YHTEISKUNTASOPIMUS, OSUI JA UPPOSI

Rinteen mukaan Sipilän hallitusneuvottelujen aikana työmarkkinajärjestöille esittämä vaatimus yhteiskuntasopimuksesta näytti jo aikataulunsa puolesta epärealistiselta, mikä synnyttää kuvaa pelin pelaamisesta ilman todellista neuvottelutahtoa. Tässä ollaan kulkemassa umpikujaan. Todellinen syyllinen on hallitus, sen ohjelma ja sen toimenpiteet. On ennenkuulumatonta, että hallitus ilmoittaa edes keskustelematta työmarkkinajärjestöjen kanssa koeaikojen pidennyksistä, määräaikaisten työsuhteiden perustelujen poistamisesta vuoden työsuhteissa ja irtisanottujen takaisinottovelvoitteen heikentämisestä, Rinne sanoo.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Porvarihallitus on voimansa tunnossa ajatellut, että ay-liikkeen valta otetaan nyt pois. Se on se iso agenda, Selin toteaa.

Äänestä
  • Ay liike voi halutessaan vahvistaa valtaansa. Siihen sillä nyt kaikki eväät.

    tai vaihtoehoisesti voi halutessaan tai tyhmyyttään menettää asemansa.

    Äänestä

Rinteen mukaan pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) on ”suurta typeryyttä” yrittää saada yhteiskuntasopimusta aikaan kiristämällä työmarkkinajärjestöjä.

Äänestä

Ammattiyhdistysliike tietenkin ajattelee asiaa oman jäsenkuntansa edunvalvonnan näkökulmasta. Kummallakaan puolella ei ole varmaan vaikeuksia ymmärtää, mistä näkökulmasta kritiikkiä hallitusohjelmaa kohtaan esitetään, Rinne kertoo.

Äänestä

Kepu on Kokoomuksen kanssa käsikädessä eli EK:n miljönäärien talutettavana, leikataan työttömiltä je eläkeläisiltä ja työntekijät kyykkyyn.
Missä ovat Sipilän arvot, raha, raha, raha ei väliä vaikka valehdeltiin eläkeläisille vaalilupauksia, nyt indeksit jäihin, ostovoima pois ja työttömät kaduille.
Keskustan nuorten varapuheenjohta kirjoitti hyvän kirjoituksen oli oivaltanut Sipilän hallituksen riistopolitiikan ja häpesi Keskustan puolesta.

Äänestä

Ilm eisesti slogan "Kepu pettää aina" on arkikokemukseen perustuva.
Vaalien jälkeen Sipilä on selkosanaisesti ilmoittanut, että rikkaiden veroja ei koroteta, samoin yritysten vapauttamista yhteiskunnallisista velvoitteista mm. Kela-maksun poisto jatketaan.

Äänestä

Kyllä hyvä tulee kun perussuomalaiset ja Brysselin Bobrikov ovat samassa hallituksessa.

Äänestä

SAk ja Ay liikkeen voisi jo lakkauttaa.
Haittana vain maalle ja kansalaisille.
Lakiteitse voidaan hoitaa työntekijöitten turvallisuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLEISLAKKOKO kirjoitti:

Rinteen mukaan Sipilän hallitusneuvottelujen aikana työmarkkinajärjestöille esittämä vaatimus yhteiskuntasopimuksesta näytti jo aikataulunsa puolesta epärealistiselta, mikä synnyttää kuvaa pelin pelaamisesta ilman todellista neuvottelutahtoa. Tässä ollaan kulkemassa umpikujaan. Todellinen syyllinen on hallitus, sen ohjelma ja sen toimenpiteet. On ennenkuulumatonta, että hallitus ilmoittaa edes keskustelematta työmarkkinajärjestöjen kanssa koeaikojen pidennyksistä, määräaikaisten työsuhteiden perustelujen poistamisesta vuoden työsuhteissa ja irtisanottujen takaisinottovelvoitteen heikentämisestä, Rinne sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu