Yksityisen hammaslääkäriaseman laskutustapa.

StadilainenPK

Minulla on koko elämäni ajan ollut heikot hampaat. Lapsena joskus 1950-luvulla hoitona oli poisvetäminen ja sen seurauksena olen asennuttanut alaleukaani implantteja ja niihin kiinteitä hampaita jo parikymmentä vuotta sitten. Nyt tuli keväällä ajankohtaiseksi asennuttaa myös yläleukaan muutama implantti hajonneiden ja nyt poisvedettyjen tilalle. Olen mielestäni hyvätuloinen eläkeläinen, enkä valita hinnoista vaan hinnoittelutavasta.

Olen käynyt samalla hammaslääkäriasemalla ja nyt maksujen summa lähestyy jo viisinumeroista euromäärää. Silti jokaisen käynnin jälkeen esitetään lasku tehdyistä toimenpiteistä. Aina en edes ymmärrä, miksi tuokin homma oli tehtävä. Olen esittänyt, että sovitaan hinta, joka kattaa kaiken, mutta olen saanut ainoastaan hinta arviota eri toimenpiteistä. Yhdenkin toimenpiteen hinta-arvio oli 150 euroa ja seuraavalla viikolla kun tuo toimenpide tehtiin, niin lasku oli lähes 200 euroa.

Luulisi, että lähes pikkuauton hintainen suuremontti voitaisi sopia hinnan osalta etukäteen ja sitten pysyä siinä hinnassa. Eikö?

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On_se_vaikeaa

      Hammasremontti on senverran monimutkainen ettei voida päättää ennakkoon työn hintaa. Jos asiakas kuitenkin vaatii tällaista, on todennäköistä että hammaslääkäri arvioi työn hinnan yläkanttiin että se kattaisi yllättävät lisätyötkin. Yleensä hampaiden hoidossa työmäärä muuttuu "lennossa" ja lopullinen lasku voi olla aivan muuta kuin etukäteen tehty arviointi.

    • ei_voi_olla_vaikeaa

      Mitä sitä puolustelemaan, jos hinta heittää 25% tai tarjous on ylihintainen tai lisätöistä laskutetaan liikaa, niin jotain on pielessä.
      Kannattaa vaihtaa hammaslääkäriä.
      Kyllä hammaslääkärin pitää pystyä joustamaan hinnoissa myös alaspäin jos on hinta-arvio annettu alakanttiin.

    • StadilainenPK2

      Täällä keskustelussa ei näköjään voi käyttää samaa nimimerkkiä edes vastauksessa ilman että kirjautuu. En ole Suomi24-keskusteluihin ennen osallistunutkaan. Laitoin tuo numeron 2 loppuun ja jo hyväksyttiin.

      Tuo mainitsemani arvio 150 euroa ja toteutunut n. 190 euroa oli kuitenkin mielestäni outo juttu, kun kyseessä kuitenkin oli röntgenkuva ennen implanttien laittoa ja luulisin sen hinnan olevan hyvin tiedossa etukäteen.

      On tietysti lähes mahdotonta sopia tarkkaa hintaa jonkun sellaisen kanssa, joka tulee tutkimuksiin eikä vielä tiedetä, mitä kaikkea pitää tehdä. Mielestäni osaltani kaikki on ollut ja on hyvin suoraviivaista toteuttamista. Kyllä mielestäni kiinteä hinta pitäisi pystyä sopimaan noinkin suurissa summissa liikuttaessa. Yrityksiähän nuo ovat ja yrittämisessä on olemassa myös riskinsä ja kilpailuakin esiintyy alalla.

      • Menee_läpi

        Aiheesta ohi.
        Siitä 'nimimerkki on jo käytössä' herjasta ei tarvitse välittää. Vanhakin nimimerkki kelpaa vaikka ei olisikaan rekisteröity.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1874
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1731
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1725
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1696
    8. 103
      1676
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1487
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe