Näin toissayönä unta..
Kaverini soitti minulle että on saanut vihdoin tietää miksi vanhan kerrostalon häkkivarastotiloissa ollut ovi on ollut lukossa ja sinne on kielletty menemästä. Kerran se on ollut aiemminkin auki ja sielä oli pitkä synkkä käytävä jota kaverini kämppis kävi tutkimassa siellä oli ovia molemmin puolin, nekin lukittuja.
Tälläkertaa yhtä ovea ei ollut lukittu mutta kaveri ei kertonut sitä puhelimessa vaan pyysi minut paikalle kaveriksi. Kaveri odotti kerrostalon alaovella josta lähdettiin suoraan portaat alas kohti varastotilaa.
Kielletty ovi oli auki ja pitkän käytävän varrella yksi ovi oli sepposen selällään. Kun päästiin taskylampun valaisemana ovelle huomasin järkyttävän hajun (pystyin haistaa sen jopa herättyä) huoneen seinät oli rapistuneet ja tila oli kylmä, lattialla oli harmaantuneita lasten ryysyjä, herkullisen näköisiä karkkeja ja karkkitankoja, leluja (mieleen jäi nuhjuinen nukke jolla ei ollut toista silmää) kulhoja, rikkoutuneita osa ja osa likaisia. Kaveri meni kyykkyyn ja nosti mustan pölyyntyneen päiväkirjan maasta ja sanoi mulle että arvaat varmaan mutta mulla ei ollu mitään hajua mistä tämä puhuu. Kirjassa oli suttuista vasta kirjoittamaan oppineen lapsen käsialaa ja siinä kerrottiin kuinka naapurit ovat kääntyneet lapsia vastaan että lapset olivat lukittu tilaan koska olivat tehneet jotain pahaa ja naapurit söivät heitä vuoron perään toistensa silmien alla. Talossa asui kuulemma paljon lapsia osa ihan vauvoja ja ne syötiin ensimmäisenä. Muistan kuinka mulla alkoi oksettaa ja tän jälkeen heräsin.
Eikö unet johdu alitajunnasta? Asioista mitkä jää sinne päivänmittaan ja yleensä olen huomannutkin että näin on tapahtunut mutta tää uni oli jotain aivan kamalaa enkä ole kuullut, puhunut tai nähnyt edes telkusta mitään vastaavaa.. Todella karmivaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.