Uni ei tule, kun muistot tulvii mieleen. Kaksi viikkoa sitten halattiin pitkään. Viimeisen kerran. Pari päivää sitten lähdit taivaan porteille. Toivon sinulle sen loputtoman levottomuuden tilalle rauhaa ja levollisuutta. Haluan ajatella, että olet jossain ihanassa paikassa.
Lapsuudessa, ei mikään ollut niin ihanaa kuin hypätä syliisi kun saavuit töistä kotiin. Teininä ollessani, annoit minulle tilaa. Aikuisena, puhelintuki kesken vaikeiden vaiheiden oli korvaamatonta.
Et varmaan arvaakaan miten lohduttoman suuren aukon jätät minulle. Kiitos kuitenkin kaikesta!
Perinnöksi sain luonteesi, jonka avulla tästäkin selvitään.
Hei vaan rakas isä, toivottavasti näen sinut sitten aikanaan!
Lapsuudessa, ei mikään ollut niin ihanaa kuin hypätä syliisi kun saavuit töistä kotiin. Teininä ollessani, annoit minulle tilaa. Aikuisena, puhelintuki kesken vaikeiden vaiheiden oli korvaamatonta.
Et varmaan arvaakaan miten lohduttoman suuren aukon jätät minulle. Kiitos kuitenkin kaikesta!
Perinnöksi sain luonteesi, jonka avulla tästäkin selvitään.
Hei vaan rakas isä, toivottavasti näen sinut sitten aikanaan!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Otan osaa suureen suruusi....
Rakkaasta läheisestä luopuminen sattuu ja tekee kipeää.
Muistot jäävät ja niiden tuleekin jäädä elämään.
Vaikka muistot herättävät suuria tunteita.
Lohduttaudun myös sillä, että läheinen on viimeinkin päässyt perille, kotiin, ihanaan paikkaan, jossa hänen on hyvä olla ja jälleen näkemisen toivolla, ero ei ole pitkä ja jälleen näkemisen hetki on jotain aivan valtavaa,täynnä iloa ja ilon kyyneleitä.
Sen jälkeen ei mikään enää erota toisilleen rakkaita ihmisiä toisistaan.
Kun elämän rajallisuus tulee vastaan ja toivoa elämän jatkumisesta ei enää ole, niin pienetkin asiat saavat suuren merkityksen, kuten halaaminen, pään silttäminen, jalkojen hierominen.
Kosketuksella on valtavan suuri merkitys, varsikin sairaan ihmisen osalta, joka tietää elämän lopun lähestyvän vajavan sairauden takia.
Minun isäni piti kovasti siitä, kun hieroin hänen jalkateriä ja varpaita.
Sairaus varmaankin aiheutti verenkierron heikentymisen jaloille ja varpaille, kun usein isän varpaat olivat kylmät ja niinpä laitoinkin kuumavesipulloja peiton alle, että ne lämmittivät varpaita.
Usein, kun hieroin isäni jalkoja ja varpaita, niin isä lähes aina nukahti.
Isän ollessa sairaalassa ei hoitajilla ollut aikaa hieroa jalkoja ja niinpä minä sitten isän jalkoja hieroin isää katsomassa käydessäni.
Isä olisi halunut hieroa kovasti minunkin jalkojani, kun minä isän jalkoja usein hieroin.
Ajattelin, että isä väsyisi liikaa ja niinpä jalkojen hieronta jäi, kun menin tekemään jotain askaretta ja isä oli mennyt nukkumaan, kun tulin takaisin.
Nyt jälkeenpäin isäni kuoleman jälkeen olen harmistellut sitä, etten antanut isälleni mahdollisuutta hieroa jalkojani, kun isä olisi halunut.
Kun minä paljon isää hoivasin, niin isäkin olisi halunut vastavuoroisesti tehdä jotakin.
Toisaalta onhan isäni tehnyt paljon enemmän meidän eteemme, kun aina on ollut ruokaa, vaatteet ja katto pään päällä, josta saamme ikuisesti isäämme kiitää, että paljon enemmän isä on meidän puolesta asioita tehnyt.
Nyt isän kuoleman jälkeen on niin paljon mitä jäi kaipaamaan.
Haluaisin vieläkin hieroa isän varpaita ja silittää isän päätä, mutta en enää voi....:(
Kaipaan saada kuulla isä ääntä, askelia ja yhteisiä ruokakaupassa käyntejä, mutta enää ei ole mahdollista.....