Pitääkö intiaanien olla kiitollisia

Eurooppalaisille koska nämä tulivat yhdistämään hajanaiset heimot, toivat omat lakinsa sivistääkseen villejä ja tekivät kielestänsä ainoan virallisen kielen?

Pohjois-Amerikan intiaanit olivat alun perin ryhmä erilaisissa ympäristöissä asuvia alkuperäiskansoja, joiden esi-isät saapuivat Amerikkaan luultavasti kivikaudella Itä-Aasiasta. Tekniikkansa pidemmälle kehittäneiden eurooppalaisten saapuminen 1600- ja 1700-luvuilla melkein tuhosi käytännössä kivikautta eläneet intiaanikansat ja heidän kulttuurinsa 1800-luvun loppuun mennessä. Monet intiaanit kuolivat eurooppalaisten tartuttamiin sairauksiin tai eurooppalaisten surmaamina tai joutuivat muuttamaan pois alkuperäisiltä asuinsijoiltaan reservaatteihin. Intiaanien asema on parantunut taas 1900-luvulla, ja heidän väkilukunsa alkanut kasvaa.

Erään arvion mukaan intiaaneja olisi ollut 1500-luvun alussa yli kaksi miljoonaa ja määrä olisi pudonnut nopeasti tautien takia 1,5 miljoonaan. Intiaanien määrä oli alimmillaan juuri intiaanisotien päätyttyä vuosina 1890–1910 ollen alle 250 000. Vuonna 1980 Yhdysvaltain ja Kanadan intiaaneja ja valkoisten ja intiaanien jälkeläisiä oli ainakin 1,5 miljoonaa, ja 1994 noin kaksi miljoonaa. 1970-luvulla vielä 0,33 miljoonaa intiaania osasi oman kansansa kieltä, mutta monet kielet olivat katoamassa.

Intiaanisodat olivat sarja yhteenottoja eurooppalaisperäisen väestön ja Pohjois-Amerikan intiaanien välillä. Sodat, jotka ulottuivat uudisasukkaiden maahantulosta Wounded Kneen joukkomurhaan 1890, johtivat Pohjois-Amerikan alkuperäisten asukkaiden alistamiseen ja pakkomuuttoon.

On arvioitu, että intiaanisodat vaativat vuosien 1775 ja 1890 välillä 45 000 intiaanin hengen. Laskelmissa ovat mukana naiset ja lapset, sillä siviileitä tapettiin usein rintamalla.

Suurille intiaanisodille oli ominaista intiaanien tahallinen tuhoaminen tappamalla tarkoituksella myös naisia ja lapsia. Kenraali Philip Sheridanin väitetään sanoneen kuuluisan lauseen ”ainoa hyvä intiaani on kuollut intiaani
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei pidä olla kiitollinen, eikä suomalaisten pidä eikä tarvitse olla kiitollinen ruotsalaisille eikä varsinkaan nykypäivän ruotsinkielisille satojen vuosien riistosta, sorrosta eikä alistamisesta.

Äänestä

Olet aivan oikeassa. Mutta samalla vahingossa vahvistat sitä svekovalhetta, että ruotsalaiset muka sivistivät suomalaiset.
Totuus on, että molemmat kansat sivistyivät samaan aikaan ja suoraan Euroopasta. Kuten Matti Klinge kirjassaan hyvin esitti.
Ruotsi ei todellakaan ollut mikään sivistysmaa 1100-luvulla! Sehän oli itsekin kääntynyt kristinuskoon vasta vähän aiemmin.
Vielä 1600-luvulla ranskalaisfilosofi Descartes valitteli Tukholman hovissa, kuinka oli joutunut sinne "Jumalan selän taakse". Ja hän ei tarkoittanut vain ilmastoa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ABOY kirjoitti:

Eurooppalaisille koska nämä tulivat yhdistämään hajanaiset heimot, toivat omat lakinsa sivistääkseen villejä ja tekivät kielestänsä ainoan virallisen kielen?

Pohjois-Amerikan intiaanit olivat alun perin ryhmä erilaisissa ympäristöissä asuvia alkuperäiskansoja, joiden esi-isät saapuivat Amerikkaan luultavasti kivikaudella Itä-Aasiasta. Tekniikkansa pidemmälle kehittäneiden eurooppalaisten saapuminen 1600- ja 1700-luvuilla melkein tuhosi käytännössä kivikautta eläneet intiaanikansat ja heidän kulttuurinsa 1800-luvun loppuun mennessä. Monet intiaanit kuolivat eurooppalaisten tartuttamiin sairauksiin tai eurooppalaisten surmaamina tai joutuivat muuttamaan pois alkuperäisiltä asuinsijoiltaan reservaatteihin. Intiaanien asema on parantunut taas 1900-luvulla, ja heidän väkilukunsa alkanut kasvaa.

Erään arvion mukaan intiaaneja olisi ollut 1500-luvun alussa yli kaksi miljoonaa ja määrä olisi pudonnut nopeasti tautien takia 1,5 miljoonaan. Intiaanien määrä oli alimmillaan juuri intiaanisotien päätyttyä vuosina 1890–1910 ollen alle 250 000. Vuonna 1980 Yhdysvaltain ja Kanadan intiaaneja ja valkoisten ja intiaanien jälkeläisiä oli ainakin 1,5 miljoonaa, ja 1994 noin kaksi miljoonaa. 1970-luvulla vielä 0,33 miljoonaa intiaania osasi oman kansansa kieltä, mutta monet kielet olivat katoamassa.

Intiaanisodat olivat sarja yhteenottoja eurooppalaisperäisen väestön ja Pohjois-Amerikan intiaanien välillä. Sodat, jotka ulottuivat uudisasukkaiden maahantulosta Wounded Kneen joukkomurhaan 1890, johtivat Pohjois-Amerikan alkuperäisten asukkaiden alistamiseen ja pakkomuuttoon.

On arvioitu, että intiaanisodat vaativat vuosien 1775 ja 1890 välillä 45 000 intiaanin hengen. Laskelmissa ovat mukana naiset ja lapset, sillä siviileitä tapettiin usein rintamalla.

Suurille intiaanisodille oli ominaista intiaanien tahallinen tuhoaminen tappamalla tarkoituksella myös naisia ja lapsia. Kenraali Philip Sheridanin väitetään sanoneen kuuluisan lauseen ”ainoa hyvä intiaani on kuollut intiaani

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu