Palstalla on usein esitetty väitteitä, että ateistit olisivat tasa-arvomyönteisempiä kuin uskonnollisuuteen taipuvaiset. Olen aina hieman epäillyt tätä väitettä ja niinpä nyt haluankin kartoittaa tilannetta pienellä kyselyllä.
Oletko ateisti ja koska viimeksi pesit vaimosi rintaliivit (tai jos olet nainen, koska viimeksi miehesi pesi rintaliivisi)?
www.iltalehti.fi/asuminen/2015052519751132_an.shtml
Tasa-arvoisuuden kartoitusta
20
<50
Vastaukset
No, sallivampaa linjaa kannattavat kytkevät esimerkiksi samaa sukupuolta olevien parien oikeudet myöskin tasa-arvokysymykseen kun taas konservatiivisemmat kieltävät asian liittyvän tasa-arvoon millään tavoin.
Tämä on ollut selkeästi havaittavissa julkisessakin keskustelussa, eli jo tasa-arvon määritelmä on eriävä joten lähtökohtaisestikin näkökulma tasa-arvoon on tällöin hyvin erilainen.
Minun näkökulmastani katsottuna kristillinen konservatismi esimerkiksi poliittisena toimijana on ollut tasa-arvoa vastustava toimija. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa naispappeuden ja sukunimilain.
Ja kyllä sellaiseen ajatusmaailmaan edelleen törmää kristinuskossa jossa naista pidetään miehelle alisteisena.
Nämä ovat myös usein moraalikysymyksiä ja niiden suhteen konservatiivinen kristillisyys ja viherpunakommarivasuriviherpiiperökulttuurimarksisti vai mikä se oli eroavat toisistaan varmasti.
Tasa-arvo ja ihmisoikeuskysymykset liittyvät usein myös moraaliin ja etiikkaan. Onko niiden suhteen sitten merkittäviä eroja? Tämän mukaan on, ei vain Suomessa vaan ilmiö on yleismaailmallinen:
http://www.fsd.uta.fi/fi/julkaisut/julkaisusarja/FSDjs09_uskonto.pdf”Minun näkökulmastani katsottuna kristillinen konservatismi esimerkiksi poliittisena toimijana on ollut tasa-arvoa vastustava toimija. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa naispappeuden ja sukunimilain.”
Enneminkin niin että tasa-arvo on suunnattu kirkkoa vastaan, jotta kristinuskon asema heikkenisi. Kyse on ateismista. Miksi et suuntaa tasa-arvoa moskeijaa vastaan, jotta islamin asema heikkenisi? Kirkko on yksipuolisesti tasa-arvon kohde ja moskeijat säästyvät. Ole hyvä ja vaadi tasa-arvoisesti moskeijoihin naisimaameja. Kirkossa on jo naispappeja suurin osa, joten tasa-arvo on kirkon osalta hoidossa. 70 % valmistuvista teologeista on naisia, joten mitään tasa-arvo-ongelmaa ei luulisi olevan.
”Ja kyllä sellaiseen ajatusmaailmaan edelleen törmää kristinuskossa jossa naista pidetään miehelle alisteisena.”
Tuollainen ajatusmalli on vain ateisteilla. Yksikään kristitty uudestisyntynyt nainen ei valita alisteisesta asemastaan. Olisikin kohtuullista, että ateistit määrittäisivät ensin ateismin ja vasta sen jälkeen kristinuskon haitallisuuden yhteisöille ja naisille.sami-a kirjoitti:
”Minun näkökulmastani katsottuna kristillinen konservatismi esimerkiksi poliittisena toimijana on ollut tasa-arvoa vastustava toimija. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa naispappeuden ja sukunimilain.”
Enneminkin niin että tasa-arvo on suunnattu kirkkoa vastaan, jotta kristinuskon asema heikkenisi. Kyse on ateismista. Miksi et suuntaa tasa-arvoa moskeijaa vastaan, jotta islamin asema heikkenisi? Kirkko on yksipuolisesti tasa-arvon kohde ja moskeijat säästyvät. Ole hyvä ja vaadi tasa-arvoisesti moskeijoihin naisimaameja. Kirkossa on jo naispappeja suurin osa, joten tasa-arvo on kirkon osalta hoidossa. 70 % valmistuvista teologeista on naisia, joten mitään tasa-arvo-ongelmaa ei luulisi olevan.
”Ja kyllä sellaiseen ajatusmaailmaan edelleen törmää kristinuskossa jossa naista pidetään miehelle alisteisena.”
Tuollainen ajatusmalli on vain ateisteilla. Yksikään kristitty uudestisyntynyt nainen ei valita alisteisesta asemastaan. Olisikin kohtuullista, että ateistit määrittäisivät ensin ateismin ja vasta sen jälkeen kristinuskon haitallisuuden yhteisöille ja naisille."Enneminkin niin että tasa-arvo on suunnattu kirkkoa vastaan,"
Kirkko ei ole missään erityisasemassa määrittelemään mitä tasa-arvo on Sami eikä aidon tasa-arvon ajaminen ole muuta kuin aidon tasa-arvon ajamista, kirkko ei tiedä mitä tasa-arvo on sillä kristinuskon mukaan esim. nainen on miehen omaisuutta.
Muutenhan muslimit olisivat tilanteessa kertomaan sinun tyttärellesi mitä tasa-arvo on Sami.- fda
sami-a kirjoitti:
”Minun näkökulmastani katsottuna kristillinen konservatismi esimerkiksi poliittisena toimijana on ollut tasa-arvoa vastustava toimija. Esimerkkeinä voisi mainita vaikkapa naispappeuden ja sukunimilain.”
Enneminkin niin että tasa-arvo on suunnattu kirkkoa vastaan, jotta kristinuskon asema heikkenisi. Kyse on ateismista. Miksi et suuntaa tasa-arvoa moskeijaa vastaan, jotta islamin asema heikkenisi? Kirkko on yksipuolisesti tasa-arvon kohde ja moskeijat säästyvät. Ole hyvä ja vaadi tasa-arvoisesti moskeijoihin naisimaameja. Kirkossa on jo naispappeja suurin osa, joten tasa-arvo on kirkon osalta hoidossa. 70 % valmistuvista teologeista on naisia, joten mitään tasa-arvo-ongelmaa ei luulisi olevan.
”Ja kyllä sellaiseen ajatusmaailmaan edelleen törmää kristinuskossa jossa naista pidetään miehelle alisteisena.”
Tuollainen ajatusmalli on vain ateisteilla. Yksikään kristitty uudestisyntynyt nainen ei valita alisteisesta asemastaan. Olisikin kohtuullista, että ateistit määrittäisivät ensin ateismin ja vasta sen jälkeen kristinuskon haitallisuuden yhteisöille ja naisille.Ei tasa-arvo ole kirkkoa vastaan suunnattu. Toistelet edelleen järjettömyyksiä, mutta mitäpä muuta voitkaan tehdä kun uskonhypnoosissa on toisto tärkeintä vaikka se olisi millaista diibadaabaa.
satan kirjoitti:
"Enneminkin niin että tasa-arvo on suunnattu kirkkoa vastaan,"
Kirkko ei ole missään erityisasemassa määrittelemään mitä tasa-arvo on Sami eikä aidon tasa-arvon ajaminen ole muuta kuin aidon tasa-arvon ajamista, kirkko ei tiedä mitä tasa-arvo on sillä kristinuskon mukaan esim. nainen on miehen omaisuutta.
Muutenhan muslimit olisivat tilanteessa kertomaan sinun tyttärellesi mitä tasa-arvo on Sami.”kirkko ei tiedä mitä tasa-arvo on”
Uskoisin tasa-arvoon, jos se puolustaisi kaikkein heikointa jäsentä. Niinhän ei ole, vaan vuosittain murhataan noin 50 miljoonaa alkanutta ihmiselämää, jotta tasa-arvon vahvimmat saavat arvoa. Jos kaikki ihmiset eivät ole yhtä arvollisia (tasa-arvoisia) elämään, on turha puhua muustakaan tasa-arvosta.
Jos olisi ihmisoikeuksia, oikeus elämään olisi ihmisoikeuksien äiti. Vasta sen jälkeen voidaan puhua muista oikeuksista.sami-a kirjoitti:
”kirkko ei tiedä mitä tasa-arvo on”
Uskoisin tasa-arvoon, jos se puolustaisi kaikkein heikointa jäsentä. Niinhän ei ole, vaan vuosittain murhataan noin 50 miljoonaa alkanutta ihmiselämää, jotta tasa-arvon vahvimmat saavat arvoa. Jos kaikki ihmiset eivät ole yhtä arvollisia (tasa-arvoisia) elämään, on turha puhua muustakaan tasa-arvosta.
Jos olisi ihmisoikeuksia, oikeus elämään olisi ihmisoikeuksien äiti. Vasta sen jälkeen voidaan puhua muista oikeuksista.Nyt sinun juttusi taas vaeltavat asiasta toiseen, yrittäisiy nyt edes kerran pysyä asiassa.
- Kjhgghj
Ateistit haluavat rauhaa,rakkautta ja tasa-arvoa, kristittyjen saavutukset ovat maailmansota ja holokausti.
- a---a
Vain vanhoillisuskovainen mies voi pitää rintaliivien pesua jotenkin tavanomaisista kotiaskareista poikkeavana urotekona. Kuvittelin mm lestadiolaisten huvittavan ikkunallisen pyykinpesukoneen käyttökiellon olevan jo historiaa.
- erkkimees
Kyllä ne enemmänkin pelkäksi viihteeksi nuo iltiksen "gallupit" on monesti tarkoitettu.
Pesukonehan ne oikeasti pesi, mutta minä hoidin ihmisen osuuden prosessissa. Taitaa olla noin viikko sitten.
Oli siinä muitakin vaatteita mukana, vaikka ilmeisesti rintaliivit kiinnostavat aloittajaa eniten.- fda
"Oletko ateisti ja koska viimeksi pesit vaimosi rintaliivit (tai jos olet nainen, koska viimeksi miehesi pesi rintaliivisi)?"
Just pesin pyykkiä. - eiuskis
Tasa-arvoisuus ei ole toisen rintaliivien tai kalsarien pesemistä parisuhteessa. Jokainen parisuhde on yksilöllinen ja työtehtävät jakautuvat niin kuin sattuvat jakautumaan.
Tasa-arvoisuus on lähtökohtaista tasa-arvoisuutta. Sitä, että ketään ei saa syrjiä rodun, uskonnon, sukupuolen tai muun vastaavan perusteella. Tasa-arvoisuus ei myöskään ole tasapäistämistä, sitä että kaikki pakotettaisiin samanlaisiksi. Tasa-arvoisuuden vastustajat usein vääristelevät asian niin, että se tarkoittaisi kaikkien pakottamista samaan muottiin, erilaisuuden poistamista.
Niin ja en jaottele pesukoneeseen laittamiani vaatekappaleita sen mukaan, kummalle ne kuuluvat.- jhkjhkjhkjkj
Jollekin lahkolaisuskikselle vaimon rintaliivien pesu saattaa näköjään olla äärimäinen nöyryyden ja tasa-arvon osoitus. Minulle esimerkki oli korni. Osaan käyttää ja käytän niin pesukonetta kuin keittiökoneita ja siivousvälineitäkin eikä se vähennä miehisyyttäni yhtään.
Äänestystulos ratkaisee mikä milloinkin on tasa-arvoa. Mistään absoluuttisesta totuudesta ei siis ole kysymys, vaan siitä mikä miellyttää ihmistä (äänestäjiä).
- mikädiktaattoriamiellytt
Koska diktaattorin omavaltaiset mieltymykset ovat olleet tasa-arvoa? Kaikki tasa-arvoisesti hänen päätäntävaltansa alaisina?
- xdlkfhfkufhygth
Enpä ole aiemmin uskonut suomalaisten älyköiden väitteisiin, että olisi olemassa joitakin trollitehtaita, vaan olen ajatellut että ne olisi nettiin pöpähtäneitä salaliittoteoreetikoita: nyt alanpa ehkä uskoa... Millä oikeudella TÄÄLLÄ SUOMI24:ssa puhutaan tasa-arvosta, kun ette asiallisen keskustelun periaatteita edes tiedä, enkä viittaa ateisteihin, koska Suomi on moniarvoinen yhteiskunta ja Suomessa saa uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta, kunhan ei tyrkytä omaa uskontoaan?!
Ai mikä on vaikka ateistien ja uskiksista hörhöjen ero? Itselläni ei ole mitään ateisteja vastaan, eikä mitään tavallisia uskovaisia vastaan, joilla ei ole uskontofanatismia. Vastaanpa keskustelunaloituksen laatineen kysymyksees. No kandee katsoa vaikka sellaista naurettavaa television propaganda-kanavaa, jos tyrmistykseltään kukaan objektiivinen ja älykäs suvaitsevainen suomalainen joutumatta koko ajan suu auki katsomaan, pystyy, kuin vaikka Alfa-tv ( näkyy ihan Suomen telkkarista): siellä esim. sellainen amerikkalainen hörhöuutiskanava kuin CBN- News tyrkyttää ajatusta, että islam on hajoamassa ja että kaikki muslimit muka haluaisivat kääntyä kristityiksi koska islam on muka väkivaltainen uskonto ( miksei ne anna tavallisten muslimien olla rauhassa, ei kaikki muslimit mitään sotaa halua?!) lukutaidottomille kouluja käymättömille amerikkalaisille ja ihan suomeksi samalla kanavalla lisäksi ihan suomalaiset jotkut oudot haastattelevat kaiken maailman hörhöjä esimerkiksi "seksuaalisen eheytymisen oppeja" homoseksuaalisille nuorille ajavia puoskari(anteeks)pastoreitavaimitä lienevät jne... Lisäksi kanavalla Alfa-tv väitetään, että juutalaiset olisivat yhtäkkiä muka muuttaneet uskontonsa sisältöä ja esitellään jotakin kiovalaista ääriporukkaa, mikä mielenkiintoista ei- uskontohihhuli- länsinäkökulmasta kun tiedetään millä mallilla senkin maan politiikka oikein on. En valitettavasti osaa sanaakaan venäjää, mutta olen aivan varma, että jos pystyisin sen kanavan venäjänkielisestä ohjelmasta ( lähettävät siis Suomessa ohjelmaa venäläisille maahanmuuttajille kohdennettuna, joita ohjelmia EI ole tekstitetty Suomeksi!) ymmärtämään puoletkin, siellä varmaan on melkoista propagandaa, arvatenkin tietynlaista yhtä uskontoa muita ylemmäksi korostavaa jne sitä tiettyä "agendaa" mitä tää Suomi24- foorumikin on kuvotukseen asti täynnä... Ja TÄMÄ FOORUMI SUOMI24 on täynnä sen sortin agitointia, kuin kanava Alfa-tv. Joka siis esittää itsensä kristillisenä tv- kanavana. Enpä tiedä mikä olen, kun en ole kiinnostunut miettimään olenko ateisti vai mikä tai millään muotoa jankuttamaan uskonnoista netissä, mutta yhdenlainen näkökulma tässä lukijalta Suomi24- palstojen meiningistä...>Suomi on moniarvoinen yhteiskunta ja Suomessa saa uskoa mihin haluaa tai olla uskomatta, kunhan ei tyrkytä omaa uskontoaan?!
Ei uskonnon tyrkyttäminen sinänsä ole laitonta, ja olen sitä mieltä että se on syytä myös jossain määrin laillisena pitää. Kiihkouskovathan kokevat olevansa kevytmarttyyreja jo sen vuoksi että yhä useampi heille vain naureskelee, joten tyrkyttämisen kielto olisi varmasti "kristittyjen vainoamista" ja sellaisena Lopun aikojen varma merkki (entisten lisäksi siis).- a---a
Meiningin tasosta itkemisen sijaan olis kai kehittävämpää pyrkiä tuota tasoa nostamaan omalla esimerkillään.
- ksdghyufgyrgh
a---a kirjoitti:
Meiningin tasosta itkemisen sijaan olis kai kehittävämpää pyrkiä tuota tasoa nostamaan omalla esimerkillään.
Minä en kommentoi täällä enää yhdenkään rekisteröityneellä nimimerkillä kirjoittavan juttuun... Samalla kommentti sekä ylempänä rekisteröidyllä nimimerkillä minun kommenttia kommentoineelle, että sinulle: minua ei naurata uskonnollisten poliittisten agitaattoreiden trollaus näillä Suomi24-keskustelupalstoilla. On törkeää, täysin valheellista ja täydellisen moraalisesti väärin piilottaa jonkinlainen uskonnollinen tai poliittinen systemaattinen "käännytystyö" netin palstoilla ajanvietekirjoittelun muotoon, KOSKA NETTIFOORUMI JONKA NIMI ON SUOMI24, saa foorumin keskustelupalstoja lukevat tavalliset suomalaiset joilla ei ole kirjoittelulleen poliittista eikä uskonnollista agendaa kuten minä, LUULEMAAN, että valtaosa palstoille kirjoittavista olisi suomalaisia tai suomalaisen elämänmenon edustajia, jotka kunnioittavat Suomen yhteiskunnan nykytilaa rauhallisena maana... Ja kerropas, että miten yksittäinen keskustelija muka voisi "nostaa keskustelun tasoa", kun foorumilla ei koskaan ole yhtäkään asiallista keskustelunaloitusta, ei yhdelläkään tän Suomi24:n palstalla?! Kirjoittaisin minä mitä tahansa tänne Suomi24:n keskusteluun, AINA trollaaja-armeija pystyisi vääntämään minun sivullisen palstoja lukevan kommentit oman agendansa mukaisiksi. Minuahan on syytelty trollliksi minuakin ja ilmeisesti perusteella, että satun kirjoittamaan foorumilla, jossa olen luullut kirjoittelevan tavallisia suomalaisia nimettömänä ja ihan tavallisista syistä, eli keskustellakseen. Ja olen aina sanonut, että siihen on vain yksi syy miksi keskustelun taso tässä on mitä on: Suomi24-foorumin ylläpidolla ei ole intressiäkään pitää palstojensa keskustelun taso sivistyneenä tai sellaisena, että keskustelu ei suosisi joitakin tiettyjä ajattelumalleja.
- sivustahuutelija
ksdghyufgyrgh kirjoitti:

"KOSKA NETTIFOORUMI JONKA NIMI ON SUOMI24, saa foorumin keskustelupalstoja lukevat tavalliset suomalaiset joilla ei ole kirjoittelulleen poliittista eikä uskonnollista agendaa kuten minä, LUULEMAAN, että valtaosa palstoille kirjoittavista olisi suomalaisia tai suomalaisen elämänmenon edustajia, jotka kunnioittavat Suomen yhteiskunnan nykytilaa rauhallisena maana..."
Se on sitä medialukutaitoa. Että ymmärtää kun kyseessä on ilmainen anonyymi foorumi, niin sitä tosiaan voi käyttää ihan kuka tahansa. Ja onhan nimi kuvaava: foorumi on suunnattu suomalaisille tai Suomessa asuville tai heille joilla on yhteyksiä Suomeen, ja se on auki 24/7.
"Ja kerropas, että miten yksittäinen keskustelija muka voisi "nostaa keskustelun tasoa", kun foorumilla ei koskaan ole yhtäkään asiallista keskustelunaloitusta, ei yhdelläkään tän Suomi24:n palstalla?!"
Omalla aktiivisella esimerkillä? Tee järkeviä aloituksia jossei mieleisiäsi löydy? Ei kai ainakaan itse kannata trolliarmeijaan liittyä? Kyllä itsellä ainakin on kokemusta, että niitä fiksujakin keskusteluja huomataan trollien lomasta, ja ne kiinnostavat ihmisiä juuri siksi kun ovat yleensä niin harvinaista herkkua. Järkevä keskustelija saa trollinkin aloituksessa syntymään rakentavaa keskustelua.
" Minuahan on syytelty trollliksi minuakin ja ilmeisesti perusteella, että satun kirjoittamaan foorumilla, jossa olen luullut kirjoittelevan tavallisia suomalaisia nimettömänä ja ihan tavallisista syistä, eli keskustellakseen."
No älä loukkaannu? Olisiko se mahdollisuus, että jonkun mielestäsi kantasi on niin erikoinen, että epäilee ettei kukaan oikeasti olisi sitä mieltä? Minua harvoin luullaan tällä palstalla trolliksi, koska kirjoitan asiallisesti ja muilla palstalla olevilla on samansuuntainen maailmankuva. Sen sijaan jos kirjoittelisin vaikka mormonismipalstalle, luultaisiin ihan neutraaliakin aloitustani todennäköisesti trolliksi, jos se on hyvin vastakkainen palstan valtaväestön mielipiteiden näkökulmasta. Mutta jos kuitenkin haluaisin saada sanottavani sanottua sekä etenkin yhteyden palstan mormoneihin, en minä sellaisesta loukkaantuisi vaan jatkaisin asiallisella linjallani.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa692680- 552647
- 391977
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun161976- 471948
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2701917Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211251- 351041
Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.90946Bachelor Suomi: Ada saa lähtöpassit - Tilanne kärjistyy, itkua, syyllisyyttä: "Miehistä mä en..."
Ada joutui nielemään pettymyksen karvasta kalkkia... Adan pelko osoittautui todeksi, eikä hän ei saanut ruusua ruususer17929