Kun maataloustuotteiden hinnat museoitiin vuonna-95, niin sen jälkeen alkoi kuluttajien juhlat ruokapöydissä.
Vasts-ikään julkaistujen uutisten mukaan palkannauttijoiden reaaliansiot ovat nousseet ennakoitua enemmän ja samaan aikaan veronkevennykset ovat tuoneet valtavasti ostovoimaa kuluttajille.
On syytä kysyä kuka hyötyy maatalouden tuista eniten, yksiselitteisesti suomalainen kuluttaja, missään muussa maassa ei ole vastaavaa kehitystä ollut, jossa maatalouden hinnat ja kuluttajien ansiot liikkuvat päinvastaiseen suuntaan.
Tietenkin kehitys on kestämätön, kuitenkin näköpiirissä on pieniä toiveita tuotteiden hinnankorotuksista.
Vasts-ikään julkaistujen uutisten mukaan palkannauttijoiden reaaliansiot ovat nousseet ennakoitua enemmän ja samaan aikaan veronkevennykset ovat tuoneet valtavasti ostovoimaa kuluttajille.
On syytä kysyä kuka hyötyy maatalouden tuista eniten, yksiselitteisesti suomalainen kuluttaja, missään muussa maassa ei ole vastaavaa kehitystä ollut, jossa maatalouden hinnat ja kuluttajien ansiot liikkuvat päinvastaiseen suuntaan.
Tietenkin kehitys on kestämätön, kuitenkin näköpiirissä on pieniä toiveita tuotteiden hinnankorotuksista.
Vastaukset 35
Vanhimmat
vidduillaan päälle ?
paha tapa, jotku ei ole vieläkään noussut -18 juosuhaudoista..
Osta uusi kalenteri.
tarkoitukseen ?
Suomen maatalouden tuottajahinnat kilpailevat Euroopan ja muun maailman tuotteiden kanssa. Siitä johtuu, että kallimpi suomalainen ruoka ei oikein saa omaa vientiään vauhtiin . Toinen asia tietysti on, että on totuttu viemään vain maihin, kuten Venäjälle, jonne saa mahtavat vientituet maataloustukien lisäksi. Globalisaatio, se on iskenyt kaikkialle ja siitä syystä ylitarjonnan vuoksi hinnat on kohdallaan.
Suomi kuitenkin jakaa kansallista maataloustukea 2,1 mrd n. vajaalle seitsemällekymmenelle maataloustuottajalle. Lisäksi lähes toinen kaksi miljardia tulee EU:lta. Ruotsi sen sijaan jakaa n. 30 miljoonaa euroa kansallista tukea. Ruotsalaiset vievät elintarvikkeitaan, kuten tansakaisetkin ja norjalaiset kalaansa.
Kyllä maatalous Suomessa on joiltakin osin kannattavaa, mutta kuten pieniä yrityksiä niin pieniä maataloustuotantoyksiköitäkään ei saada kannattamaan. Ei se maatalouden tukeminenkaan näytä auttavan, ainainen valitus kuuluu kuitenkin. On häpeä, että vain valittajat korottavat ääntään. Suomessa on vain niin kiva yrittää yksin, entä jos olisi yhteisiä tuotantoyksiköitä. Eihän se mitenkään käy, jää tuet saamatta...
Todella on syytä kysyä, miksi keskusliikkeet teettävät (pakkauttavat) yhä enemmän muualla tuotettuja tuotteita ja tuovat ne kuluttajien saataville.
Kuluttajat juhlii entistä enemmän tuontiruualla, on lihaa, juustoa, leipää, oliiveja,makkaraa jne.
Suomalainen ruoka ei ole kallista, se EU:n halvumpien joukossa, Tukea saa muutkin kuin Suomalaiset viljelijät, tukitasomme on alhaisimpien luokassa.
Me suomalaiset maksamme EU:lle jäsenmaksua, jonka EU jakaa eteenpäin. Monet muut EU-maat, kuten Ranska, saavat maatalosutukea enemmän kuin suomalaiset. Onko tässä järkeä?
Olisiko teistä tukien vastustajista oikeasti parempi, että maksaisimme edelleen EU:lle samoja jäsenmaksuja kuin nyt, mutta mitään osaa näistä rahoista ei palautettaisi takaisin Suomeen? Että te mieluummin maksaisitte tukia muille EU-maille, kunhan vain suomalainen viljelijä ei saa mitään? Vai kuvitteletteko, että ilman kotimaista viljelyä EU:lle ei enää maksettaisi mitään?
Tuen lopettaminen Suomessa on järkevää vain, jos samalla lopetetaan kaikkien teollistuneiden maiden maataloustuet. Tällä hetkellä suomalainen viljelijä ei pysty tuottamaan markkinahintaisia tuotteita ilman tukia sen takia, että muut maat tuottavat tuen voimalla halpaa ruokaa.
Todettakoon myös, että myydessäni viime vuoden sadon sain siitä korvausta 0,10 euroa kilolta. Kummasti vaan leivän kilohinta on aina vähintään 2,5 euroa / kilo, vaikka mistä tarjouksesta ostaisi. Siis 25-kertainen..
Suomalainen ruoka on kalliimpaa kuin Etelä- ja Keskieuroopassa tuotettu. Keskusliikkeet purkittavat ja pakkauttavat niitä kotomaan kuluttajille. Kouluihinkin peruna ja omenat ostetaan Puolasta jne.
Suomessa pitäisi lopettaa kansalliset maataloustuet viiden vuoden kuluessa, astettain. Meillä ei ole varaa jatkaa tätä järjetöntä verorahojen kaatamista hyvin pienen tuottajaryhmän elättämiseen. Tukien kokonaismäärä on noin 4,2 mrd vuodessa, joten muita leikkauksia ei juuri tarvittaisi talouden tasapainottamiseksi.
Kun kansalliset tuet (n. 2,1 mrd alle 70 000 maataloustuotajalle) poistetaan asteittain ensin, jää jäljelle EU:sta saatu tuki. Suomen maataloustuesta 60 % on kansallista eli meidän veronmaksajien maksamaa. Ruotsissa kansallinen maataloustuki on vain 3,7 %. Tanskassa, Puolassa ja Virossa vielä vähemmän.
Kansallisen tuen poistaminen parantaa mahdollisuuksia saada isompaa maataloustukea EU:sta. Se on kaikkien suomalaisten etu pitkässä juoksussa. Kyllä meidänkin pitää ottaa nettomaksajina, niin paljon tukea EU:sta, kuin se vaan on mahdollista. Ei tässä meidän suomalaisten, ole ollenkaan järkevää, joka vuosi olla maksumiehinä.
Eihän maataloustukien lopettamisesta sovi puhua. Pelkkä tukien uudistus on Suomessa lähes tabu, olkoonkin että uudistaminen on Maailman kauppajärjestö WTO:n sääntöjen ja Euroopan unionin budjetin vuoksi välttämätöntä. Suomi ja pari muuta EU-maata jarruttavat tukimuutoksia hampaat irvessä.
Lyhyesti sanottuna, maataloustukijärjestelmämme ei täytä sille asetettuja tavoitteita. Tulokset ovat kaukana hallitusohjelmiin kirjatusta tavoitteesta tukea perheviljelmiä ja ekologista lähiruuantuotantoa.
Maataloustuet eivät käytännössä alenna ruuan hintaa, vaan ne hyödyttävät vain tiettyjä eturyhmiä, kuten mm. maanomistajia.
Maataloustukiin käytetään rahaa enemmän kuin työttömyyden hoitoon. Maatalouden työllisyydestä sen sijaan huolehditaan hyvin, yhtä maatalouden työpaikkaa tuetaan vuosittain keskimäärin yli 50 000 eurolla.
Tilastokeskuksen mukaan maanviljelijöiden käytettävissä olevat tulot ovat 38 prosenttia korkeammat kuin työntekijäperheen; henkeä kohti laskettuna tulot ovat 15 prosenttia korkeammat.
Pohjoinen tuki, kuten maidon hintatuki ja eläinpalkkiot, on tietyin rajoituksin sidottu maatilan tuotannon määrään. Tulosten mukaan tällaiset tuotantoon sidotut tuet ovat olleet tehokkaita keinoja ylläpitämään maataloustuotantoa verrattuna joko osittain tai kokonaan tuotannosta irrotettuihin tukiin.
Voihan kaikkia uudistaa, täytyy aloittaa maataloustuotannon rakenneuudistus. Tukia on maksettu vuosikymmenet, aina vain enemmän ja enemmän tukea ja uusia tukimuotoja. Tuilla ei ole saavutettu sitä mikä tarkoitus on, kehittää ja kehittyä, jalostaa kotimaan markkinoille ja vientimarkkinoille tuotteita.
Jokainen nyt näkee, kun suuri tukien saaja menettää yhden vientimaan, uutta markkinaa ei edes yritetä hakea.
Ruotsi vie maatalous- ja elintarviketuotteita yli viidellä miljardilla eurolla vuodessa, Suomi vain alle miljardilla ja sekin laskee. Puolet ruotsalaisista elintarvikkeista päätyy Tanskaan, Suomeen, Norjaan, Saksaan ja Ranskaan.
Suomalaisista ruuista puolet matkustaa Venäjälle ja loput lähinnä Ruotsiin ja Viroon.
Ruotsalaiset ovat panostaneet jo kauan brändeihin, suomalaiset Venäjään ja tämä yksisilmäinen tukipalikkamarkkinointi onnahti kertaheitolla. Tuskin tämä palkansaajien vastuulla on.
Nyt tämä insinööri Sipilä ei sanallakaan kertonut, miten maataloustuotteiden markkinointiin satsataan ja miten maatalouden rakenneuudistus laitetaan käyntiin ja mikä tuottavuushyppy siellä aloitetaan?
Kansalliset tuet muodostavat Suomen maataloustuista kuulema 60%.
Ei ihme, että aikoinaan Sirkka-Liisa Anttilalla olikin kova kiire estämään sen tiedon julkistaminen, kuinka paljon kansallisia tukia kukin saa, vaikka EU:ssa ajettiin sitä linjaa, että veronmaksajilla on oikeus tietää, mihin rahat menevät. Suomi sai poikkeusluvan salailuunkin. Maataloustukien suhteen Suomi onkin oikein poikkeusvaltio. poikkeusta poikkeuksen perään niin kuin Talvivaaran juoksutuksissa. Nyt tosin näyttää, ettei maitotilallisille enää anneta lisää korvauksia siitä, ettei Venäjä osta heidän maitoaan.
tuki on 550 miljoonaa, sen voi katsoa vaikka MMM nettisivuilta. Tuet ovat siitä huolimatta EU pienimmät, johtuen viitesatoon perustuvasta päätuesta.
Suomi
Total spending: 959 Million Euros
Net budget balance: 177
Contribution per citizen: €148
Spending per citizen: €181
Spending per farm: €13513
Spending per farm worker: €8434
Spending per hectare: €417
Saksa
Total spending: 6868 Million Euros
Net budget balance: -3553
Contribution per citizen: €127
Spending per citizen: €84
Spending per farm: €17610
Spending per farm worker: €8134
Spending per hectare: €405
http://capreform.eu/fadn-data-highlights-dependence-of-eu-farms-on-subsidy-payments/
MMM:n sivuilla ei ole tietoa, jota EU:n sivuilta löytyy.
Kyse oli kansallisista tuista. Kansalliset tuet yhteensä 565 miljoonaa..
http://www.mv.helsinki.fi/home/tammisol/HS250315Linkola.pdf
Budjetoissa vuodelle 2015 n 1,814 mrd + valtion varoista maksettavat eläkkeet 624 milj.eur(eläkkeiden rahoitus 70 % veronmaksajien kustantamaa)
http://www.revalvaatio.org/wp/wp-content/uploads/wp-post-to-pdf-cache/1/maataloustuet-on-kestamaton-ratkaisu.pdf
"Suomessa pitäisi lopettaa kansalliset maataloustuet viiden vuoden kuluessa, astettain. Meillä ei ole varaa jatkaa tätä järjetöntä verorahojen kaatamista hyvin pienen tuottajaryhmän elättämiseen. "
Tukien leikkaus miljardilla tarkoitta kuluttajille 3 miljardin kustannuksia kaupan kassalla.
Siitä vaan.
http://www.suomenmaa.fi/etusivu/anttila_hermostui_141tuesta_aika_puhua_totta_6929799.html
Loppuuhan se kutenkin .
olevaan lukuun saamme EU:lta miljardin, Burjetista löytyy myös valtioneläkkeet, n 10 miljardia, jotka maksetaan 100 prosenttisesti veronmaksajien rahoista, tämän päälle tulee viielä saman verran kuntien maksamia eläkkeitä, suoraan verovaroista..
"Kansallisen tuen poistaminen parantaa mahdollisuuksia saada isompaa maataloustukea EU:sta." :D
Juuri sen vuoksi Suomessa maksetaan kansallisia tukia koska EU ei suostunut maksamaan Suomelle enempää tukea kuin nyt maksaa. Tämä johtuu AY-liikkeen, Demareiden ja Kokoomuksen eu kiimasta. Ilmoittivat jo ennen neuvotteluiden alkamista että Suomi tulee joka tapauksessa liittymään. Siinä oli niin huono neuvotteluasema että mm. maataloustukien neuvotteluissa tuli huono tulos. Tuosta EU-kiimasta me maksamme nyt kansallisia tukia,.
Ruotsi ilmoitti että on saatava kunnon tulos jos Eu aikoo Ruotsin saada jäseneksi. Neuvottelulähtökohdat olivat ihan erilaiset kuin eu kiimaisella Suomella.
Ruotsi saikin saman tason tuet kuin muut Euroopan maat. Suomi jäi mopen osille, eli sai alle puolet siitä tukitasosta joka oli muualla euroopassa. Suomi joutui hakemaan luvan maksaa kompensaationa kansallisia tukia enemmän kuin muut Euroopan maat maksavat viljelijöilleen.
Miksi kukaan tuttavistani ei ole ostanut Valion tuotteita enää pitkiin aikoihin? Jos kuluttajilla olisi valinnanvaraa saada verotuksessa alennuksena maksamansa maataloustuet ja maksaa korotetut maataloustuote hinnat, niin luulenpa että Suomen kansa olisi paljon terveempää, koska he söisivät terveellisempää ruokaa.
Onneksi saa ulkomaista ruokaa Suomestakin. Sillä on valtava kansanterveydellinen merkitys verrattuna suomalaiseen torjunta.aineilla ja teholannoituksella kasvatettuun viljaan ja karjaan.
EU kielsi vast'ikään hormoneilla kasvatetun lihan käytön ja vahvisti hormonilihan tuontikiellon. Uudelta Seelannilta on turha odottaa pikaista liittymistä tähän rintamaan. Maan parlamentin maatalousvaliokunnan puheenjohtaja toteaa, että kun uusseelantilaisen lihan tärkeä ostaja, USA, hyväksyy hormonilihan tuottamisen, niin Uuden Seelanninkin pitää se hyväksyä ja maassa sitä myös tuotetaan.
Tuoreiden tietojen mukaan niin Australiassa kuin Uudessa Seelannissakin on käytetty sellaisia torjunta-aineita, jotka solumyrkkyinä ovat ihmiselle vaarallisia. Parhaillaan selvitetään niiden käytön laajuutta.
Uudessa Seelannissa esiintyy - toisin kuin Suomessa - huolestuttavassa laajuudessa salmonellaa. Äskettäin varoitettiin odottavia äitejä syömästä tiettyjä elintarvikkeita salmonellavaaran takia.
alkaa tulla suupielistä syytä mennä lääkäriin !
Kun vertaa monien EU maiden maataloutta, meillä selvästi yli kalliit koneet monet traktorit pihoissa seissoo ym. Kun katsotaan Puola, Unkari ties kuinka monta köyhää EU maata joissa vielä hevospeleillä kuljetaan. Meidän tuotantokustannukset täysin järjettömät. Kun maito vapautuu tuotannosta Eu-ssa Suomessa loppuu melkopian.
Lihantuotanto alkaa olla samassa tilassa. Kananliha ja munat saattavat vielä kilpailla tukien varassa.
Kyllä MTK on se suurin syyllinen joka H Haaviston aikaan ajoi vain etelän suurtilallisten etuja. Ja raakaa ylikapasiteetti koneellistamista. Jos oltaisiin oltu sillä tiellä, että pienemmilläkin tiloilla olisi ollut mahdollisuutta, kun tilan ohella käyneet sivuansioissa, niin järjetön tukiaisviidakko ei olisi tällainen nyt.
eivät johdu viljelijästä, vaan korkeasta kustannustasostamme, siis SAK:n jäsenten palkoista. Heinäluoma alkoi peräämään muinoin suureen ääneen välikäsiä ruuan hinnassa, lopetti lyhyeen kun huomasi että välikädet on SAK:n jäseniä !
Miten SAK;laisten palkkataso vaikuttaa maataloustuotteiden hintaan?
Myykää tuotteenne sinne mistä saatte haluamanne hinnan,niinhän
kaikkien tuotteiden kanssa menetellään,lopettakaa SAK;laisille myyminen
mikäli se heistä johtuu.
Patistakaa MTK:ta etsimään markkinarakoja,lopettakaa halpamyynti.
Jos ei yritys kannata niin myykää ihmeessä pois ja tulkaa tänne työttömien leipä jonoon kyllä sipilä kyykyttä sitten niin loppuu tuo iänkaikkinen marina .
hinta on SAK:n jäsenten palkkoja ja veroja, VILJELIJÄN OSUUTTA NIISSÄ EI OLE SENTTIÄKÄÄN, viljelijä joutuu anomaan palkansa EU:lta..
Sitähän aina markkinoitu että tuotantoa pitää tehostaa tilojen pitää kasvaa.
Ilman konieta nuo0 eri voi tapahtua. Jos tehostetaan pitää töiden tapahtua nopeammin. Jos laajennetaan pitää työehtiä tehdä.
On ristiriitaidsta sanoa että pitää tuottaa tehokkaammin ja samalla sanoa että hevosella ne työt pitää tehdä. Hevosella ei kerkiä muuta kuin viiden lehmän karjan hoitaa. On se tehokasta?
Maantaloustuotteiden hintatuet pitävät tuotteiden hinnat korkeampina kuin ne muuten olisivat. Usein ajatellaan, että maanviljely on niin ankaraa ja riskialtista toimintaa, että siihen nähden työn tuloksista saatava hinta on liian alhainen. Siksi olisi säädettävä niin, että hinta pysyy korkeana. Kun hinta sitten asetetaan ylemmäs kuin se muuten olisi, tämä korkea hinta kannustaa viljelijöitä tuottamaan enemmän. Mutta koska tuotteet ovat vastaavasti kalliimpia, asiakkaat ostavat niitä vähemmän. Lopputuloksena on tuotannon ylijäämä.
Jos tuotteiden hinnan olisi annettu muodostua itsekseen, varastoon kertyneet ja myymättä jääneet tuotteet pakottaisivat myyjät laskemaan hintoja, mikä puolestaan innostaisi asiakkaita ostamaan varastot tyhjiksi. Tämä tilanne on kysynnän ja tarjonnan tasapaino.
Maanviljelijät ovat suhtautuneet ristiriitaisin tuntein tukijärjestelmän muutoksiin. Viljelijöiden palkka ei tulekaan enää tuotteiden myynnistä vaan veronmaksajilta. Monet viljelijät ovat kokeneet, että se ei ole enää maksua yrittämisestä ja tuottavasta työstä vaan sosiaaliapuun verrattavaa tuloa.
Suomalaisen maatalouden ja elintarvikesektorin kilpailukyvyn parantaminen edellyttää nykyisen kaltaista, varsin rivakkaa rakennekehitystä ja yksikkökoon kasvua.
Yksin teknologinen kehitys johtaa siihen, että maatilojen koko kasvaa. Uuden teknologian ja tilakoon kasvun avulla lisätään tuottavuutta, alennetaan yksikkökustannuksia sekä tehostetaan suunnittelua ja työn käyttöä ja parannetaan siten tuottavuutta.
Ruuan hinnan lasku oli yksi keskeinen tekijä kun siirryttiin tukitalouteen, ruuan hinta laski n 10 posenttia kun tuottajahinnat puolitettiin tuen avulla.
Elintarvikkeiden hintoja voi verrata myös tuettomiin maihin, ruoka niissä maksaa jopa moninkertaisesti tuettuun ruokaan verrattuna.
VILJELIJÄT VASTUSTI RAIVOKKAASTI TUKITALOUTTA, VAINOVALKEAT PALOIVAT JA MUSTAT LIPUT LIEHUIVAT JA SYYSTÄ..
Erään suuren suomalaisen leipomon toimitusjohtaja sanoi, että vaikka jauhot saataisi ilmaiseksi leipään, se ei laske leivän hintoja. Kaupan kate leivälle on Suomessa jopa 50 %, kun se muualla Euroopassa on 18-25 %.
Vertailtaessa Suomen ja Ruotsin maidon hintatasoa kaupassa, eroa on 25 %. Mikä saa hinnaneron aikaiseksi, jos viljelijän osuus on kaupan maidon hinnasta laadusta riippuen n. 20 %.
Kaupan katteet (keskusliike ja kauppa) ovat 30-55 % ruoan hinnasta. Suomessa on kaksi keskusliikettä joilla on varaa rakennuttaa jättisuuria hypermarketteja. Johtuisiko osaksi tästä, että ruoka Suomessa maksaa ja sitä on nyt jopa varaa "halpuuttaa".
Tukijärjestelmä (kansallinen) mahdollistaa tuotteiden ostamisen viljelijöiltä pilkkahintaan, välistävetäjä ansaitsee ja kuluttaja maksaa
http://mikkovlttil.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160608-euroopan-kalleinta-ruokaa-miksi
Hämmästyttäväähän on, että saksalaisen kauppaketjun myymälässä tomaatit maksoivat 1 euron/kilo vähemmän kuin suuressa hypermarketissa ja kanamuniakin sai puoli tusinaa 60 s edullisemmin, myös maito oli tuntuvasti edullisempaa ja kaikki siis Suomessa tuotettuja ja pakattuja.
mutta ruoka Suomessa ei ole kallista, vaan EU:n halvimmasta päästä!
http://www.pty.fi/fileadmin/user_upload/tiedostot/Tutkimukset/Ruoan_hinta/Elintarvikkeiden_verotus_ja_ruoan_hinta_Suomessa_2015_web.pdf
Kattele tästä ihan viimeiselle sivulle asti,eipä taida olla halvimmasta päästä ruoka kuluttajalle Suomessa.
Näinhän se kun jättää huomiotta että muualta tulee sitä maataloustuki ja vientitukidumpattua ruokaa.
siitä kallista kun yksin ALV on kolminkertainen EU keskiarvoon verrattuna, viljelijästä kalleus ei johdu..
pöydässä syöjiä riittää ja kuuluuko kiitosta !
Me suomalaiset maksamme EU:lle jäsenmaksua, jonka EU jakaa eteenpäin. Monet muut EU-maat, kuten Ranska, saavat maatalosutukea enemmän kuin suomalaiset. Onko tässä järkeä?