Minä olen oikeusministeri-paperimies-laborantti

Minä olen Suomen oikeusministeri persu-Lindström. Olen koulutukseltani paperityöläinen, sekä laborantti. Ja sehän pätevöittää minut oikeusministerin tehtäviin. Aivan kuten siviilipalvelus pätevöittää puolustusministerin tehtäviin.

Kyllä se Soini on saatanan järkevä mies kun laittoi meikäläisen kaltaisen rautaisen ammattilaisen tällaiseen tehtävään laborantin koulutuksella.
22<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Miten tuollainen kommari apina voi edes olla ministerinä. Samaa pellepoliitikko tasoa kuin aiemmin demareilla oli kaikki vanhat juoppoämmät ministereinä.

Äänestä
  • Soinin mielestä amiksen koulutustasolla voidaan hoitaa Suomen työttömyys ja oikeusasiat.

    Itse asiassa tällainen toiminta on kansalaisten päälle paskantamista. Ei edes kukaan persujen kannattaja voi katsoa tällaista toimintaa hyväksyen sitä.

    Äänestä

  • wrewrewrwwerwe kirjoitti:

    Soinin mielestä amiksen koulutustasolla voidaan hoitaa Suomen työttömyys ja oikeusasiat.

    Itse asiassa tällainen toiminta on kansalaisten päälle paskantamista. Ei edes kukaan persujen kannattaja voi katsoa tällaista toimintaa hyväksyen sitä.

    Sähkömies Ahde eduskunnan puhemies, Ylioppilas biudee ministeri, kirvesmies Ihalainen ministeri Harakirimyyjä Olli Rehn talouskomissaari ja ministeri jne.......

    Mitä tulee tuohon koulutukseen niin ei se koulutus tuo siihen mitään hyvää jos on sopimaton virkaansa, Lindström voi olla vaikka kuinka sopiva ja pätevä virkaansa.

    Äänestä

  • persupersupersupersu kirjoitti:

    Sähkömies Ahde eduskunnan puhemies, Ylioppilas biudee ministeri, kirvesmies Ihalainen ministeri Harakirimyyjä Olli Rehn talouskomissaari ja ministeri jne.......

    Mitä tulee tuohon koulutukseen niin ei se koulutus tuo siihen mitään hyvää jos on sopimaton virkaansa, Lindström voi olla vaikka kuinka sopiva ja pätevä virkaansa.

    Ei ole ihme, ettei asiat suju. Maan pölöimmät, ilman koulutusta olevat apinat ministereinä.
    Perseenreiän nuolija Haavistokin oli ministeri.

    Äänestä

Itsensä sekasin lukeneethan on jo kyntesä näyttäneet. Eivät saa edes perämootorivarkaita kuriin. Siten vois vielä tehdä jotain näille työkyvyttömyys kusetus vakuutusyhtiöille, vanhusten ryösteliöille ym. autojen pysäyttelijöille jotain. Kerjäläisten vallattua vessat ei nyky suomessa ole muuta mahdollisuutta kun pistää vessat kiini niin ei omatkaan mummot pääse kauppareisullaan kuselle. Perintäfirmatkin on ihan turhia välistävetäviä varkaita.

Äänestä
  • Miten vitussa joku voi olla noin sekaisin että pitää perämoottorivarkauksia "lukeneiden" ihmisten syynä?

    Äänestä

  • No kenekäs syitä ne on ? Jos osaa laatia niin vitun onnettomat lait, että mitä tahansa voi tehdä ilman, että asiohin mitenkään pystytään puuttumaan, niin kyllä siinä syytä on ihan tarpeeksi.

    Äänestä

  • yetyeey kirjoitti:

    No kenekäs syitä ne on ? Jos osaa laatia niin vitun onnettomat lait, että mitä tahansa voi tehdä ilman, että asiohin mitenkään pystytään puuttumaan, niin kyllä siinä syytä on ihan tarpeeksi.

    Eikös perämoottorivarkaudet ole jo nuyt laissa asetettu kielletyiksi, ja niihin voidaan lain mukaan kyllä puuttua? Miten "lukeneisto" sen voi estää, jos joku pitää perämoottoriaan vapaasti saatavilla meren rannassa, ja joku pitkäkyntinen varastaa sen yön pimeydessä? Onko Lindströmillä tiedossaan jokin uusi keino joka estää nämä varkaudet?

    Äänestä

  • Onko rajalta pakko laskea varkaita sisään tai ulos ? Onko rangaistukset sitä tasoa, ettei kannata tulla uudestaan ja uudestaan varastelemaan ? Saako ne pölliä jos ne on vapaasti saatavilla ? Saako mummot piestä kaduille ? Tarviiko samaa touhua katsella vuosikausia, ettei mitään tapahdu ?

    Lindströmistä en tiedä, mutta edeltäjät ei ainakaan ole saanut mitään aikaiseksi.

    Äänestä

  • hdfhdhddfhdh kirjoitti:

    Onko rajalta pakko laskea varkaita sisään tai ulos ? Onko rangaistukset sitä tasoa, ettei kannata tulla uudestaan ja uudestaan varastelemaan ? Saako ne pölliä jos ne on vapaasti saatavilla ? Saako mummot piestä kaduille ? Tarviiko samaa touhua katsella vuosikausia, ettei mitään tapahdu ?

    Lindströmistä en tiedä, mutta edeltäjät ei ainakaan ole saanut mitään aikaiseksi.

    No ei ainakaan Lindström tai Soini ole ehdottanut, että EU:n vapaa liikkuvuus kiellettäisiin, saatikka että Suomi eroaisi EU:sta. Sellainen ei kuulu siis ainakaan persujen puolueohjelmaan, eikä tietääkseni minkään muunkaan eduskuntapuolueen tavoitteisiin.

    Äänestä

  • werrwwwerwer kirjoitti:

    No ei ainakaan Lindström tai Soini ole ehdottanut, että EU:n vapaa liikkuvuus kiellettäisiin, saatikka että Suomi eroaisi EU:sta. Sellainen ei kuulu siis ainakaan persujen puolueohjelmaan, eikä tietääkseni minkään muunkaan eduskuntapuolueen tavoitteisiin.

    Ei ainakaan vielä, kun ei ole virassaankaan ollut kun muutaman päivän.

    Äänestä

  • jytjtjytjdj kirjoitti:

    Ei ainakaan vielä, kun ei ole virassaankaan ollut kun muutaman päivän.

    Ja niin kauan kuin virassaan haluaa olla, ei sellaista ehdotusta ikinä tulekaan.

    Äänestä

  • hdfhdhddfhdh kirjoitti:

    Onko rajalta pakko laskea varkaita sisään tai ulos ? Onko rangaistukset sitä tasoa, ettei kannata tulla uudestaan ja uudestaan varastelemaan ? Saako ne pölliä jos ne on vapaasti saatavilla ? Saako mummot piestä kaduille ? Tarviiko samaa touhua katsella vuosikausia, ettei mitään tapahdu ?

    Lindströmistä en tiedä, mutta edeltäjät ei ainakaan ole saanut mitään aikaiseksi.

    Saako venemoottori varkaan piestä ja heittää kanaaliin?
    Saako muslimineekeri raiskarin tappaa kun tapaa itseteossa?
    epätietoinen kansalainen?
    Mitä sanoo EU direktiivit?
    Entä kansalaispalaute?

    Äänestä

  • Tiedähäntä kirjoitti:

    Saako venemoottori varkaan piestä ja heittää kanaaliin?
    Saako muslimineekeri raiskarin tappaa kun tapaa itseteossa?
    epätietoinen kansalainen?
    Mitä sanoo EU direktiivit?
    Entä kansalaispalaute?

    No tälläinen päätös löyty nyt ainakin vähän samantapaisesta hommasta.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015060119789379_uu.shtml

    Tavaravarkaudet kyllästyttivät - jahti ja omankädenoikeus toi ehdollista vankeutta

    Äänestä

Kyllä kansalaiset - medbörgare'' - olen pohtinut tätä mitä demokratia ja siis tasa-arvoinen yhteiskunta lopulta merkitsee. Ja nyt näissä se henkilöityy meillä tässä maassa ja vaalien tuloksen kautta tällä hetkellä parhaiten.

Meillä on melkoinen joukko niin kansaa edustamassa kuin nyt vähän tärkeimmissä päätäntöelimissä henkilöitä joilla ei olisi ns. vapailla työmarkkinoilla juurikaan mitään mahdollisuutta sijoittua eli työllistyä edes alempiin virkasuhteisiin ja puhumatta muistakaan työsuhteen edellyttämistä vaatimuksista!

Nyt myös edellisen 'työ-ja oikeusministerin' lisäksi, - tärkeässä 1. sosiaali-ja terveysministerinä on perushoitaja - hyppy- ja kausityöntekijä ja epäonnistunut alan vaihtaja. Kuten on tuo aloituksessa mainittu henkilö paperimies, työtön, sekä entinen kuntosaliyrittäjä ja sitten alan vaihtaja vielä kurssitusten kautta.

Toki se on myönnettävä käytännön elämän työtehtävät tuovat noihin varsin pölyttyneisiin "neuvos- ja virkamies" tason ministeriöihin tai virastoihin erittäinkin kaivattua muutosten tuulta - mutta ajatelkaa kun kaikissa tapauksissa juuri ministeriöiden varsin koulutettujen jopa ylikoulutettujen viranhaltijoiden valmistelujen kautta nämä ns. ministerit sitten saavat valmiit esitykset pöydälleen ja hyväksyttäviksi!
Siksipä olisi tärkeää kustakin puolueesta olisi myös ns. valmistelevissa päätösten esivaiheessa henkilöitä ikään kuin tukemassa ao. ministerin lopullista hyväksyntää asioissa joissa heillä ei ole juuri koskaan mitään asiantuntemusta ja osaamistakaan. Tästä johtuen tarvitaan asiohin perehtyneitä avustajiakin joita eri ministereillä on huomattava määrä, pääministerillä suurin joukko eri alojen asiantuntijoita!

Mutta nyt pitäisi aloittaa keskustelu ja neuvottelut myös eri alojen TURHIEN VIRASTOJEN ja päällekkäisten toimintojen yhdistämistä tai kokonaan lopettamista - joista varmaan on yksi VATT - valtion taloudellinen tutkimuslaitos, jos se ex tj. ''pönö'' Voutilainen älysi jo ennakkoon lähteä lipettiin, ehkäpä tiedostaen jo suojatyöpaikan lopetusaikeista?

Mutta "kaikkea se demokratia meille tuo" - ja kalliit ovat lunnaat myös osaamattomuudella lopulta - mutta se on kai se hinta tästä järjestelmästä?!

Edellinen ja monet aikaisemmat hallituskaudet osoittivat sen mitä näkyvämmin ja tuntuvammin joista nyt saamme "nauttia" kuka mitenkin!

Äänestä
  • Asiaa ja järkipuhetta tässäkin kerrankin! Olettehan lopulta samaa mieltä.

    Äänestä

Mitä se korkea koulutus on kuin joidenkin suppean aihealueen kirjojen lukua ja näihin liittyviä tehtäviä ja mahdollista siihen liittyvää harjoittelua. Koska ympäristöön tulvii jatkuvasti uutta tietoa eri aihealueilta, niin omatoiminen tiedonhankintakyky korostuu. Jari Lindström voi olla todellisuudessa pätevämpi tuossa työssä kuin kokopäiväisesti vain lakiasioita työhuoneessaan tutkiva muodollisesti pätevä asianajaja. Toisaalta Jari Lindström on tietyn poliittisen ryhmän edustaja ja valittu eduskuntaan siksi, että hän ajaa tietyn ryhmän etuja eikä häntä valittu edustamaan esimerkiksi suurpääoman etuja. Joten Björn Wahlroos voi olla käärmeissään siitä, ettei Jari Lindström ymmärrä valtion parasta, jotta käytännössä Björn Wahlroos itse voisi rikastua entistä enemmän muiden kustannuksella.

Äänestä

Titteli on työ- ja oikeusministeri. Kumpi on tällä hetkellä tärkeämpää, rigidi lainsäädäntö vai sadat tuhannet työttömät joille pitäisi löytää töitä?

Lindströmillä on 22 vuoden työkokemus. Sitten päälle vuosien työttömyys ja uudelleen koulutus. Minusta tämä on parasta mahdollista kokemusta työministerille. Tuntee ainakin kenttänsä "hanskat kädessä". Lainsäädäntö tuskin on niin tärkeää tällä hetkellä kuin työttömyys. Onpahan toistaiseksi jäissä ne kansaa kiusaavat pilkunnussimislakien suoltaminen liukuhihnalta.

Aloittaja ei näe, sokea siis. Mutta sehän on tyypillistä ei-persujen äänestäjille.

Äänestä
  • ASIAAA ja järkipuhetta kerrankin!

    Äänestä

Mikäli lainsäädäntö kuuluisi lakimiehille niin eduskuntavaalit olisivat turhia. Eduskunta olisi turha laitos. Ministeriön lakimiehet tekisivät lait ja kansa sitten noudattaisi niitä.

Äänestä

Hienoa, että sinä, ministeri, kirjoittelet tänne kuin kuka tahansa meistä tavallisista ihmisistä. Siksi aloin juuri kunnnioittaa persuja,.

Äänestä

Kansa on valintansa tehnyt.
Näillä leikkele-eväillä mennään.
Uho-ukset umpeen eli pulinat pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rwerttrwr kirjoitti:

Minä olen Suomen oikeusministeri persu-Lindström. Olen koulutukseltani paperityöläinen, sekä laborantti. Ja sehän pätevöittää minut oikeusministerin tehtäviin. Aivan kuten siviilipalvelus pätevöittää puolustusministerin tehtäviin.

Kyllä se Soini on saatanan järkevä mies kun laittoi meikäläisen kaltaisen rautaisen ammattilaisen tällaiseen tehtävään laborantin koulutuksella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu