Valmistujaisissa: "Jokos sinä olet armeijaaan menossa,minnepäin?"En kun ajattelin ryhtyä sivariksi.
Oikeasti.Yhteiskunta asettaa aika suuren henkisen taakan sivareille kannettavaksi.Intin käyneet pääsevät helpommalla.Miten te itse koette sen?Sukulaiset,ystävät,tyttöystävä?MIllä tavalla he ovat ottaneet vastaan asian?Hyväksyneet purisematta?Tai entäpä setä,joka toimii poliisina?
Ei siis vittuiluna tämä aihe,vaan asiallisesti kysyn. Omasta mielestäni siviilipalvelus on siinä missä armeijakin.Siviilipalvelus on vain ero muoto suorittaa käsketty velvollisuus.
Oikeasti.Yhteiskunta asettaa aika suuren henkisen taakan sivareille kannettavaksi.Intin käyneet pääsevät helpommalla.Miten te itse koette sen?Sukulaiset,ystävät,tyttöystävä?MIllä tavalla he ovat ottaneet vastaan asian?Hyväksyneet purisematta?Tai entäpä setä,joka toimii poliisina?
Ei siis vittuiluna tämä aihe,vaan asiallisesti kysyn. Omasta mielestäni siviilipalvelus on siinä missä armeijakin.Siviilipalvelus on vain ero muoto suorittaa käsketty velvollisuus.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei mun sukulaiset/ystävät ees tienneet et oonko käynyt armeijan.EVVK
Edesmennyt isäni suojeluskuntalaisen ja sotiemme veteraanin poikana "rykäisi kahvit väärään kurkuun" ja hyvä ettei paskonut housuihinsa järkytykseltään, kun ilmoitin hänelle tomerasti "minusta tulee totaalikieltäytyjä". Harkitsin asiaa tuolloin vakavissani hieman naivi, kun olin.
Armeija tuli kuitenkin käytyä "suht kunnialla" ja jälkeenpäin isäni muisti aina naureskella ja vinoilla "siellä se totaalikieltäytyjäkin oli kaksi sormea pystyssä".
Älkää menkö sivariin, armeija on nykyään sen luokan "pullamössö-pehmoilua" että kyllä sen kaupunkilaisnörttikin kestää.
Isänmaa tarvitsee teitä jokaista.
Kysy ensin itseltäsi elätkö omaa, vai jonkun/joidenkin muiden elämää?
Mitään paineita tuollaisesta kannata ottaa, varsinkaan nyt jostain sivarista.
Minulla on sen verran itsetuntoa etten yleensäkään elä elämääni siinä pelossa että "mitä ihmisetkin tästä ajattelee". Naispuolisille ainakin on helppo sanoa "oletkos itse käynyt" jos alkavat vinoilemaan. Useimmat eivät ole, se siitä.
Perheelle isä/äidille kun ilmoitin että menen siviilipalvelukseen niin välit menivät poikki.
Sukulaisetkaan eivät pidä enään yhteyttä.
Elikkä mulle siviilipalvelus merkitsi kaikkien rakkaimpien menetystä.
Mutta elämä jatkuu
toi oli pakko olla vitsi, en voi uskoa että noin joku tekisi, sairasta.
Kyllä Suomessa armeija tuntuu olevan se kaikkein pyhin asia, joka kaikkien on käytävä. Tällainen kuva minulle tuli viimeistään sivarin koulutusjakson aikana, kun kuulin erilaisia tositarinoita Suomesta.
Erään sivarin äitiä oli kaupassa varoitettu talon palamisesta. Toinen sivari oli saanut viikonlopun aikana kahdesti turpaan ja yksi ei ollut enää isäänsä nähnyt.Ei ole helppoa kaikilla, varsinkaan sivareilla.
No kandeeko sinne sivariin si mennä jos vaan saa selkäänsä ja ihmisuhteet katkee? Ei kai se armeija oo nii kauhee paikka et pitää suhteet riskeerata.
Niin, ratkaisuna ko. ongelmaan on armeijan käyminen. Loppuu kertaheitolla vittuilu siitä ettei ole armeijaa käyty.
Jos mulla on tuzlevaisuudessa lapsia, pojat menecät armeijaan ja tytöille suosittelen sitä. Jos mahdolliset tulevat poikani kieltäytyvät armeijasta, niin minä katkaisen välit siihen paikkaan.
Ja onnittelet itseäsi onnistuneena kasvattajana?
"Poikani, kaikkein tärkeintä elämässä on mennä armeijaan, niin ei joudu vittuilua kuuntelemaan. Mitä niistä omista mielipiteistä, kun ne on mun mielestä paskaa. Mä kävin armeijan, eikä oo kukaan vittuillu sen jälkeen."
Totta on, että mielipiteen vapaus on melkoisen vaikeasti toteutettava asia. Itse laittaisin ihmissuhteet edelle, vaikkei nyt armeijakaan niille hyvää tehnyt, mutta jos tilanne olisi että pitäisi valita siviilipalvelus tai omat vanhemmat, menisivät omat vanhemmat edelle.