Kumpi parempi Jumalassa? Rakkaus vai penseys?

Mistä rakkaus ihmisten elämään Jumalassa? Penseydestäkö? Vainoistako? Ristinsä kantamisesta ja mitä sillä tarkoitetaan Jeesuksen ja profeettojen ja apostolien elämässä? Tahtooko ihminen luonnostaan kantaa ristinsä ja kieltää itsensä vai syntyykö tämä tahto ihan konkreettisesti siitä, että kokeaa Jumalan Hengen voimaa ja tahtoo ristinsä kantaa myös silloin, kun maailman ihmisten taholta saa kokea vainoja ja pilkkaa ja muuta, mikä luonnollisen ihmisen silmissä olisi sitä vihoviimeistä itsensä kieltämistä?

Mitä Jeesus tarkoittaa, kun kehottaa ostamaan tulessa puhdistettua kultaa tai silmävoidetta että näkisi ja voisi toimia myös ihan konkreettisesti Jumalan valtakunnan hyväksi rakkaudessa eikä vain olla penseänä ja ulkokultaisena kuulemassa toisten uskonnollisia sanoja, joita voisi ihan hyvin lukea Raamatusta vaikka omissa ympyröissään, ja toki uskovien yhdessäoloa ei kannata kenenkään halveksia, mutta miten niissä jokaisella on jotakin annettavaa vai onko niin että palkatut työntekijät siellä toteuttavat lähinnä omaa kutsumustaan vaikka koko Jumalan seurakunnan jäsenille olisi itsekullekin annettu se oma armolahjansa palvelukseen, ja otetaanko tämä huomioon vai ei, tästä on juuri kysymys ja hyvin voi ymmärtää, kun nähdään erilaisia palvelusmuotoja ja tapoja nykyisessä maailmassa myös uskonnollisuuden kentällä. Jeesus toimi ihmisten keskuudessa ja niiden jotka tulivat luokseen apuaan saamaan, eikä vain synagookissa, ja tärkeä ymmärtää, vaikka Herraa arvosteltiinkin monesta asiasta ja siitäkin että sapattina teki hyvää.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tämä ei kuulu aiheeseen juutalainen uskonto. Yhtä hyvin tänne voisi tuoda Karl Marxin kirjoituksia, vain siksi, että hän oli juutalainen.

Juutalainen uskonto kieltää Jeesuksen messiaanisuuden. Jeesuksesta syntyi kristinusko, hän siirtyi juutalaisuuden ulkopuolelle. Juutalaisuus jatkoi rabbiinista uskoaan, ilman Jeesusta.

Kaikki messiaaninen höpötys on uususkontoa, joka syntyi suunnilleen 1970-luvun lopulla. Messiaanisuudessa on sekoitettu yhteen juutalaisuutta ja kristinuskoa, eli se ei edusta kumpaakaan, sillä nämä kaksi uskontoa kumoavat toinen toisensa. Ovat toinen toistansa vastaan. Jeesuksen ristinkuolema jakoi nämi kaksi, uskonnon puolesta, toistensa vihollisiksi. Tämä ei tarkoita, että ihmisiä tulisi vihata, tai että näitä tunnustavien ihmisten tulisi tuntea toinen toisensa vihollisiksi. Asiat, eli opit riitelevät, ihmisten ei tarvitse tätä tehdä. Tässä kohdin sekä Kirkko, että Synagooga ovat toimineet toinen toisiaan kohtaan väärin.

Uskoltaan, eli teologialtaan ei kuitenkaan voi olla yhtäaikaa juutalaisuskoinen ja kristinuskoinen.

Olen elämäni aikana ollut tekemisissä myöskin nykyisen juutalaisen uskonnon kanssa ja opin tuolloin kunnioittamaan tätä. Juutalainen uskonto on aivan muuta, kuin nämä messiaaniset valheapostolit esittävät. Tämäkin ketjun aloitus on juutalaisuuden näkökulmasta täyttää puutaheinää.

S24 Ylläpito ei kuitenkaan kunnioita juutalaisten uskonrauhaa, vaan sallii, täysin aiheen ulkopuolisen kiusanteon juutalaista uskoa, sekä juutalaisia henkilöitä vastaan. Myös poliisi tietää tämän. Toistaiseksi en ole havainnut sen lujalla kädellä puuttuneen tähän rikolliseen nettikiusaamiseen. Natsi Seppo Lehto sai aikoinaan 4 vuotta vankeutta vastaavasta kirjoittelusta muslimeja vastaan.

En kiistä, ettenkö itse uskonnon puolesta osin uskoisi samoin kuin aloittaja, mutta sen verran on ainakin itsessäni totuutta, että ilmaisen selkeästi kyseessä olevan jossain kohdin kristinuskoisen opin, juutalaisuutta nuo jutut eivät ole nähneetkään.

Juutalaisuus ei ole yhtäkuin "vanhatestamentti". Jos muutoin kirjoitusten osalta onkin, eivät juutalaiset kuitenkaan opeta sitä samoin kuin kristityt. Aloittaja ei kielloista huolimatta nöyrry Jumalan ja juutalaisten edessä tunnustamaan, että hän ei ole Israelin Jumalan asialla.

Ei Jeesuksenkaan, sillä tällaisen pakkokäännytystoiminnan Jeesus nimenomaisesti kielsi. Hän kielsi toimimasta näin. Aloittaja, jos tuntee nk. Uuden testamentin evankeliumikirjat, tietää tämän varmasti, mutta on valinnut toisen tien.

Äänestä
  • Raamatun juutalaisuudesta, kuten se on meille annettu kokonansa.

    Äänestä

  • kun eivät pidäyty Raamatun ilmoitukseen juutalaisuudesta. Kristillisistä kirkoista ei Jeesuksen uuden liiton juutalaisissa pyhissä kirjoituksissa mitään kerrota alkuunkaan, ja tulivatkin vasta satojen vuosien päästä Jeesuksesta, ja toki valtaa käyttivät aikansa suurestikin ja nimenomaan pakkokäännytysvaltaa vaikka näennäisesti olisi kansa voinutkin olla erossakin kirkosta.

    Äänestä

  • Taitaa "toisten" palstalle kirjoittaminen olla sääntö eikä poikkeus Suomi24:ssä. Näillä uskonto-palstoilla näkee joskus jopa ateistienkin aloittamia keskusteluja.

    Äänestä

  • Ihmiset_eksyvät kirjoitti:

    kun eivät pidäyty Raamatun ilmoitukseen juutalaisuudesta. Kristillisistä kirkoista ei Jeesuksen uuden liiton juutalaisissa pyhissä kirjoituksissa mitään kerrota alkuunkaan, ja tulivatkin vasta satojen vuosien päästä Jeesuksesta, ja toki valtaa käyttivät aikansa suurestikin ja nimenomaan pakkokäännytysvaltaa vaikka näennäisesti olisi kansa voinutkin olla erossakin kirkosta.

    Tuo on tietenkin valetta. Sana Ecclesia, Kirkko esiintyy UT:n alkuperäisteksteissä jolloin kristillinen kirkko, Ecclesia syntyi.

    Vapaidensuuntien valheopetukset ovat itselleni erittäin tuttuja. Ette voi valehdella mitään, mille ei kristillinen kirkko pysty antamaan todenperäistä vastausta. Teidän valheopetuksenne ovat vasta keskiajan jälkeisten vapaamuurareiden tuotosta.

    Te valehtelette kirkkain silmin, testaten ihmisten tietoutta. Eräs teikäläinen ilmoitti tänään toisessa ketjussa kirkkain "Totuuden" silmin, ettei Karl Marx muka ollut juutalainen. Muulla maailmalla on "totuudesta" hiukan toinen käsitys.

    Karl Marx on varmasti eräs tunnetuimpia juutalaisia taloustieteilijöitä. Mutta teidän lahkonne ovatkin ehkä selittäneet hänet muslimiksi?

    Te uskotte, että kristityt ovat yhtä tietämättömiä Raamatun historiasta ja maailman talousopeista, eli politiikasta, kuin minkälaisina te pidätte omat lahkolaisenne. Niin, eräs teikäläinen hyökkäsi myös aivan selvää, eurooppalaista uutistietoa vastaan Suomen talouden todellisesta tilasta. Jumpeli kun tuli kiire estämään totuuden julkitulo!

    Te jäätte jatkuvasti kiinni valehtelusta.

    Äänestä

  • Raamatussa ainoastaan uuden liiton juutalaista seurakuntaa, kuten profeetat olivat Hengen vuodatuksesta ja Messiaan syntymisestä Daavidin sukukunnasta Beetlehemissä profetoineen ja tiedon antaneet, eikä tässä ole mitään kristillistä vaan täyttä juutalaisuutta, kuten jokainen edes vähän ymmärrystä omaava voi ymmärtää myös ihan konkreettisesti.

    Tietysti Jumala profetoissa on samoin esittänyt että pakanakansoissa otetaan Jeesus vastaan ja evankeliumin sanoma on myös levinnyt Israelin Jerusalemista kaikkiin kansoihin juutalaisten pyhien kirjoituksien käännöksien kautta, mutta kuten Paavali esittää roomalaiskirjeessä on pakanataustaisten hyvä ymmärtää, että pelastus on juutalaisista eikä alkaa ylpeilemään tätä totuutta vastaan.

    Valitettavasti näiden kahden vuosituhannen aikana ja nykyään myös on kovinkin paljon ylpeileviä pakanataustaisia, jotka ovat levittäneet korvausteologista hapatusta eli valhetta ja moninaisia uusia uskonnollisia "kirkkoja" nousee kuin sieniä sateella, ja Raamattu on näillä sitten Jumalan pyhä ilmoitus ja he itse ovat Israelin sijaan Jumalan valittua väkeä. Kannattaa kavahtaa tällaisia valheapostoleja, jotka eivät juutalaisuudesta mitään ymmärrä vaikka Jeesuksen väittävät olevan Herransa.

    Äänestä

  • ValheenValloille kirjoitti:

    Tuo on tietenkin valetta. Sana Ecclesia, Kirkko esiintyy UT:n alkuperäisteksteissä jolloin kristillinen kirkko, Ecclesia syntyi.

    Vapaidensuuntien valheopetukset ovat itselleni erittäin tuttuja. Ette voi valehdella mitään, mille ei kristillinen kirkko pysty antamaan todenperäistä vastausta. Teidän valheopetuksenne ovat vasta keskiajan jälkeisten vapaamuurareiden tuotosta.

    Te valehtelette kirkkain silmin, testaten ihmisten tietoutta. Eräs teikäläinen ilmoitti tänään toisessa ketjussa kirkkain "Totuuden" silmin, ettei Karl Marx muka ollut juutalainen. Muulla maailmalla on "totuudesta" hiukan toinen käsitys.

    Karl Marx on varmasti eräs tunnetuimpia juutalaisia taloustieteilijöitä. Mutta teidän lahkonne ovatkin ehkä selittäneet hänet muslimiksi?

    Te uskotte, että kristityt ovat yhtä tietämättömiä Raamatun historiasta ja maailman talousopeista, eli politiikasta, kuin minkälaisina te pidätte omat lahkolaisenne. Niin, eräs teikäläinen hyökkäsi myös aivan selvää, eurooppalaista uutistietoa vastaan Suomen talouden todellisesta tilasta. Jumpeli kun tuli kiire estämään totuuden julkitulo!

    Te jäätte jatkuvasti kiinni valehtelusta.

    Muutoin Marxista sen verran ettei kuulu Uskontojen alaiseen juutalaisuuteen lainkaan, mutta Jeesus kuuluu ja on tärkein ja keskeisin Immanuel koko Raamatussa ja täysin juutalaisuudesta, mutta et sinä tästä mitään ymmärrä ja selvästi olet sen myös esittänyt. Teet päivän yöksi ja yön päiväksi omilla kommenteillasi.

    Äänestä

  • ValheenValloille kirjoitti:

    Tuo on tietenkin valetta. Sana Ecclesia, Kirkko esiintyy UT:n alkuperäisteksteissä jolloin kristillinen kirkko, Ecclesia syntyi.

    Vapaidensuuntien valheopetukset ovat itselleni erittäin tuttuja. Ette voi valehdella mitään, mille ei kristillinen kirkko pysty antamaan todenperäistä vastausta. Teidän valheopetuksenne ovat vasta keskiajan jälkeisten vapaamuurareiden tuotosta.

    Te valehtelette kirkkain silmin, testaten ihmisten tietoutta. Eräs teikäläinen ilmoitti tänään toisessa ketjussa kirkkain "Totuuden" silmin, ettei Karl Marx muka ollut juutalainen. Muulla maailmalla on "totuudesta" hiukan toinen käsitys.

    Karl Marx on varmasti eräs tunnetuimpia juutalaisia taloustieteilijöitä. Mutta teidän lahkonne ovatkin ehkä selittäneet hänet muslimiksi?

    Te uskotte, että kristityt ovat yhtä tietämättömiä Raamatun historiasta ja maailman talousopeista, eli politiikasta, kuin minkälaisina te pidätte omat lahkolaisenne. Niin, eräs teikäläinen hyökkäsi myös aivan selvää, eurooppalaista uutistietoa vastaan Suomen talouden todellisesta tilasta. Jumpeli kun tuli kiire estämään totuuden julkitulo!

    Te jäätte jatkuvasti kiinni valehtelusta.

    Toki Marxinkin tuotokset ovat eräänlaista nykyajan uskontoa ja ateistisia valtioita ohjaa usko ihmisen ja mammonan liittoon, mutta Raamatussa on esitetty Jeesuksen ja Israelin kansan liitto, sekä aiempi temppelipalvelus Jerusalemissa että uudempi Jeesuksessa ja Pyhässä Hengessä.

    Äänestä

Koko Raamattu on täyttä juutalaisuutta kuten Paavali opettaa selvästi roomalaiskirjeessä 2:28-29 ja tarkoittaa nimenomaan sitä, että Jeesukseen syntyneet pakanataustaiset ihmiset ovat liitetyt Juudan ja Jumalan valtakunnan Jaloon Öljypuuhun. Ei ole tässä asiassa mitään merkitystä sillä, mitä juutalaiset ja kristityt ja muut ihmiset ovat mieltä tästä, sillä Paavali oli Jeesuksen valitsema pakanakansojen auktoriteettinen apostoli ja opetuksensa on se Jumalan antama ilmoitus tässä asiassa, ja Jeesus myös tämän tuo esiin omilla kommenteillaan ja toiminnallaan, kun sen vain tahtoo ottaa vastaan ihminen ja näin ymmärtää totuudellisesti myös.

Mooses todisti Jeesuksesta ja Jeesus todisti Mooseksesta kuinka on sen yhden ja ainoan Jumalan valtakunnan luotettu ja uskollinen henkilö, ja kirkastusvuorella Jeesuksen kanssa olivat nimenomaan Mooses ja Elia, ja tietysti tämä kaikki on täyttä juutalaisuutta, ja Herra Jeesus itse tätä myös korostaa omilla sanoillaan Raamatun pyhissä kirjoituksissa tallennettuna luettavaksemme ja ymmärrettäväksemme annettuina.

Tietenkin Juutalaisuuteen Uskontojen alaisuudessa kuuluu koko Raamattu vaikka korvausteologian valheellinen pyrkimys on esittää toista ja nimimerkki "JuutalaistenKiusaamista" myös on eksynyt tässä asiassa selkeään harhaan ja pyrkii sitä edistämään ja ylläpitämään väärillä todistuksilla Raamatussa olevista totuuksista ja samoin aloittajasta, ja mikä on motiivinsa tässä, niin varmasti ei todellakaan vain ymmärrä ja tiedä tässä asiassa sitä totuutta.

Ei kaikissa asioissa vallitseva käytäntö ole lainkaan sitä mitä Jeesus ja pyhänsä ovat Raamatussa opettaneet, ja korvausteologiahapatukset ovat saaneet sijaa erittäin laajasti kuten nähdään. Tietenkään näistä asioista ei kannata hedelmättömästi alkaa kiistelemään vaan hyvä pitää esillä totuutta ja näin auttaa ihmisiä pyhittymään totuudesssa eli Jeesuksen juutalaisen valtakunnan, sen ainoan ja mahdollisen, lupauksen lapseudessa.

Äänestä

Israelin Herraa Jeesusta kohtaan on parasta hyvää hedelmää, mitä kukaan ihminen voi maan päällä tuottaa, ja on täysin Jumalan armoa Hengessään ja elävän veden virtaamista ihmisen sydämeen vanhurskaudekseen, ja tuottaa hyviä totuudellisia ja siunaavia sanoja, ja tätä varten on Raamatun hyvät Jeesuksen opetukset meillekin annettu, että sydämme ympärileikattuina tuottaisimme hyvää hedelmää ja kiitosuhri Isälle Jeesuksen nimessä on hyvää myös, samoin armolahjojen käyttäminen rakkaudessa ja näin valona ja suolana ihmisesten keskuudesssa eläminen.

Äänestä

Ihmisten uskonnollisuus tuottaa lähinnä penseyttä ja toki voidaan käyttää Raamattua tavalla, josta vain sopivat sanat käytetään, mutta varsinaista hyvää hedelmää ei haluta tuottaa eikä loukata ketään totuudellisella hyvällä parannussaarnalla eikä synnistä esitetä totuudellista vaan tahdotaan mielistellä ihmisiä oman edun tähden.

Toki pahinta ihmisen uskonnollisuutta on tämän maailman uskollisen vihan viinipuun anti, ja valheet ja viha ja murhat liittyvät tällaiseen toimintaan, ja surutta ollaan vastustajia tuomitsemaan kuolemaan ja muihin rangaistuksiin ja kokevat että Jumala on sen tehtävän heille antanut ja joka heitä vastustaa, vastustaa Jumalaa ja siksi ansaitsee kuolemantuomion. Voi näitä täysin pimentyneen sydämen omaavia maan hallitsijoita, jotka eivät tunne Jeesusta Herrana ja Jumalan Poikana, voi heitä. Toki myös Jeesuksen nimessä voidaan tehdä pahaa, ja kristikunnassa on monia uskonnollisia henkilöitä ollut esilläpitämässä vihaa juutalaisia ja toisin ajattelevia kristittyjä tai ihmisiä vastaan. Jeesus opetti myös tällaisestä väärästä evankeliumista, jossa tarkoitus on hallita ihmisiä ja toki nämäkin tahot ovat luulleet olevansa Jumalan edustajia maan päällä ja Jeesuksen nimeäkin esilläpitäneet huonoa hedelmää kantaneena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mistä_rakkaus kirjoitti:

Mistä rakkaus ihmisten elämään Jumalassa? Penseydestäkö? Vainoistako? Ristinsä kantamisesta ja mitä sillä tarkoitetaan Jeesuksen ja profeettojen ja apostolien elämässä? Tahtooko ihminen luonnostaan kantaa ristinsä ja kieltää itsensä vai syntyykö tämä tahto ihan konkreettisesti siitä, että kokeaa Jumalan Hengen voimaa ja tahtoo ristinsä kantaa myös silloin, kun maailman ihmisten taholta saa kokea vainoja ja pilkkaa ja muuta, mikä luonnollisen ihmisen silmissä olisi sitä vihoviimeistä itsensä kieltämistä?

Mitä Jeesus tarkoittaa, kun kehottaa ostamaan tulessa puhdistettua kultaa tai silmävoidetta että näkisi ja voisi toimia myös ihan konkreettisesti Jumalan valtakunnan hyväksi rakkaudessa eikä vain olla penseänä ja ulkokultaisena kuulemassa toisten uskonnollisia sanoja, joita voisi ihan hyvin lukea Raamatusta vaikka omissa ympyröissään, ja toki uskovien yhdessäoloa ei kannata kenenkään halveksia, mutta miten niissä jokaisella on jotakin annettavaa vai onko niin että palkatut työntekijät siellä toteuttavat lähinnä omaa kutsumustaan vaikka koko Jumalan seurakunnan jäsenille olisi itsekullekin annettu se oma armolahjansa palvelukseen, ja otetaanko tämä huomioon vai ei, tästä on juuri kysymys ja hyvin voi ymmärtää, kun nähdään erilaisia palvelusmuotoja ja tapoja nykyisessä maailmassa myös uskonnollisuuden kentällä. Jeesus toimi ihmisten keskuudessa ja niiden jotka tulivat luokseen apuaan saamaan, eikä vain synagookissa, ja tärkeä ymmärtää, vaikka Herraa arvosteltiinkin monesta asiasta ja siitäkin että sapattina teki hyvää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu