Tom of Finlandina myöhemmin tunnettu Laaksonen menestyi sodassa paitsi seura- ja seksielämässä myös sotilaana. Parissa vuodessa hän yleni ensin vänrikiksi ja myöhemmin luutnantiksi.
Helsingin suurpommitusten aikaan 1944 Laaksonen johti raskasta ilmatorjuntapatteria. Samana keväänä hänelle myönnettiin neljännen luokan vapaudenristi.
Loppuvuodesta 1944 Laaksonen kotiutettiin, ja hän pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Musiikki ja kuvataide veivät mukanaan, ja Tompasta tuli käsite.
Myöhemmin Laaksonen puhui sotavuosistaan niukasti. Hän ei halunnut muistella tovereiden kuolemaa.
Juovuksissa hän äityi toistuvasti muistelemaan erästä tapausta Viipurinlahdelta.
Laaksonen oli kävellyt yöllä yksin metsässä ja törmännyt yllättäen laskuvarjoa kasaavaan venäläissotilaaseen. Hän iski miestä puukolla selkään ja jätti ruumiin vatsalleen. Seuraavana päivänä hän palasi katsomaan miestä ja käänsi tämän selälleen. Mies oli Laaksosen mukaan jumalaisen kaunis: ”Olin nähnyt hänen kaltaisensa vain unelmissani.”
Siitä eteenpäin Laaksonen ampui jokaisen luotinsa sodassa tarkoituksella ohi. Puukotus vaivasi häntä koko loppuelämän.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mielenkiintoista...
Miksi oli homo jos oli noin kova jätkä olishan siihen aikaan ollu heteroillekkin hommia.
Miksikäs ei?
Aika monetkin veteraaneista olivat homoja. Siitä on tehty oikein kirjakin, joka muuten ei ole SETAn rahoittama.
Välittömästi kaikki laivaan, eli upotettavaan paluukuormaan!
Tottakai homot ovat parhaita sotilaita, armeijassahan miesrakkaus kukkii. Homoseksuaalisuudelle on armeijoissa tuhansien vuosien perinteet. Myös jatkosodassa homoseksuaalisuus oli kenttäoikeuden kuukausiraporttien mukaan yleistä, jopa yleisempää kuin heteroseksi (raiskaukset), ja samalla viivalla eläimiinsekaantumisen kanssa. Hyvä sotilas nussii toista miestä, mutta vähän huonompi sotilas joutuu tyytymään lehmään tai vuoheen. Tai valloitetun alueen mummoihin ja pikkutyttöihin.