoliroolit armeijaan naiset naisia miehet miehiä, eikä mitään v***n sekasikiöitä. Palauttaa puolustuksen uskattavuuden ja poistaa lenkkarit ja sauvakepit varusmiehiltä.

      Ei väitä että Suomen tarvitse muuttua näihin ehtoihin sopivaksi, mutta katson ettei tällöin minunkaan tarvitse sitä puolustaa, koska kansalaisuudestani en voi luopua ennen kuin saan toisen tilalle....harmillista

      • Jokatapauksessa sua sitoo kansalaisvelvollisuus Suomea kohtaan, kuten koko kansaa. On sitä aseettomiakin maanpuolustustehtäviä. Itsestäänselvyytenä pidetään että kaikille miehille annettaisi ase kouraan ja ollaan vaihtoehdottomia siinäkin suhteessa ettei muuten tarvitse tehdä mitään, niinkö?

        Perussuomalaisten ajamista teeseistä (sinun ehdoista) en ole kanssasi samaa mieltä. Jyrkkä nationalismi ei ole kovinkaan järkevää.


    • EnLeikiSotaa

      Simo Silmun sanoin "haistakaa perse ja vittu" kaikki militaristi-intoilijat.

    • rönsyilyä

      Tässä nyt juttu rönsyilee pahan kerran. Maanpuokustustahto on tilastoillisesti tutkittuna korkea ja myös käytännössä.

      Diplomatia on Suomen hyvä keino ulkopuolista uhkaajaa vastaan, jota ei tällä hetkellä ole realistisesti näkyvissä.

      Suomi pystyy hoitamaan oman puolustuksensa liittymättä NATO:oon uskottavalla tavalla, ellei Suomea pommiteta ydinasein yhtäkkiä. Ydinaseiden käyttökynnys on kuitenki tunnetusti korkea, eikä Suomen diplomaattisen asenteen vuoksi Suomella ei ole mitään erityisiä uhkatekijöitä. Sen on määritellyt SUPO ja Suomen Armeija.

      • röhönaurua

        "Maanpuokustustahto on tilastoillisesti tutkittuna korkea ja myös käytännössä."

        Ja tilastollisesti tutkitusti Suomessa ei ole korruptiota.


      • röhönaurua kirjoitti:

        "Maanpuokustustahto on tilastoillisesti tutkittuna korkea ja myös käytännössä."

        Ja tilastollisesti tutkitusti Suomessa ei ole korruptiota.

        Kyllä sitä korruptiota varmaankin löytyy, mutta vähemmän näkyvänä ... kutsuttakoon sitä vaikka Nepotismiksi. ;-)

        IMHO.


    • Ressu1

      Harmittavaa kun on niin huomot välit kun naapurissaolisi isot taloys mahdollisuudet ja rikas kulttuuri..helvetti tätö nationalismin nousua mutta sillon olis pakko puollustas jos tilanbe tulee

    • reserviläinen

      Siitä vaan pelkkä menolippu itärajan tuolle puolen niin pääset paratiisiin niin loppuu harmittaminen.
      Suomessa on hyvä asua ja elää.

      • PitäkääLeikkimaanne

        Suomessa on ahdistava asua ja paska elää.....minun mielipiteeni suomesta silloin kun asuin siellä.Nykyään täällä jenkkilässä missä voi sanoakin jotain ettei leimaannu rasistiksi heti!


    • syvään.rauhaan

      Aseistakieltäytyminen pelastaa ihmiskunnan!

      • ToimiiAina

        Ja zyklon -aine desinfioi sen jälkeen syvään uneen...


    • irgvoyre

      Joo varmaankin! Kuinkas meinaat saada kaikki aseistakieltäytyjiksi? Aina löytyy muutama joka ottaa riidan tullen aseen käyttöön, jos ei muuta niin nuijan ja vastapuolen on pärjätäkseen otettava nuijaa tehokkaampi ase ja siitä se sitten asevarustelu lähteekin.

      Niin kauan kun ihmisiä on olemassa on riitoja ja niistä syntyy suurempia kahnauksia ja niitä ei selvitetä puhumalla vaan otetaan matsi ja käytetään kättä pidempää joten äläpä viitsi maalailla vaaleanpunaisia paratiisikuvia.

      • PelastukoonKenVoi

        Jokainen voi pelastaa itsensä armeijalta ja sodalta. Ei sitä muita tarvitsekaan käännyttää kuin itsensä.


      • irgvoyre
        PelastukoonKenVoi kirjoitti:

        Jokainen voi pelastaa itsensä armeijalta ja sodalta. Ei sitä muita tarvitsekaan käännyttää kuin itsensä.

        Joopa joo mut entäs sitten kun vastaan asettuu juuri se joka ei ole itseään käännyttänyt, tulee nuija iskuun kohotettuna päällesi, mitäs sitten teen? Siinä ei auta itku eikä jeesustelu, jos et puolustaudu niin kuolet.


    • isäntämaasoppari

      Pitäkööt tunkkinsa, annetuilla valoilla ja kunniallisilla vakuutuksilla ei ole näissä oloissa enää mitään arvoa.

    • reuerureuru

      Mitä syytä on puolustaa enää suomea? Johan nasimakin sanoi, että ei suomi kuulu kellekään. Kukaan ei ole rakentanut suomea.

      Ja suomalaisetkin on tulleet tänne muualta, tosin muutama tuhat vuotta sitten, mutta kuitenkin samoja maahanmuuttajia kaikki tyynni.

      Suomalaisten puolustustahto murennetaan kaikella roskapuheella, miksiköhän.

      • Jotainrajaa_

        Uskokoon heikompi aines mitä uskoo! Suomalaiset vaelsi jo kylläkin n. 11000 vuotta sitten tänne. Nusima on kommunisti-muslimi ja pakoloinen. Isänsä oli Neuvostoliitossa Afganistanin suurlähettiläs, sekä vähän ennen Afganistanin kommarivallan luhistumista käytännössä korkein virallinen johtohahmo Kabulissa. Menkööt koko suku takas sinne mistä tulivatkin! Me ei tarvita eikä haluta tänne moisia sammakonmöläyttäjä-demari-imaaneja!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      0
      4156
    2. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      79
      2337
    3. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1811
    4. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      173
      1697
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1412
    6. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1408
    7. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1291
    8. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      138
      1158
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1094
    10. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1093
    Aihe