Maahanmuuton vahingolliset myytit
Kirjoittanut psykologi Nicolai Sennels
Julkaistu Jyllands-Postenissa 3.3.2009
http://jyllands-posten.dk/debat/kronik/article4166241.ece
Maahanmuuttoon liittyvät monet myytit toimivat vakavana esteenä sosiaalityölle. Maahanmuuton ongelmat voivat johtaa hyvinvointiyhteiskuntamme tuhoon. Osaratkaisuna on saada lisää tietämystä; hyvä sosiaalityö on riippuvaista riittävästä tiedosta, kirjoittaa Nicolai Sennels.
Psykologin työssäni Kööpenhaminan kaupungissa minulla on ollut hoidettavana yli 150 muslimitaustaista maahanmuuttajaa, pakolaista tai heidän jälkeläistään. Tässä on yleiskatsaus maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista sellaisina, miltä ne näyttävät, kun – maahanmuuttajista puhumiseen sijaan – keskustellaan maahanmuuttajien itsensä kanssa.
Samaan aikaan kun maahanmuuttajien rikollisuuden, muslimien rinnakkaisyhteiskuntien ja islamilaisen ekstremismin negatiiviset yhteiskunnalliset vaikutukset jatkuvasti lisääntyvät, kuntien toimintastrategiat tällä alueella ovat yhä jumittuneet joukkoon myyttejä, jotka koskevat maahanmuuttajien rikollisuutta, äärimielisyyttä ja sosiaalista panosta.
Ensimmäinen myytti on se, että maahanmuuttajien välillä ei ole eroja. Mutta tietenkin on eroja: Eri kulttuureista tulevat ihmiset tarvitsevat erilaista tukea kohdatessaan vaikeuksia. On valtava ero siinä, millaista apua esim. japanilainen, somali tai amerikkalainen tarvitsee, jos hänellä on ongelmia tai hän luo niitä. Meidän on tarpeen olla kulttuurisesti sensitiivisiä maahanmuuttajien mukanaan tuomia kulttuurisia eroja kohtaan.
Kokemukseni terapiatyöstä musliminuorten parissa osoittaa, että heidän on äärimmäisen vaikea ymmärtää tanskalaista kasvatus‑ ja hoitoperinnettä. Tanskalaisnuoret on paljon selkeämmin kasvatettu siihen, että asioista puhutaan suoraan ja käymällä läpi nuoren henkilökohtaisia tuntemuksia niistä. Muslimit puolestaan ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa on selkeät ulkoiset auktoriteetit (ennen kaikkea isät, perinteet ja islam) ja jossa palaute on rankkaa ja välitöntä, jos perheen odotukset eivät toteudu. Heidät on kasvatettu tiukoissa raameissa, eikä tanskalainen pedagogiapuhe herätä heissä vastakaikua.
Toinen myytti on se, että maahanmuuttajien rikollisuuden syynä ovat sosiaaliset ongelmat ja että maahanmuuttajien kulttuuritaustalla ei ole siihen vaikutusta. Tässäkään tapauksessa ennakkoluulo ei vastaa todellisuutta: satojen muslimimaahanmuuttajien psykologisten haastatteluiden perusteella voi tehdä sen johtopäätelmän, että muslimikulttuuri pitää aggressiivisuutta mitä suurimmissa määrin hyväksyttävänä.
Siinä missä tanskalaisessa kulttuurissa hallitsematonta raivonilmaisua pidetään nopeimpana tapana menettää kasvonsa, muslimikulttuurissa asia on päinvastoin. Kostonhalua pidetään muslimikulttuurissa voiman ilmaisuna, ja viha on muslimien keskuudessa sosiaalisesti selvästi hyväksytympää. Aggressiivista käyttäytymistä pidetään sosiaalisena työkaluna, jolla hankitaan kunnioitusta ja statusta.
Palestiinalaisten dramaattiset ja tuhoisat tavat osoittaa turhautumistaan Gazan tilanteen johdosta, imaamien ”pyhään sotaan” yllyttävät puheet, perheteloitukset (nk. kunniamurhat) ja väkivaltaiset mielenosoitukset Muhammad-pilakuvien johdosta ovat kaikki esimerkkejä siitä, kuinka aggressiivista käyttäytymistä pidetään sosiaalisesti hyväksyttävänä ilmaisukeinona muslimikulttuurissa.
Se, että muslimimaahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä suorittavat kaksi-kolme kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin etnisesti tanskalaiset johtuu osittain tästä. Joten, kyllä: maahanmuuttajien kulttuurilla on tärkeä rooli maahanmuuttajien rikollisuudessa.
Kolmas myytti on se, että uskonnollinen äärimielisyys rajoittuu pieniin piireihin. Tämä on paha väärinkäsitys. Lähes joka ainoa muslimi, joka on ollut terapiassani, on ottanut uskonnollisen perinteensä varsin vakavasti. Vaikka useimmat eivät noudata Koraanin sanaa, heidän muslimi-identiteettinsä on äärimmäisen vahva. Muhammad-pilapiirrokset, pyrkimykset istuttaa demokratia islamilaiseen maailmaan ja vallanpitäjien taholta tuleva paine integroida muslimit tanskalaiseen yhteiskuntaan ovat luoneet voimakkaan kaunan länsimaisia arvoja kohtaan.
Kirjoittanut psykologi Nicolai Sennels
Julkaistu Jyllands-Postenissa 3.3.2009
http://jyllands-posten.dk/debat/kronik/article4166241.ece
Maahanmuuttoon liittyvät monet myytit toimivat vakavana esteenä sosiaalityölle. Maahanmuuton ongelmat voivat johtaa hyvinvointiyhteiskuntamme tuhoon. Osaratkaisuna on saada lisää tietämystä; hyvä sosiaalityö on riippuvaista riittävästä tiedosta, kirjoittaa Nicolai Sennels.
Psykologin työssäni Kööpenhaminan kaupungissa minulla on ollut hoidettavana yli 150 muslimitaustaista maahanmuuttajaa, pakolaista tai heidän jälkeläistään. Tässä on yleiskatsaus maahanmuuttoon liittyvistä ongelmista sellaisina, miltä ne näyttävät, kun – maahanmuuttajista puhumiseen sijaan – keskustellaan maahanmuuttajien itsensä kanssa.
Samaan aikaan kun maahanmuuttajien rikollisuuden, muslimien rinnakkaisyhteiskuntien ja islamilaisen ekstremismin negatiiviset yhteiskunnalliset vaikutukset jatkuvasti lisääntyvät, kuntien toimintastrategiat tällä alueella ovat yhä jumittuneet joukkoon myyttejä, jotka koskevat maahanmuuttajien rikollisuutta, äärimielisyyttä ja sosiaalista panosta.
Ensimmäinen myytti on se, että maahanmuuttajien välillä ei ole eroja. Mutta tietenkin on eroja: Eri kulttuureista tulevat ihmiset tarvitsevat erilaista tukea kohdatessaan vaikeuksia. On valtava ero siinä, millaista apua esim. japanilainen, somali tai amerikkalainen tarvitsee, jos hänellä on ongelmia tai hän luo niitä. Meidän on tarpeen olla kulttuurisesti sensitiivisiä maahanmuuttajien mukanaan tuomia kulttuurisia eroja kohtaan.
Kokemukseni terapiatyöstä musliminuorten parissa osoittaa, että heidän on äärimmäisen vaikea ymmärtää tanskalaista kasvatus‑ ja hoitoperinnettä. Tanskalaisnuoret on paljon selkeämmin kasvatettu siihen, että asioista puhutaan suoraan ja käymällä läpi nuoren henkilökohtaisia tuntemuksia niistä. Muslimit puolestaan ovat kasvaneet kulttuurissa, jossa on selkeät ulkoiset auktoriteetit (ennen kaikkea isät, perinteet ja islam) ja jossa palaute on rankkaa ja välitöntä, jos perheen odotukset eivät toteudu. Heidät on kasvatettu tiukoissa raameissa, eikä tanskalainen pedagogiapuhe herätä heissä vastakaikua.
Toinen myytti on se, että maahanmuuttajien rikollisuuden syynä ovat sosiaaliset ongelmat ja että maahanmuuttajien kulttuuritaustalla ei ole siihen vaikutusta. Tässäkään tapauksessa ennakkoluulo ei vastaa todellisuutta: satojen muslimimaahanmuuttajien psykologisten haastatteluiden perusteella voi tehdä sen johtopäätelmän, että muslimikulttuuri pitää aggressiivisuutta mitä suurimmissa määrin hyväksyttävänä.
Siinä missä tanskalaisessa kulttuurissa hallitsematonta raivonilmaisua pidetään nopeimpana tapana menettää kasvonsa, muslimikulttuurissa asia on päinvastoin. Kostonhalua pidetään muslimikulttuurissa voiman ilmaisuna, ja viha on muslimien keskuudessa sosiaalisesti selvästi hyväksytympää. Aggressiivista käyttäytymistä pidetään sosiaalisena työkaluna, jolla hankitaan kunnioitusta ja statusta.
Palestiinalaisten dramaattiset ja tuhoisat tavat osoittaa turhautumistaan Gazan tilanteen johdosta, imaamien ”pyhään sotaan” yllyttävät puheet, perheteloitukset (nk. kunniamurhat) ja väkivaltaiset mielenosoitukset Muhammad-pilakuvien johdosta ovat kaikki esimerkkejä siitä, kuinka aggressiivista käyttäytymistä pidetään sosiaalisesti hyväksyttävänä ilmaisukeinona muslimikulttuurissa.
Se, että muslimimaahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä suorittavat kaksi-kolme kertaa enemmän väkivaltarikoksia kuin etnisesti tanskalaiset johtuu osittain tästä. Joten, kyllä: maahanmuuttajien kulttuurilla on tärkeä rooli maahanmuuttajien rikollisuudessa.
Kolmas myytti on se, että uskonnollinen äärimielisyys rajoittuu pieniin piireihin. Tämä on paha väärinkäsitys. Lähes joka ainoa muslimi, joka on ollut terapiassani, on ottanut uskonnollisen perinteensä varsin vakavasti. Vaikka useimmat eivät noudata Koraanin sanaa, heidän muslimi-identiteettinsä on äärimmäisen vahva. Muhammad-pilapiirrokset, pyrkimykset istuttaa demokratia islamilaiseen maailmaan ja vallanpitäjien taholta tuleva paine integroida muslimit tanskalaiseen yhteiskuntaan ovat luoneet voimakkaan kaunan länsimaisia arvoja kohtaan.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Erityisesti nuoret juurettomat muslimit tuntevat vetoa ääripiireihin, koska heille tarjotaan tunnetta siitä, että he ovat tärkeitä ja että heidän elämällään ja kuolemallaan on tarkoitus, jolle mikään ”sosiaalinen projekti” ei vedä vertaa. Lisäksi uskonnollisuus toimii statuksen lähteenä muslimipiireissä: mitä uskonnollisempi on, sitä korkeampi on status. Harras uskonnollisuus ja kyky lanseerata salaliittoteorioita lännen syyllisyydestä muslimien kotimaiden surkeisiin oloihin muodostavat tehokkaan sosiaalisen tunnustuksen lähteen yhteiskunnan muslimiosissa.
Saksassa vain n. 12 % muslimeista pitää itseään ”saksalaisina”, ja täydet 6 % on luokiteltavissa ”äärimmäisen radikaaleiksi” – sellaisiksi, jotka ovat ”hyvin valmiita hyväksymään uskonnollisen ja poliittisen väkivallan”. Lukuna 6 % ei ehkä kuulosta suurelta, mutta jos otetaan huomioon, että Tanskassa lienee 220 000 muslimia, mikä on kohtuullisen tarkka arvio, se tarkoittaa n. 13 600 äärimielistä muslimia.
Neljäs myytti on se, että kulttuurisilla ja uskonnollisilla tekijöillä ei ole merkitystä maahanmuuttajien usein heikkoon sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Yleisen teorian mukaan maahanmuuttajien köyhyys johtuu syistä, joihin he eivät voi itse vaikuttaa, ja tämä köyhyys toimii käyttäytymishäiriöiden syynä.
Korrelaatio köyhyyden ja sosiaalisten ongelmien välillä on todellinen, mutta asiat eivät ole läheskään niin mustavalkoisia kuin esimerkiksi Kööpenhaminan sosiaalisista asioista vastaava pormestari Mikkel Warming (äärivasemmistolainen Enhedslisten‑ puolue) väittää. Sillä: mikä tulee ensin, kana vai muna? Johtuvatko sosiaaliset ongelmat köyhyydestä vai köyhyys sosiaalisista ongelmista?
Kuten Jyllands-Posten 19.12.2008 raportoi, kun tarkastellaan, mistä maista rikollisuuteen syyllistyneet maahanmuuttajat ja heidän jälkeläisensä ovat kotoisin, osoittautuu, että 8 kärkisijaa on muslimimaiden hallussa, sen jälkeen kun ikä- ja sosiaalisten tekijöiden vaikutus on huomioitu laskuissa. Tämänkaltaiset luvut saattavat Warmingin ja hänen vertaisensa häpeään.
Mutta mikä nimenomaan islamilaisessa kulttuurissa on sellaista, että se saa tämäntaustaiset ihmiset pärjäämään taloudellisesti niin huonosti? Satojen muslimiperheiden elämää käsittelevien psykologisten haastattelujen jälkeen on selvää, että pääsyynä köyhyyteen näissä piireissä on se, että niissä ei anneta koulutukselle tarpeeksi painoarvoa.
Maahanmuuttajavanhemmat voisivat tukea lapsiaan peruskoulussa ja sen jälkeisissä opinnoissa nykyistä paljon aktiivisemmin. Lisäksi oma ja kollegoideni kokemus on, että muslimimaahanmuuttajien lapsilta puuttuu ymmärrystä tanskalaisesta pedagogiikasta koulu- ja muissa opinnoissa, mikä muodostaa vakavan esteen heidän jatkouralleen. Onneton lopputulos on, että 64 % arabitaustaisista lapsista ei osaa lukea ja kirjoittaa riittävän hyvin (9-vuotisen) peruskoulun jälkeen ja että kolmannes heistä ei koskaan saa mitään toisen asteen koulutusta. Tanskan kaltaisessa tietoyhteiskunnassa, jossa koulutus on edellytyksenä tyydyttävälle toimeentulolle, perheen taloustilanne tiukkenee, ellei koulutusta oteta vakavasti. Se, että jopa yksi neljästä 20-29-vuotiaasta muslimimaahanmuuttajien jälkeläisestä sai rikostuomion yhtenä ainoana vuonna 2008, ei ole omiaan parantamaan työllistymistä. Jos luo sosiaalisia ongelmia ja kieltäytyy sopeutumasta yhteiskunnan sosiaalisiin vaatimuksiin, tulee köyhäksi. Ei päinvastoin.
Monet maahanmuuttoon liittyvät myytit muodostavat vakavan esteen sosiaalityölle tällä sektorilla. Kun Sønderbron nuorisovankilassa Kööpenhaminassa 70 % asiakkaista on muslimitaustaisia ja LO (Tanskan työväenjärjestö) varoittaa ghettojen lisääntymisestä ja Kansallispankki arvioi, että länsimaiden ulkopuolelta tulevat maahanmuuttajat maksavat Tanskan yhteiskunnalle 23 miljardia kruunua (4 miljardia dollaria) vuodessa, niin ei ole liioiteltua kutsua integroitumisongelmia sosiaalisen yhteiskuntamme alla lymyileväksi aikapommiksi. Osaratkaisuna on hankkia lisää tietoa kentältä; hyvä sosiaalinen työ riippuu riittävän informaation saamisesta. Tarvitsemme käytännön tutkimuksia eri maahanmuuttajaryhmien asenteista äärimielisyyteen, demokratiaan ja integroitumiseen, koulutukseen ja osallistumiseen työmarkkinoille. Valitettavasti oma kokemukseni satojen haastattelujen perusteella on, että meillä on suuri joukko maahanmuuttajia, jotka eivät halua integroitua ja jotka ovat demokraattisten ja humanististen arvojen vankkumattomia vastustajia.
Kiistely epäonnistuneen integraation syistä on jo käynnissä. Sekä väitteet siitä, että valtio ei anna riittävästi varoja kotouttamiseen ja että kunnallistasolla rahoja ei käytetä oikein, ovat – pelkkiä väitteitä. Työskenneltyäni vuosia Tanskan suurimmassa julkisessa sosiaalijärjestössä olen lujasti vakuuttunut jälkimmäisestä: nimenomaan paikallispoliitikot ovat vastuussa käytännön integraatiotoimien toteuttamisesta ympäri maata.
Monissa kunnissa on menetelty siten, että on tarjottu tukea ja uusia mahdollisuuksia, samaan aikaan kun ainoastaan poliisi ja oikeusjärjestelmä ovat olleet asettamassa rajoja ja näyttämässä, mitä huonosta käyttäytymisestä seuraa. Tätä työnjakoa voisi säätää tarkoituksenmukaisemmaksi.
Asiantuntijan lausunto vahvistaa sen, minkä kantaväestö käytännön kokemusten kautta on joutunut oivaltamaan jo ajat sitten. Ainoastaan pieni, aikaansa seuraamaton tai sen ilmiöiltä silmänsä sulkeva / niitä ymmärtämätön vähemmistö ei suostu tosiasioita tunnustamaan.
Traagisinta asiassa on se, suurin osa kantaväestön etuja ajamaan valituista koostuu tuosta vähemmistöstä.
Eli lyhyesti meidän pitää elättää muslimipakolaiset ikuisesti vastikkeetta kun olemme kerran heidät tänne ottaneet. Antaa lisää rahaa kotouttamiseen jolla voivat vaalia ahdasmielistä, väkivaltaista uskontoaan ja kulttuuriaan. Kuulostaa saatanan lupaavalta.