olin nuori mies vailla rakkautta, pimeässä odotin aamun koittoa. Menneisyyden haamut ympärillä alas painoivat. sairaalan syvänteessä mietin ulos syksyistä ruskaa katsellen. Mielen painoin alas, kädessä savuava rööki. Astia täynnä lääkeitä kurkust alas kumosin . Ensin keltainen, sitten sinen, punainen ja oranssi. Olo paranee ykkösestä neljään, huomenna ykkösestä kolmeen. Ei toleranssi kasva kuin syödessä, lääkäreiden tuotosta. Astun ulos sairaalasta , mielen laatu yhtään parantuneena, menen ensimäiseen myymälään, alko osastolta keppana pullot ja pakasteesta taikina pyörä jossa muutama säälittävä vihnnes ja pala jäätynyttä eläintä. Otan taksin kohti sairaalaa, missä odottaa suvun siemen, juuri syntynyt taimi minun siemenestäni. Olen päätä pahkaa juoksemassa kohti, kuunes tajuan että minähän voin vahingossa hajottaa tuon taimen, olen paha sisältäni läpeen synkkä ja paha, ei minulle kuuluu osa olla pienen puun elämää, olla sille aikuinen. Mieli palaa hetkee omaan lapsuuden jossa mörkö piiloutui kerran sängyn alle ja ei sieltä enää halunnut lähteä, hetki jolloin juoksin karkuun sutta taistelin jättiläistä vastaa, purin mieltäni mieelttömälle. "Huokaus" Ovi avautuu merkkiä ei näy vain valoa verhon läpi aijon tavoitella ei tämän puolen verheoa löydy ehdoton rakkaus, VAin kurkottaa henkeni rikkinäinen kohti luojaa, joka elämän tuojana uudelleen mut herätti. Nyt alkoi uusi taival viereilläin suuri voimakkain käsi iki ikuisen, Luojani mun matkaa varjele, kotiin haluun jo päästä, koti matka alkanut jo vaik jalkain kompuri, päämäärä jo häämöttää. Matka alkanut on seikkauluja rakkauden jo näytä.
Rakkaus paransi
Runoilija--
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.