Huvila ja huussilaiset tyrmityneitä

Minä "tyrmistyin " erään kerran siis erään kerran niistä monista kerroista kuten esim. taisi olla siellä :) hesas jossain kontulassa kun iltapäivälehdessä jutuss oli väärä kuva Jutussa oli jotain ihmisten kodeista kuin "köyhät " yms. Kuva oli remontissa olevasta taloyhtiöstä siellä olevasta asunnosta jonka asukkaat olivat joutuneet pakkamaan melkein koko omaisuutensa muovipusseihin jotta rakennuspöly ei tunketuisi joka paikkaan Samoin verhonneet huonekalut lakanoilla jne. ja jne. Kuva joka oli iltapäivälehdessä antoi sen mielikuvan lukijoille että mitään huoneisto remonttia ei olisi ja ko. asukkaat asuvat ja elävät kuin porsaat.


Sitten kun kyylaavat kannattaisi myös ottaaa huomioon silmälääkärissä käynti jotta näkisivät kuinka paritaloissa, omakotitaloissa tekevät remppaa joten uskon että pihat ja kuistit on hirveän näköisiä mutta silmälääkärissä käynti auttaa näkemään pelkällä kauneudentajulla elävien kokonaisvaltaisesti sen mitä katsovat ja Eikö ole iloinen asia että kyylien ei tarvitse itse asua niissä "mitkä on hirveen näköisiä " Aikuiset sisustavat kotinsa kuin pihansa kukoistuksen yleensä itselleen Eikä vieraille katsottavaksi, mutta jos ei parempaa tekemistä ole kun kauhistella toisten pihoja tuskin vähät välittävät huvila ja huussin tekijöiden tyrmistyksestä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


oyuiåä kirjoitti:

Minä "tyrmistyin " erään kerran siis erään kerran niistä monista kerroista kuten esim. taisi olla siellä :) hesas jossain kontulassa kun iltapäivälehdessä jutuss oli väärä kuva Jutussa oli jotain ihmisten kodeista kuin "köyhät " yms. Kuva oli remontissa olevasta taloyhtiöstä siellä olevasta asunnosta jonka asukkaat olivat joutuneet pakkamaan melkein koko omaisuutensa muovipusseihin jotta rakennuspöly ei tunketuisi joka paikkaan Samoin verhonneet huonekalut lakanoilla jne. ja jne. Kuva joka oli iltapäivälehdessä antoi sen mielikuvan lukijoille että mitään huoneisto remonttia ei olisi ja ko. asukkaat asuvat ja elävät kuin porsaat.


Sitten kun kyylaavat kannattaisi myös ottaaa huomioon silmälääkärissä käynti jotta näkisivät kuinka paritaloissa, omakotitaloissa tekevät remppaa joten uskon että pihat ja kuistit on hirveän näköisiä mutta silmälääkärissä käynti auttaa näkemään pelkällä kauneudentajulla elävien kokonaisvaltaisesti sen mitä katsovat ja Eikö ole iloinen asia että kyylien ei tarvitse itse asua niissä "mitkä on hirveen näköisiä " Aikuiset sisustavat kotinsa kuin pihansa kukoistuksen yleensä itselleen Eikä vieraille katsottavaksi, mutta jos ei parempaa tekemistä ole kun kauhistella toisten pihoja tuskin vähät välittävät huvila ja huussin tekijöiden tyrmistyksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu