30 vuotta on vasemmiston rientoja niemellä suomen nähty. sampo sanoi kuin kansa.hyvä.!
sampo terho. laittoi arhikselle luun kurkkuun
suomessa
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
MINUN LYHYELLÄ URALLA .MINÄ NAUROIN.KIITOS.SUORAA FAKTAA.
Kansanedustaja Sampo on nykyisin Soinin Timpan luottomiehiä.
Nautin siitä tavasta, jolla Sampo kyykytti ylioppilasta.
Nauroimme rouvan kanssa Ruotsiksi, myös Eerolan ja Gustafsonnin pienimuotoisesta yhteenotosta. Eerolakin on muuttunut/muuttanut mielipiteitään positiiviseen suuntaan, hänkin on ylioppilas.
Viiltävää huumoria.
Terho on kyllä oikeistolaisempi kuin Kokoomuksen nuoriso-osasto, ja se on jotain jo.
Änkyttävä pakkoliikkeinen oravanruoka. Muistan potilaan Tampereen yliopistosta.
Arhinmäestä ei ole kuin päänaukojaksi turhanpäiväinen nilkki kun naaman näkee niin etoo .
No sittenhän he ovat, isä Timon kanssa, sielunveljiä. Tietysti sillä erolla että Arhinmäki ei ole ällöttävä läski.
arhinmäellä se läski on käytöksessä. Ei seinäntöhrijä mitään käytökselleen voi, mutta entisen duunaripuolueen suosio se vaan laskee.
Nykyisen duunaripuolueen köyhiä kyykyttävä petos, ei varmasti jää huomioitta. Katsotaan kuka nauraa Arhis vai Soini. Soinin takinkääntö ja eläkeläisten kyykytys ei tule jäämään pimentoon. Arhimäki antoi eduskunnassa kyllä,sellaisen opetuksen porvareille että oksat pois.
Höpö höpö kyllä vasssarit ja viherpipertäjät ovat ne jotka saivat tämän maan asiat sotketuksi edellisessä hallituksessa. Ei voi ymmärtää nykyistä räksytystä, kun eivät itse saaneet yhtään mitään aikaiseksi. Säälittävää porukkaa. Vaalit hävinneenä huudetaan ja itketään suu vaahdoten "Tämä on niin väärin". Itse olivat sateenkaaren suojissa avaamassa rajojamme kaiken maailman hörhöille ja tietysti kännissä edustamassa isänmaatamme siellä sun täällä. Hävetkää, Hävetkää, Hävetkää..
ps. eikös pienpuolueet jo poistettukin Suomen puoluekartalta?
Siis viime eduskunnan kaksi pienpuoluetta sai asiat sotkettua? Vaikka kokoomuksella, oikeistopuolueella, oli yksinään enemmän paikkoja? Miten? Ja kännissähän se hakkarainenkin edusti...
HEIII, JYTKYN JYTKYN JYTKYN HEIIIIIII!
Arhinmäen puhe oli hyvä. Täyttä asiaa. Jotkut vaan tykkää pitää päänsä niin syvällä Soinin läskiperseen poimuissa, että eivät näe totuutta.
Muistutan että Antti Jurhinmäki on mitätön pelle mitättömässä puolueessa
Ihan sama mitä tämä juntti puhelee
teot ratkaisevat
Ruplarännikommunisteja maanpettureita maamiinojen vastusjia
holtittoman mamutuksen hyysäreitä kun pelkäävät pashat housuissa kritiikkiä rasismista
vastenmielestä kremlinpunaista hömppäjoukkoa
Muistutan että Antti Jurhinmäki on mitätön pelle mitättömässä puolueessa
Puolueen mitättömyys näkyy mm. siitä, että UUDELLAMAALLA jossa on Suomen oppinein väestö ja JOSTA TULEE EDUSKUNTAAN PERÄTI 35 KANSANEDUSTAJAA
kremlinpunaiset anttijurhinmäkiläiset SAAVAT YHDEN AINOAN KANSANEDUSTAJAN ELI SIIS 1/35 = KOLMISEN PROSENTTIA KANSANEDUSTAJISTA UUDELLAMAALLA
ja tämä stalinisti on uudellamaalla, oppineella alueella siis,
on kansakoulunkäynyt juntti joka ei osaa kertotaulua ei englantia ei lue kirjoja mutta potkupalloillee eli
KANNATTAA PAKKORUOTSIA VAIKKA EI OSAA SANAAKAAN RUOTSIA
ei mitään pelkoa kremlinpunaisista pelleistä eikä kannata seurata miten SAMPO TERHO asiat hoitaa
EU-vaalien yhteydessä juttelin Terhon kanssa varmaan tunnin ja kävellessämme Prismassa kun Terho osti mehua vaalityön ohessa ja hän on mielestäni sekeäsanaisin PS-poliitikko Jussi Niinistön ohella
http://www.sampoterho.net/?p=3610
Hallituksen päättämät ansiotuloverotuksen kevennykset painottuvat voimakkaasti pieni- ja keskituloisiin. Näin lähestymme merkittävästi puolueemme tavoitetta 1 000 euron kuukausitulojen verovapaudesta. Oikeudenmukaisuutta ei ole unohdettu, sillä määräaikaiseksi säädetty ylin tuloveroluokka, eli niin sanottu solidaarisuusvero jatkuu vaalikauden loppuun saakka.
Sen sijaan jos joku kyynisesti näkee tässä yhteisen tulevaisuutemme elintärkeässä käännekohdassa vain tilaisuuden tehdä puoluepolitiikkaa, ja yrittää yhteisen edun sijaan ajaa omaa etuaan, jää kyseisen tahon panos Suomen pelastamiselle arvottomaksi. Valtionhoitajapuolueiden on nyt kyettävä katsomaan ryhmäedun yli ja työskentelemään isänmaan edun puolesta.
Jippii. Ihan yksi asia jatkuu ja sekin on edellisen hallituksen ansiota... Muuten on selittelyn makua ja pahasti.
kreikan tie arhiksenvie.
pakko on esille rokka ottaa.:https://www.youtube.com/watch?v=3rYjCXLmk9E
Kyllä täytyy persujen kannattajien olla sekaisin jos he kannattavat
lasten,eläkeläisten ja työntekijöiden aseman näin suurta heiken-
nystä. Eiköhän sitä herätä kun työaikaa pidennetään 100 tunnilla
sunnuntaikorvaukset ja lomarahat poistetaan ja palkkoja alenne-
taan .Näyttää siltä että suurimman työväen puolueen johtaja Soini
on ymmärtänyt että työväestöllä on liian hyvät oltavat Suomessa.