– pyöräilee nyt tuhat kilometriä auttaakseen muita.
Vaihteeksi hyvä uutinen päivän uutisvirrassa.
"Autistisen Petri Virolaisen maanantaina startannut 1000 kilometrin hyväntekeväisyysmatka etenee hurjaa vauhtia. Reissu taittuu pyörällä kevyesti, mutta tärkeät vierailut vaikeavammaisten luona tuntuvat raskailta, asukkaiden kohtalot liian tutuilta.
...
Pahimmat ajat olivat alakouluiässä. Petri kohtasi niin vähättelyä kuin ilkeyttäkin.
– Kukaan ei esimerkiksi tullut siihen aikaan synttäreilleni. Kutsuin kaikki, kukaan ei tullut. En saanut edes mitään selityksiä. Lisäksi talvella tuli lumipalloja kohti – sarjatulena molemmin puolin tietä.
– Siinä kasvoivat muurit itsellekin ympärille, kun en luottanut keneenkään.
Petrillä on selkeä viesti entisille kiusaajilleen ja samassa koulussa olleille.
– Te teitte todella väärin. Paha saa aina palkkansa.
...
Petri lähti liikkeelle maanantaina Keravalta, ja kilometrejä on kertynyt jo yli 200. Matkan varrella hän vierailee viidessätoista vaikeavammaisten päivätoimintakeskuksessa ja asumispalveluyksikössä.
Petri Virolaisen tavoitteena on saapua Ouluun 12. kesäkuuta. Seuraavana päivänä hän pitää Oulun torilla tiedotustilaisuuden "ystävyysmatkastaan" halki puolen Suomen. MTV.fi seuraa Virolaisen pyörämatkaa ja raportoi kuulumisista matkan varrelta."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/petri-eli-kolmekymmenta-vuotta-ilman-ystavia-pyorailee-nyt-tuhat-kilometria-auttaakseen-muita/5160738
Ite just valmistuin yhdestä koulusta, jossa paikallisen kehityisvammaisasuntolan väki kävi syömässä ennen oppilaitoksen väkeä, lopettelivat samoihin aikoihin kun muut tulivat. Lähes päivittäin tuli rupateltua heidän kanssaan ja pienellä kylällä heitä sitten näkyi muutenkin ja jutunaiheita riitti. Selkeesti kaipasivat moni juttuseuraa muistakin kuin oman asuntolansa väestä. Monet toki ilkkuivat heitä tai muutoin välttelivät, mut pääsääntöisesti suhtautuminen oli positiivista. Kevyttä rupattelua kummemmin en alkanut kuitenkaan itekään hengaamaan.
Täs on kans miettimisen aihetta. Kehitysvammaiset ovat moni kuin vankilassa tavallaan, niin on rutinoitunutta elämä. :/
Vaihteeksi hyvä uutinen päivän uutisvirrassa.
"Autistisen Petri Virolaisen maanantaina startannut 1000 kilometrin hyväntekeväisyysmatka etenee hurjaa vauhtia. Reissu taittuu pyörällä kevyesti, mutta tärkeät vierailut vaikeavammaisten luona tuntuvat raskailta, asukkaiden kohtalot liian tutuilta.
...
Pahimmat ajat olivat alakouluiässä. Petri kohtasi niin vähättelyä kuin ilkeyttäkin.
– Kukaan ei esimerkiksi tullut siihen aikaan synttäreilleni. Kutsuin kaikki, kukaan ei tullut. En saanut edes mitään selityksiä. Lisäksi talvella tuli lumipalloja kohti – sarjatulena molemmin puolin tietä.
– Siinä kasvoivat muurit itsellekin ympärille, kun en luottanut keneenkään.
Petrillä on selkeä viesti entisille kiusaajilleen ja samassa koulussa olleille.
– Te teitte todella väärin. Paha saa aina palkkansa.
...
Petri lähti liikkeelle maanantaina Keravalta, ja kilometrejä on kertynyt jo yli 200. Matkan varrella hän vierailee viidessätoista vaikeavammaisten päivätoimintakeskuksessa ja asumispalveluyksikössä.
Petri Virolaisen tavoitteena on saapua Ouluun 12. kesäkuuta. Seuraavana päivänä hän pitää Oulun torilla tiedotustilaisuuden "ystävyysmatkastaan" halki puolen Suomen. MTV.fi seuraa Virolaisen pyörämatkaa ja raportoi kuulumisista matkan varrelta."
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/petri-eli-kolmekymmenta-vuotta-ilman-ystavia-pyorailee-nyt-tuhat-kilometria-auttaakseen-muita/5160738
Ite just valmistuin yhdestä koulusta, jossa paikallisen kehityisvammaisasuntolan väki kävi syömässä ennen oppilaitoksen väkeä, lopettelivat samoihin aikoihin kun muut tulivat. Lähes päivittäin tuli rupateltua heidän kanssaan ja pienellä kylällä heitä sitten näkyi muutenkin ja jutunaiheita riitti. Selkeesti kaipasivat moni juttuseuraa muistakin kuin oman asuntolansa väestä. Monet toki ilkkuivat heitä tai muutoin välttelivät, mut pääsääntöisesti suhtautuminen oli positiivista. Kevyttä rupattelua kummemmin en alkanut kuitenkaan itekään hengaamaan.
Täs on kans miettimisen aihetta. Kehitysvammaiset ovat moni kuin vankilassa tavallaan, niin on rutinoitunutta elämä. :/
Vastaukset 2
Vanhimmat
Katson aspergisuuteni myös kehitysvammaksi: miks se ei sitä olisi kun as-syndikkaa pidetään laaja-alaisena aivojen kehityshäiriönä.
Olen aina elänyt jotenkin reuna-alueella. Käytökseni on sen verran kulmikasta, ettei kovin laajaa ystäväpiiriä ole päässyt muodostumaan.
Puhun ja liikun kömpelösti, mutta peruskouluikäisestä asti joskus "kirjoitusikkuna" aukeaa, sekin hyvin harvoin.
Koulutus olisi asseillekin hyvin tärkeä. Myös ammattiin pääsy kaikille kehitysvammaisille. Ei kai mitään taulukkotapauksia ole; yksilöllisyyttä kaikessa.
Vaikei oliskaan laaja ystäväpiiri, niin on sentään ystäväpiiri. Ilman ketään on ihan mahdoton kenenkään elää.
Ja tosiaan, työllistäminen (ja opiskelut) ois varmaan yks parhaita tapoja auttaa kehitysvammaisten oloja. Työnteko antaa kenelle tahansa arvokkuutta elämään. Ja jos on siihen astisen elämänsä ollut tavalla tai toisella syrjitty, niin on varmasti mahtava tunne olla tarvittu.